Alumniblogi

Portfolio-opinnäytetöitä koskeva pilotointi aloitettiin Satakunnan ammattikorkeakoulussa 2019. Maaliskuussa 2022 johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-tutkinto-ohjelmasta valmistunut Työelämän laadun kehittämismalli -opinnäytetyöni on lajissaan ensimmäinen Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

Kun opintojani koskevassa aloitustilaisuudessa 2020 kuulin tästä vaihtoehdosta, heräsi mielenkiintoni välittömästi. Käytyäni keskustelun koulutusohjelmavastaavan ja pilotoinnista vastaavan yliopettajan kanssa pääsin aloittamaan tietoperustan ja tutkimusaineiston keräämisen heti opintojen alussa. Minulla oli jo tuolloin aiempien opintojeni pohjalta näkemys opinnäytetyön aiheesta, tavoitteesta, viitekehyksestä ja tutkimuskysymyksestä. Ne tarkentuivat YAMK-opintojen edetessä, minkä perusteella valitsin lopulliseen opinnäytetyöhöni sellaiset opintojaksotehtävien tuotokset tai niiden osat, joiden arvioin edistävän tutkimuskysymyksiin vastaamista ja tavoitteiden saavuttamista. Mukaan valikoitui peräti seitsemän opintojaksotuotosta, joista muodostin ehyen kokonaisuuden.

Hyödynsin tutkimuskysymykseen ja apukysymyksiin vastaamisessa myös omaa osaamis- ja kokemuspääomaani. Tämän takia vertaaminen laajaan tietoperustaan oli tärkeää, jotta sain valinnat ja ratkaisut mahdollisimman objektiivisiksi, tulkinnan ristiriidattomaksi ja johtopäätökset pohjautumaan aineistoon.

Suosittelen lämpimästi tätä opinnäytetyömuotoa kaikille. Siinä aihetta pääsee tutkimaan syvällisesti eri näkökulmista sekä ottamaan laajankin kokonaisuuden hallintaan. Etenkin työn ohessa opiskeleville se on aikatehokas tapa, joka lisää opintojaksotuotosten merkitystä ja edistää opinnäytetyön etenemistä heti opintojen alusta alkaen. Kannustankin teitä opiskelijoita heti opintojen alussa käyttämään aikaa opinnäytetyön aiheen pohtimiseen sekä opinnäytetyön merkityksen kirkastamiseen oman osaamisen kehittämisessä ja kuvaamisessa ja opintojen sujuvassa etenemisessä. Myös opettajien on tärkeää tuntea tämä vaihtoehto ja mahdollistaa omalta osaltaan sen toteuttaminen – kuten omassa tapauksessani esimerkillisesti tapahtuikin.

Kannustan myös oman olemassa olevan osaamis- ja kokemuspääoman hyödyntämiseen opinnäytetyössä. Vaikka sen tunnistamisessa ja kuvaamisessa on oma työnsä, on se oivallinen tapa reflektoida omaa kokemustietoa ja mahdollista asiantuntijatietoa suhteessa tutkittuun tietoon. Pidän tätä tärkeänä, koska uskon, että kokemustiedon, asiantuntijatiedon ja tutkitun tiedon vuoropuhelu ja niiden integrointi tulevat tulevaisuudessa saamaan entistä enemmän huomiota.

Tieto opinnäytetyöni sijoittumisesta Osaaja-opinnäytetyökilpailussa nosti kyyneleet silmiini. Samoin kiitollisuudesta kumpuava liikutus oli läsnä tuossa kuvassa, jossa kädessäni on tuore tutkintotodistus. Olennaista ei ole palkinto itsessään, vaan nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen. Kiitos kaikille, jotka mahdollistitte minulle tämän elämyksen.

Teille, joiden opinnäytetyö on vielä suunnitteilla tai työn alla, haluan vilpittömästi sanoa, pyytäkää, ottakaa vastaan ja antakaa palautetta. Uskaltamalla pysähtyä ja nauttia hetkestä koko opinnäytetyöprosessista tulee suorittamisen sijaan merkityksellinen vaihe kasvupolullanne.

