Opintotarjonnan karkkikaupasta osaajaksi – opiskelijan kasvutarina

Julkaistu

Marraskuussa 2022 istuin puolisoni kanssa eräässä ruotsalaisessa kahvilassa Tukholmassa ja avasin Opintopolun tärisevin käsin – minut oli hyväksytty tradenomiopiskelijaksi Satakunnan ammattikorkeakouluun. Tästä alkoi uskomaton matka kohti uutta ja jännittävää seikkailua. Opiskeluaika on ollut elämässäni melkoista henkisenkin kasvun aikaa. On ollut mieletöntä huomata mihin minusta onkaan. Muistan, kun tutkin opintotarjontaa kuin herkullisinta karkkikauppaa. Minulla on mahdollisuus opiskella sitä, mitä vain koskaan haluan oppia. Se tuntui uskomattomalta. Matkaan mahtui toki tuskaa, hikeä ja kyyneleitäkin, mutta halusin suorittaa tutkinnon kunnialla loppuun asti. Päällimmäisenä oli ehdottomasti valtava innostus ja halu oppia uutta. Ahkera työskentely kantoi lopulta osaajaksi sekä avasi jatko-opiskelupaikan yliopistosta.

Opintojen loppupuolella alkoi opinnäytetyön työstäminen. Olen kiitollinen itselleni siitä, että annoin prosessille riittävästi aikaa. Olin haastavan aiheen äärellä, mutta kunnianhimoisesti lähdin tavoittelemaan arvosanaa 5. Vaikka tavoitteeni tuntuikin toisinaan kaukaiselta, saavutin sen sinnikkäästi – sittenkin. Haluaisinkin sanoa saman haasteen edessä oleville – älä luovuta. Jos matkalla tuntuu, että tämä on liian vaikeaa tai en ymmärrä, lue ja tutki lisää sekä kirjoita. Asia kirkastuu jossakin kohtaa. Tätä noudatin itse koko opinnäytetyöprosessin ajan mutta muutoinkin opinnoissa.

Pohdin opinnäytetyön aihetta koko opintojen ajan. Yrityksen verotuksen opintojaksolla minulle kirkastui, että haluan tehdä työni jostakin yrityksen verotukseen liittyvästä aiheesta. Verotus ja vero-oikeus ovat todella koukuttavaa kaikessa vaikeudessaan. Huomasin myös innostuvani verosuunnitteluun liittyvistä aiheista ja sen eettisistä kysymyksistä. Nämä mielenkiinnon kohteet esitettyäni sain ohjaajaltani Suvilta ehdotuksen, että tekisin opinnäytetyöni osakevaihdosta. Innostuin välittömästi, vaikka tiesin, että edessä on haastava aihe. Aiheessa kiehtoi juuri haastavuus, mutta ennen kaikkea halusin selvittää mistä tässä laajasti puhuttavassa ilmiössä on tarkemmin ottaen kysymys. Aiheen ajankohtaisuus oli todella merkityksellistä tässä prosessissa. Osakevaihdosta tuli koko ajan uutta tietoa ja kirjotuksia. Osakevaihtoon kaavailtiin myös lakimuutoksia. Oli todella kiinnostavaa tutkia aihetta, joka eli koko ajan. Olin niin sanotusti ajan hermoilla.

Opinnäytetyön työstäminen oli moninainen ja vaiherikas prosessi. Oli hyödyllistä, että heti aihevalinnan tehtyäni keräsin kaiken vastaan tulevan tiedon aiheesta talteen. Seurasin artikkeleita, uutisia ja keskusteluja sekä lakimuutosprosessia kokonaisuudessaan noin vuoden ajan. Kirjoitustyön alkaessa kaikki tieto oli levällään ja asiat piti saada hahmoteltua mahdollisimman selkeäksi kokonaisuudeksi. Pala palalta asiat loksahtelivat paikoilleen ja työn runko hahmottui. Välillä työskentely saattoi kuitenkin jumittaa. Silloin oli vain luettava ja kirjoitettava lisää. Joskus myös pieni tauko sai ajatukset kirkastumaan. Työtä on myös hyvä luetuttaa läheisillä ja ohjaajalla. Ohjaajan kanssa käydyt keskustelut ja palaverit ovat tärkeä osa opinnäytetyöprosessia.