Kuva: Kirsi Sainio-Lehtimäki

Ovatko arvonlisäverotuksen kiemurat sinulle tuttuja juttuja? Pohditko vapaa-ajallasi arvonlisäverokantoja ja niiden soveltamista käytännössä? Omalta kohdaltani voin todeta, että ennen opintojani SAMKissa minulla ei ollut käynyt mielessäkään tällaiseen aiheeseen, saati siihen liittyvään teoriaan, perehtyminen. Vielä opintojeni alussakaan en olisi nähnyt itseäni uppoutumassa verotukseen liittyvään lainsäädäntöön ja kirjoittamassa arvonlisäverotuksen yksityiskohdista. Mutta kuten elämässä usein käy, koskaan ei tiedä, millaisesta tilanteesta itsensä saattaa seuraavassa hetkessä löytää.

Alun perin hain liiketalouden tutkinto-ohjelmaan lyhyen harkinnan jälkeen, kun aiemman ammattini suhteen työtilanne heikkeni juuri ennen koronaepidemian puhkeamista. Uutta suuntaa etsiessäni haku osui sopivasti eteen. Vielä opintojeni alussa minulla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, millaisiin asioihin tulisin opintojeni aikana perehtymään tai millaisiin työtehtäviin toivoisin päätyväni. Olin aloittamassa työelämässäni uuden kappaleen ja lähdin matkaan avoimin mielin.

Opintojeni aikana yllätin itseni monella eri tavalla, mutta aivan erityisesti hämmästytin itseäni innostumalla verotuksesta – asia, josta en vielä muutama vuosi sitten olisi voinut kuvitella kiinnostuvani ja johon liittyvät asiat olivat itselleni perusasioita lukuun ottamatta hyvinkin vieraita. Verotukseen liittyviä opintoja ei sisältynyt koulutukseni pakollisiin kursseihin lainkaan, mutta alkuun päästyäni ahmin mielenkiinnolla kaikki valinnaiset verotuksen kurssit, jotka SAMKin valikoimasta löytyivät. Kiinnostus kasvoi samaa tahtia tiedon lisääntyessä. Olin kevyesti hahmotellut opinnäytetyöni mahdollisesti verotukseen liittyvää aihetta noin opintojeni puolivälissä, mutta vakavammin aloin pohtia aihetta vasta lähempänä opintojeni loppumetrejä. Osin tämä johtui siitä, että opiskellessani nopeassa aikataulussa olin lähes huomaamattani päätynyt opintojeni viimeiselle kolmannekselle uhraamatta yhtäkään kunnollista, jäsenneltyä, ajatusta tulevalle opinnäytetyölleni. Opinnäytetyö, opintojen viimeinen ja suurin loppurutistus, tuntui olevan vielä kaukana tulevaisuudessa.

Samaan aikaan, kun opinnäytetyön tekeminen alkoi vääjäämättä lähestyä, aloitin uudessa työpaikassa itselleni uudella alalla. Sen lisäksi, että työ ja ala olivat itselleni uusia, työnkuvani liittyi läheisesti yhteen työelämän uusimmista työskentelymuodoista, kevytyrittäjyyteen. Kyseessä on yrittäjämäinen tapa tehdä työtä, jossa työsuoritteiden laskutus tapahtuu niin sanotun laskutuspalveluyrityksen kautta. Koska kevytyrittäjyys on suhteellisen tuore ilmiö työmarkkinoilla, kirjallisuutta ja ohjeistusta asiaan liittyen ei juuri ole saatavilla. Ohjeistukselle on kuitenkin selkeä tarve erilaisissa työtehtävissä.

Ilokseni havaitsin tässä kohtaa oivan tilaisuuden rakentaa opinnäytetyöni siten, että voisin sekä vastata työnantajani tarpeeseen että hyödyntää omaa kiinnostustani verotuksen maailmaan. Samalla opinnäytetyön rakentaminen auttoi itseäni kehittymään työssäni, sillä työnkuvaani sisältyi läheisesti arvonlisäverotuksen ymmärtäminen ja arvolisäverokantojen soveltaminen erilaisissa tilanteissa. Opinnäytetyötä tehdessäni ja aineistoon perehtyessäni aloin hahmottaa paremmin arvonlisäverotusta kokonaisuutena, ja aiheeseen liittyvän teorian soveltaminen omassa työssäni helpottui.

Koen tärkeäksi hallita hyvin sen, mitä teen, sillä varmuus omasta asiasta auttaa minua myös toimimaan paremmin apuna muille. Tämän otin lähtökohdaksi lähtiessäni rakentamaan omaa opinnäytetyötäni. Arvonlisäverotukseen liittyvät kysymykset ovat usein vaikeaselkoisia, joten asiantuntijoilta kaivataan luotettavia ja helppotajuisia vastauksia. Päämääränäni oli siis kirjoittaa opinnäytetyöstäni selkeä opas, joka on toimeksiantajan työntekijöiden tukena arvonlisäverotukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tuleville opinnäytetyön tekijöille suosittelen lämpimästi pitämään mielen avoimena opintojen aikana, sillä voit yllättää itsesi innostumalla asiasta, jota et koskaan olisi kuvitellut pitäväsi mielenkiintoisena. Yllättävä kiinnostus saattaa ohjata eteenpäin opinnäytetyötä suunnitellessasi. Aiheen pohtiminen hyvissä ajoin on myös suositeltavaa, sillä aika menee nopeasti. Aihehahmotelman olemassaolo luo omalta osaltaan varmuutta siihen, että työläältä tuntuva opinnäytetyö on loppujen lopuksi täysin toteutettavissa.

---

Sinikka Jokela, tradenomi (AMK)

Kirjoittaja valmistui kesäkuussa 2022 tradenomiksi (AMK) liiketalouden tutkinto-ohjelmasta. Hän työskentelee yksityisellä sektorilla erilaisten asiantuntija- ja taloushallinnon tehtävien parissa. Hänen opinnäytetyönsä Arvonlisäverokannan valinta laskutustoimeksiannossa : case laskutuspalveluyritys X palkittiin vuoden 2023 Osaaja-opinnäytetyökilpailussa.

Kuva: Pixabay/artinvorel_com

Opinnäytetyön alusta asti minulle oli selvää, että haluaisin tehdä opinnäytetyön, jossa kehitettäisiin jotain uutta, ja josta olisi hyötyä myös toimimeksiantajalle. Pyörittelin joitakin ehdotuksia mielessäni, mutta yksittäistä aihetta ylitse muiden niistä ei noussut esiin. Sain ehdotuksen aiheesta opinnäytetyön toimeksiantajalta, sillä aiheessa voisin kenties yhdistää aiempia ja nykyisiä opintojani. Aihe sopi hyvin tuotantotalouden opinnäytetyöksi, onhan virheiden ennakoiminen tärkeässä osassa, kun ajatellaan työtyytyväisyyttä, tehokkuutta ja turvallisuutta.

Olin tehnyt jo aiemmin toisen tutkinnon lopputyön, joten opinnäytetyön tekeminen oli tuttua. Päänvaivaa tuottivat erilaiset menetelmät ja oman opinnäytetyön sijoittaminen niihin. Sain kuitenkin ohjaavalta opettajalta tutkimusmenetelmäksi ja opinnäytetyön rajaamiseen hyviä ehdotuksia, joiden avulla kirjoittaminen pääsi hyvään vauhtiin.

Ensimmäiseksi minun piti perehtyä tarkemmin aiheeseen, sillä opinnoissa oli vain sivuttu aihetta. Oli haastavampaa lähteä tutkimaan asiaa, jota ei oltu opinnoissa suoraan käsitelty, mutta mitenkään mahdotonta se ei ollut. Jotakin kirjallisuutta aiheesta löytyi suomeksi, mutta päälähteet olivat englanniksi. Ja jossain kohtaa löytyivät ne olennaisimmat hakusanat, joilla hakea tietoa kirjaston e-kirjoista ja tutkimuksista. Vähitellen minulle myös valkeni, että opinnäytetyöni oli hyvin lähellä joskus haaveilemaani käytettävyysasiantuntijan työtä.