Prosessin lopuksi sain koottua mielestäni hyvän ja loogisesti etenevän työn sekä vastaukset opinnäytetyökysymyksiini. Erittäin kiinnostavaa oli myös päästä konkreettisesti näkemään lakimuutosten eteneminen vaihe vaiheelta. Lisäksi vierailut Eduskuntatalossa toivat merkityksellisyyttä työhön. Prosessi oli äärimmäisen opettavainen niin ammatillisesti kuin tutkimustyönäkin. On ollut häkellyttävää huomata, miten paljon työ on herättänyt kiinnostusta. Selittävänä tekijänä varmasti työn ajankohtaisuus. Työ valmistui lähes samaan aikaan kun lakimuutokset astuivat voimaan joulukuussa 2025. Lisäksi ajattelisin aiheen olevan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

Opinnäytetyön aihetta pohtivalle ja prosessin alkuvaiheessa olevalle haluaisin sanoa, että kannattaa valita aidosti itseä kiinnostava aihe ja asettaa selkeät tavoitteet. Opinnäytetyön aihetta kannattaa pohdiskella koko opintojen ajan. Opinnäytetyöprosessia hyödyttää myös erittäin paljon se, että ottaa korkeakoulun kirjallisten töiden ohjeistuksen haltuun heti opintojen alusta lähtien. Kun opinnäytetyön kirjoittamisen aika on käsillä, on tekstin tuottaminen ja lähteiden merkitseminen huomattavasti vaivattomampaa. Silloin ei todellakaan tarvitse enää kuin vain kirjoittaa. Myös tutkimustyölle jää enemmän aikaa. Opinnäytetyö on iso ponnistus, mutta parhaimmillaan se voi olla äärimmäisen palkitseva. Anna työlle siis aikaa!

Liisa Kallioranta valmistui tradenomiksi (AMK) joulukuussa 2025. Opinnot keskittyivät finanssin, talouden, oikeuden sekä verotuksen opintoihin. Liisa työskentelee kesän Talenomilla palkkahallinnon parissa. Syksyllä 2026 hän aloittaa yritysjuridiikan maisteriopinnot Aalto-yliopistossa (KTM).

Liisa Kalliorannan opinnäytetyö Verovetoiset etuyhteysosakevaihdot osinkoverotuksen optimoinnissa : ”Massimuijapykälä” palkittiin Osaaja 2025 -opinnäytetyökilpailussa.

Artikkelikuva: Pixabay/alexanderstein

From Việt Nam to Finland: One Suitcase, No Plan

Julkaistu

How does it feel to move to a completely new country – alone, without family nearby, without a safety net? For me, it felt equal parts terrifying and exciting. I am Vi, I am from Vietnam, and in December 2025 I graduated from SAMK with a degree in Data Engineering. I did not arrive here with a dream or a clear passion for coding. My plan, if you can call it that, was simply: try my best and see how far I get.

I came straight from high school. No coding experience, no relatives in Finland, and an English that worked well enough on paper but wobbled the moment a real conversation started. On top of the language and the weather, I carried my own set of assumptions about learning – assumptions I had never thought to question before. In my mind, if I struggled with something, it was the teacher’s job to fix it. My learning was not really my responsibility. It was theirs. I had never examined that belief; it had just always been there.

That belief met its match early in the first semester, in a lab session with Toni Aaltonen – a teacher whose courses challenged me the most: Python programming, machine learning, ROS, advanced AI methods. I was stuck on an exercise and, gathering all my courage, raised my hand. Toni came over, listened to my question, smiled gently, and said: ”It’s in the material.” Then he walked away. I was furious. Inside my head I was screaming: ”I read the material! There is no answer! You are the teacher – give me the answer!” But I stayed quiet, took a breath, and read the material again. Well… he was right. It was there. I had just not read carefully enough.

A similar thing happened again later. I asked Toni a question with no context – no explanation of what I had already tried, no description of what had gone wrong. He could not help me, because without context, there was no way to know which of a dozen possible problems I was facing. Slowly, across many small moments like these, something shifted. I started researching before asking. I started forming proper questions: here is what I tried, here is why it did not work, here is what I think might be the reason. I realised the research I did before asking was often where the real learning happened. My curiosity, which had always been there but never acted on, finally had somewhere to go.