Teorian tutkiminen ja muotoilu kestivät ylivoimaisesti pisimpään opinnäytetyöni tekemisessä. Jostain löytyi aina lisää mielenkiintoista luettavaa aiheesta. Mitä enemmän aiheeseeni tutustuin, sitä enemmän aihe tuntui juuri minun jutultani. Jossain teoriakirjallisuuden pyörteissä päätin, että haluan jatkaa aiheen parissa myös valmistumisen jälkeen.

Käytännön tutkimuksen toteutus tuntui helpolta sen jälkeen, kun olin perehtynyt teoriaan tarpeeksi. Löysin teoriasta menetelmän, jota testasin opinnäytetyössäni ja sovelsin toimeksiantajan ympäristöön. Soveltamista helpotti, että olin ollut samassa paikassa töissä aikaisempina kesinä, joten minulle oli kertynyt tarkempaa tietoa toimintaympäristöstä. Voin käyttää valittua menetelmää nykyisessä työssäni, joten opinnäytetyötä varten hankkimistani tiedoista on ollut hyötyä myös opinnäytetyön jälkeen.

Oma opinnäytetyöpolkuni aloitusluvasta opinnäytetyön palauttamiseen ja arvosteluun kesti kymmenen kuukautta. Tein toki opinnäytetyön ohella muitakin töitä, ja viikonloput varasin perheelle. Toisaalta opinnäytetyön venyminen ei haitannut minua yhtään, koska sain rauhassa perehtyä aiheeseen. Opinnäytetyön valmistumisen lähestyessä halu hakeutua aiheen pariin vain syveni.

Opinnäytetyön aikana tutustuin työpaikallani ihmisiin, jotka työskentelevät saman aihepiirin parissa. Kun sain opinnäytetyöni valmiiksi, sparrauskumppanini työpaikalta vinkkasi opinnäytetyöstäni nykyiseen työpaikkaani. Opinnäytetyöni toimi hakemuksena ja pääsin haastatteluun. Nykyään pääsen joka päivä miettimään asioita käytettävyyden näkökulmasta useissa erilaisissa projekteissa.

Toisille opinnäytetyö on tehtävä muiden joukossa. Joidenkin kohdalla se herättää uusia kiinnostuksen kohteita ja toisille se on väylä tulevaan työpaikkaan. Joskus käy onni, että sinulle ehdotetaan aihetta, jota et itse osaa ajatella, mutta johon uppoudut täysillä. Oli opinnäytetyö sinulle näistä mikä tahansa, toivon, että tutustut avoimin mielin aiheeseesi, sillä se voi auttaa sinua uuteen suuntaan urallasi!

Kuva: Pixabay/Saint-D ja Tytti Niemi

Oppiminen on meille suotu etuoikeus. Opiskelu on mahdollista ja myös tarpeellista kaikissa elämän eri vaiheissa. Oma lähtökohtani jatko-opintoihin oli kokemuksieni valossa hyvin keskimääräinen. Aikaa useammissa erilaisissa työtehtävissä ja työnantajien palveluksessa oli vierähtänyt ammattikorkeakoulun liiketalouden tutkinnon suorittamisen jälkeen jo pitkälle yli kymmenen vuotta.

Ammattitaidon ylläpitoon tarkoitetut koulutukset olivat liittyneet lähinnä työtehtävien substanssiasioiden täydennyskoulutuksiin ja huomasin ajatteluni urautuvan. Viimeistään kun uhkakuvana oli sammaloituminen työurakehityksessä, nostin prioriteettilistallani jatko-opintojen suorittamisen varsin korkealle. Halusin myös verkostoitua ja tavata uusia ihmisiä eri toimialoilta, joilla oli samanlaisia tavoitteita kuin itselläni. Jo ensimmäisen tutkinnon suorittamisen jälkeen olin asettanut tavoitteeksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen mahdollisimman pian, mutta kuten moni perhe- ja työelämää yhdistelevä ruuhkavuosien turbulenssissa pyörähtelevä tietää, asiat eivät aina mene suunnitellusti ja aikaa kului.

Lopulta oli kuitenkin todettava, ettei sitä oikeaa aikaa kenties tule, jos sitä ei itse tee. Laitoin opiskelupaikan haun vireille 2019 kevään yhteishaussa Johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-opintoihin.