By the end of my second year, I had studied programming languages, databases, machine learning, and more. My grades were good – I was working hard to keep a scholarship. But something felt hollow. I had a collection of theories and no project where they all came together. Then a lucky coincidence: RoboAI Academy – a programme where students from different fields like data engineering, mechatronics, electrical and mechanical engineering, from both Finnish and English programmes, collaborate on real cases brought by companies – was opening its doors to English-speaking students for the first time. It was a different kind of learning: instead of practical exercises that each covered one piece of the puzzle, we were handed a real problem and had to assemble the whole picture ourselves. Worth mentioning – the curriculum has since grown too, and there are now courses that let you apply your knowledge through projects even outside RoboAI. The path to hands-on learning is more open than it was when I started.

After my third year, I applied for a summer trainee at Kongsberg Maritime Finland Oy. Toni Aaltonen – the same one who once smiled and told me to read the material – recommended me for the position. I have thought about that moment many times since. It was a quiet confirmation that the shift had been real and visible. At the internship, my supervisor proposed a thesis topic: a locally hosted RAG chatbot to act as a firm’s living memory for service reports. Engineers could ask it questions about past maintenance work and get answers drawn from the company’s own documents – no cloud, no data leaving the building. I built a working prototype. It was not production-ready, but the company gave me good feedback, and the thesis received a grade of 5. It has since been recognised in SAMK’s Technology and Maritime Studies award series – something I still find a little surreal.

No dream, no grand plan – just a one-way ticket and a willingness to try. As it turns out, that was a pretty good place to start. Own your curiosity. Act on it – even halfway counts. What you learn along the way is never wasted.

Vi Lê Trần is a Data Engineering graduate (December 2025) from SAMK, originally from Vietnam. She now works as a development engineer at Kongsberg Maritime Finland Oy.

Her bachelor’s thesis on a locally hosted RAG chatbot for service report memory – developed during her internship – won the award for best thesis in the Technology and Maritime Studies series.

Explore the thesis in Theseus.

Article photo: Pixabay/joshuaworoniecki

Kolmas kerta toden sanoo

Julkaistu

Elämä ei aina etene suorinta reittiä kohti tavoitetta. Oma matkani sairaanhoitajaksi sisälsi keskeytyksiä ja uuden aloituksia, joiden kautta opin sinnikkyyttä mutta myös oman jaksamisen ymmärtämistä ja merkitystä. Joskus unelma voi hautautua arjen ja elämäntilanteiden alle, muttei välttämättä kokonaan katoa. Kun aika on oikea, voi se nousta esiin ja muuttua uudelleen tavoitteeksi, jonka saavuttaminen tuntuu entistäkin merkityksellisemmältä.

Ensimmäisen kerran aloitin sairaanhoitajaopinnot heti lähihoitajaksi valmistuttuani, mutta opinnot jäivät kesken perheessä tapahtuneen vakavan sairastumisen vuoksi. Kahden välivuoden jälkeen kokeilin uudelleen. Tuolloin aloin kuitenkin pohtia, onko silloisessa elämäntilanteessa sittenkään järkevää tavoitella sairaanhoitajan ammattia: lähihoitajanakin sain tehdä monipuolista ja mielekästä hoitotyötä. Kummallakaan kerralla kyse ei ollut pelkästään ammatillisesta valinnasta, vaan siitä, mihin oma aika ja energia kannattaa suunnata.

Nykyiseen työpaikkaani hakeutumisen myötä löysin oikean tahtotilan ja selkeyden, joita pitkäjänteinen opiskeluun keskittyminen työn ohessa väistämättä vaatii. Sain opintoni suoritettua etuajassa, koska tällä kertaa tavoite oli kirkas: tiesin, miksi opiskelen ja aika opiskella oli oikea. Tänään voin sanoa löytäneeni oman paikkani työelämässä ja olen kiitollinen kaikista niistä mutkista, jotka ovat johdattaneet minut tähän pisteeseen.