Hyvä paha opinnäyte

Saadessani tiedon myönnetystä opiskelupaikasta, olin valtavan iloinen ja innostunut, mutta myös kauhuissani. Olin ensimmäisten opintojen opinnäytetyöprosessin traumatisoima ja päättänyt, etten vastaavaan urakkaan enää uudelleen ryhtyisi. Toisin kävi. Aloitin opinnäytetyöprosessin ollessani työsuhteessa kunta-alan työnantajalla. Aihe kumpusi omaankin toimenkuvaani kuuluneiden tukipalveluprosessien kehittämistarpeista ja aihe tunnistettiin tarpeelliseksi kehittämiskohteeksi organisaatiossa. Aiheeseen tarttuminen oli motivoivaa ja sen vuoksi sen tutkiminen oli mielekästä ja eteni aluksi hyvää vauhtia.

Asemani kehittämiskohdeympäristön keskiössä oli sekä haaste että rikkaus. Alussa kamppailin aiheympäristöön riittävän etäisyyden ottamisen suhteen, mutta huomasin pian, että kirjoittamalla ja lukemalla tämä tapahtui lopulta kuin itsestään. Etäisyys syntyi kirjallisuusnäkökulmien ja todellisuuden eroista, mikä vapautti ajattelemaan laajemmin ja analyyttisemmin kuin aikaisemmin.

Opinnäytetyön kirjoittamisen aikaan vaihdoin myös toisen työnantajan palvelukseen, joka lopulta varmasti myös paransi työni laatua, mutta johti myös väistämättä siihen, etten ole päässyt osallistumaan käytännön kehittämistoimintaan kohdeorganisaatiossa työni valmistuttua. Työpaikan vaihtumisella ja opinnäytetyön kirjoittamisella on myös yllättävä yhteys. Pohdin sopivaa benchmarking-kohdetta tutkimukseni tarpeeseen ja lopulta päädyin valituksi tulleen benchmarking-organisaatioon palvelukseen. Kirjoittamisprosessi hidastui työpaikan vaihtumisen vuoksi, sillä uuteen työhön orientoituminen vei paljon voimavaroja.

Kaikille opinnäytettään kirjoittaville haluaisinkin muistuttaa, että opinnäytetyö ei edisty, jos sille ei varaa aikaa ja huolehdi kokonaisvaltaisesta jaksamisestaan. Erityisesti kokoaikatyötä prosessin aikana tekevät joutuvat tekemään tietoisia valintoja ajankäytön suhteen, aivan itsestään suuritöinen kirjoittamisprosessi ei etene. Kun opinnäytetyön tekemiseen on varattu korvamerkittyä aikaa kalenterista, se tulee käytettyä tarkoitukseensa suuremmalla todennäköisyydellä.

Mietin useampaan kertaan prosessin aikana, miten opinnäytetyössä lopulta voi onnistua? Epäilykset omasta kyvykkyydestäni tutkijana ja kirjoittajana hidastivat kirjoitusprosessia. Koko prosessin tärkeimmät oivallukset olivat luottaa omaan kertyneeseen kokemukseeni ja kykyyni ajatella laaja-alaisesti sekä antaa tilaa asian ajattelulle myös kirjoittamisen ulkopuolella.

Opinnäytetyöprosessia on usein kuvailtu myös yksinäiseksi puurtamiseksi, mutta sen ei tarvitse olla. Tuen saaminen vertaisilta on tärkeää ja siksi yhteyttä opiskeluryhmää kannattaa pitää yllä. Omalta osaltani onnistumiseen vaikutti myös työni ohjaajalta saatu tuki. Kannustankin opiskelijoita vaivaamaan ohjaajaansa mieluummin liian usein kuin liian harvoin.

Joskus kirjoittamisen edistyminen saattaa olla kiinni vain kannustuksen ja palautteen puutteesta ja maalin karkaamisesta pois näköpiiristä. Erityisesti YAMK-opinnoissa opinnäytetyötä tehdään useimmiten, kun aktiivista yhteyttä opiskeluyhteisöön ei enää ole. Ohjaajallani oli kykyä palauttaa tavoite kirkkaaksi sellaisilla hetkillä, kun oma usko työn valmistumiseen oli kadoksissa. Ohjauksen tavoite on pitää opiskelija oikealla uralla, ei antaa oikeita vastauksia tai ohjailla tarpeettomasti lopputulosten suhteen. Neuvoisin kuuntelemaan ohjaajaa tarkasti, ottamaan vastaan kritiikkiä ja oppimaan siitä, mutta tekemään työtä koskevat päätökset lopulta itsenäisesti.

Loputtomalta tuntuva viimeistelytyökin tulee jossain kohtaa päätökseensä. Minun ja varmasti myös useimpien opinnäytetyön kirjoittajien kohdalla käy niin, ettei tule tunnetta, että työ on valmis. Se johtuu varmasti siitä, että on vaikea päästää irti työstä, jota on useimmiten kuukausia hionut sopivaan muotoonsa ja lopulta se on vapautettava arvioitavaksi. Jossain kohtaa on kuitenkin laitettava työhön se viimeinen pilkun siirto ja tehtävä päätös, tämä on nyt riittävän hyvä.

Miten kävi tavoitteille?

Lopulta opinnäytetyöni tuli valmiiksi ja opinnot valmistuivat. Miten kävi niille odotuksille, joita olin ladannut opiskeluihin liittyen? Sain opinnoilta kaiken sen mitä odotin ja vielä paljon sellaista mitä en osannut odottaakaan. Opinnot itsessään laajensivat ja tuoreuttivat näkemyksiäni tämän päivän johtamisen eri osa-alueista. Kaikkein aktiivisimmin arkikäyttöön tulivat itsensä johtamisen taidot sekä tapa pohtia asioiden syitä ja seurauksia laajemmin. Opinnäytetyöprosessi opetti sitkeyttä pitkäaikaiseen sitoutumiseen ja abstraktilta ja vaikealta tuntuvien asioiden käsitteellistämiseen ja yhdistämiseen realistisiin tosielämän ongelmatilanteisiin. Se opetti myös järjestelmällistä tapaa lähestyä haasteita ja ratkaista ne osa kerrallaan. Toivottua työurakehitystä on tapahtunut.

Opinnäytetyöprosessin aikana avautunut työpaikka on pysynyt samana, mutta tehtävät ovat muuttuneet jo kahteen otteeseen. Henkilökohtaisen työmarkkina-arvon kehittyminen on yksi suurimmista voitoista. Vähintään yhtä merkittävän arvon antaisin ammatillisen itsevarmuuden kehittymiselle kannustavassa ja vertaisessa opiskeluympäristössä. Henkilökohtaisesti arvostan korkeimmalle kuitenkin sitä kokemusta, jonka opintojen valmistuminen itselleni antoi. Kun on riittävästi tahtoa, haasteet muuttuvat saavutuksiksi yksi toisensa perään.

Ensimmäistä opinnäytetyötään kirjoittavaa haluan kannustaa luottamaan itseensä ja oppimaansa sekä pitämään mielessä jatkuvan oppimisen ja itsensä kehittämisen myös tulevaisuudessa.

Kuvat: Pixabay/StockSnap ja Anna Isoheiko

Valmistuin sosionomi AMK-opinnoista vuonna 2017. Kahlasin sosionomi AMK-opinnot kovaa vauhtia läpi, ryhmätyöt tulivat tutuksi, tutustuin moneen ihmiseen, ja sain hyviä, tärkeitä ystäviä. Tavoitteenani oli saada lastentarhanopettajan pätevyys (nykyään varhaiskasvatuksen opettaja) ja pääsinkin opintojen jälkeen päiväkotiin töihin. Sosionomin tulevaisuudesta varhaiskasvatuksessa keskusteltiin paljon jo silloin opintojen aikana, ja itseä huolestutti oma tulevaisuus varhaiskasvatuksen parissa: olenko turhaan hakeutunut opiskelemaan, jos tutkinnolla ei pääse päiväkotiin töihin, onko se turhaa, jos koulutusta ei arvosteta työelämässä.

Tämä on edelleen kuuma puheenaihe: yliopistopohjaisten ja sosionomitaustaisten varhaiskasvatuksen opettajien status ja tehtävät herättävät tunteita, mutta koen että varhaiskasvatuksen sosionomilla on todellakin paikkansa. Toivottavasti varhaiskasvatuksen sosionomin työnkuva ja tehtävät selkiytyvät, molemmilla koulutustaustoilla on omat vahvuutensa varhaiskasvatuksessa, eikä kenenkään osaaminen pitäisi olla pois toiselta.

Omaa opinnäytetyötä pohtiessa kannattaa miettiä tarkkaan, mitä haluaa oppia, mistä aiheesta haluaa syventää omaa osaamistaan. Itselle se oli opintojen kohokohta, opin omasta aiheestani todella paljon, ja olen voinut käyttää oppimistani laajalti hyödyksi työelämässä. Ja kun aihe oli itseä kiinnostava­, sen tekeminenkään ei tuntunut ylivoimaiselta.

Valmistumisen jälkeisten työvuosien aikana takaraivossa on ollut ajatus seuraavista opinnoista. Hyvät muistot SAMKista, itseni kehittäminen ja osaamisen vahvistaminen sekä varhaiskasvatuksessa että muun sosiaalialan työtehtävissä olivat niitä asioita, jotka suuntasivat ajatukseni YAMK-opintoihin.

”YAMK tutkinto on ihan turha. Eihän päiväkodissa voi edes yletä, jos ei halua johtajaksi, mitä hyötyä on lukea sosionomi YAMK -tutkinto? Niin siis miksi lähdet taas opiskelemaan?”

Näillä saatesanoin, tai niistä huolimatta, hain opintoihin keväällä 2021 ja pääsin opiskelemaan sosionomi YAMK -tutkintoa. Omana ajatuksena oli siis syventää omaa osaamista ja mahdollisesti tutkinnon kautta hakeutua muualle kuin varhaiskasvatukseen töihin.

Opintojen alettua olen välillä kieltämättä pohtinut sitä, mitä järkeä oli lisätä henkistä kuormaa opiskelulla. Tehtäviä on paljon ja opiskelen työn ohessa, samalla kun kotona odottaa oma perhe. Mutta lähiopiskelupäivinä tämä kaikki unohtuu.

Syksyllä 2021, kun olimme Porin kampuksella lähiopetuksessa viimeistä kertaa ennen joulua, kävimme läpi YAMK-kasvuryhmien kanssa kaikkea sitä, mitä kukin oli saanut irti syksyn kasvuryhmistä ja opinnoista yleensä. Huone oli täynnä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ammatillista kasvua: ammatillisen itsetunnon ja rohkeuden lisääntyminen, sosiaalisen osaamisen ymmärtäminen, kehittämisen halu ja vaikka mitä muuta tuli esille, kun yhdessä pohdimme syksyn antia. Ja mikä valtava määrä osaamista yhdessä huoneessa! Meillä on upea ryhmä, jonka kanssa jaetaan ajatuksia ja osaamista, sekä opitaan ja kehitytään yhdessä. Kurssit syventävät osaamista, työkokemusta ja aiemmin opittua, ja opimme paitsi opettajilta myös toisiltamme.

Korkeampi koulutus ei näy päiväkodin työntekijän tilipäivänä, mutta se ei poista sitä kaikkea mitä olen omaan ammatilliseen reppuuni jo nyt kerännyt, vaikka opinnot eivät ole edes puolessa välissä. Koen myös, että jos joskus hakeudun muualle kuin varhaiskasvatuksen työtehtäviin, minulla on siihen YAMK-opintojen kautta paremmat edellytykset sekä osaamisen että ammatillisen itsetunnon kannalta.

Edessä on vielä iso työ opinnäytetyön eli oman kehittämistehtäväni kanssa. Samoin kuin AMK-opinnäytetyön kanssa, tärkein tehtäväni on oppia ja kehittyä mutta nyt myös kehittää omaa työtäni.

Jos aiemmin olinkin ehkä sitä mieltä, että haluan olla varhaiskasvatuksen opettaja, kun minulla kerran sellainen pätevyys on, niin YAMK-opintojen myötä olen kasvanut siihen ajatukseen, että haluan olla varhaiskasvatuksen sosionomi ja vielä ylpeä koulutuksestani.