Opinnäytetyöni aihe valikoitui työelämän tarpeista. Halusin tuottaa konkreettista hyötyä käytännön työhön ja tehdä työn, jolla on oikeaa arvoa tilaajalle. Tiivis yhteistyö tilaajan, palvelualueen ylihoitajan ja ohjaajien kanssa tuki prosessia ja vahvisti luottamusta siihen, että työ palvelee tarkoitustaan ja täyttää opinnäytetyölle asetetut vaatimukset ja eettiset periaatteet.

Opinnäytetyö on eräänlainen symboli koko opiskelumatkastani: haastava, välillä pysähtelevä, mutta lopulta palkitseva prosessi, joka vei minut myös epämukavuusalueelleni työpajan fasilitoinnissa ja osoitti konkreettisesti, että sellaisestakin selviää. Työskentely vahvisti luottamusta omaan tekemiseen. Samalla opin kuitenkin myös hyväksymään sen, että ammattikorkeakouluopiskelija on vasta tieteellisen ajattelun alkuvaiheessa ja keskeneräisyys on osa oppimista. Ensimmäinen opinnäytetyö ei ole täydellinen ja huolellisesta työstä huolimatta siihen jää lähes väistämättä pieniä puutteita ja lapsuksia.

Haluan rohkaista jokaista opiskelijaa: jokainen vaihe ja kokemus kerryttää osaamista ja ymmärrystä, joista on hyötyä sekä opinnoissa että työelämässä. Kun löydät oman syysi jatkaa ja annat itsellesi mahdollisuuden yrittää uudelleen, asiat alkavat vähitellen rakentua. Valmista syntyy askel kerrallaan tekemisen kautta.  Luota siis prosessiin ja jatka eteenpäin. Se riittää.

Tiina Virtanen valmistui sairaanhoitajaksi joulukuussa 2025 ja on valmistumisensa jälkeen työskennellyt vakituisena sairaanhoitajana oman hyvinvointialueensa palliatiivisen keskuksen varahenkilöstössä vaativan erityistason yksiköissä.

Tiina Virtasen opinnäytetyö Palliatiivisen alueen varasairaanhoitajan perehdytyksen kehittämisideat : Raportti perehdyttäville yksiköille palkittiin Osaaja 2025 -kilpailussa.

Artikkelikuva: Pixabay/truthseeker08

Väreilyä.

Julkaistu

Olen vuodessa unohtanut koko opinnäytetyöni. Ja se on oikein. Rituaali on täyttynyt, suru sulanut pois ja elämän väreilyn väkevyys saanut luvan uuteen loimuun. Olen liekeistä noussut lintu.

Kun minulta pyydettiin artikkelia, päätin etten kirjoita, en halunnut palata aiheeseen. Muut asiat ovat ottaneet mieleni. ”Väreilyä elämän ja kuoleman syleilyssä. Surun rituaalisuudesta kuvan kantamana” – opinnäytetyöksi naamioimani suruprosessia avaava kirjoitus oli rituaalin päätös. Olen kuvataiteilija, joka sattumalta hakeutui Taideyliopiston taideterapian valinnaiskurssille ymmärtääkseen paremmin taustoja taiteen terapeuttisista voimista ihmistieteitten näkökulmasta. Hurahdin aiheeseen, tarvitsin lisää tietoa ja hakeuduin opiskelemaan kuvataideterapeuttiseksi sosionomiksi Satakunnan ammattikorkeakouluun. Opiskelu auttoi samalla kantamaan omaa suruani. Suodatin koulutuksen alusta saakka kaikki kuvataideterapiatehtävät oman elämäni kautta, tutkin, upposin ja etäännytin. Hankin samalla tietämättäni autoetnografista aineistoa. Terapiakuvat eroavat tyylillisesti täysin muusta taiteellisesta tuotannostani. Ne eivät ole, eivätkä olleet, teoksia, niitä ei ole tarkoitettu signeerattuina esille. Ne ovat alitajuinen matka, kokonaisuus, jonka avaamisen koin arvokkaaksi jakaa maailmalle. Kirjallinen lopputyö syntyi luonnollisesti. Samalla suruni sai pisteen.

Voi olla, että tarkastelen nyt koko prosessia taiteilijan tavoin teoksena, performanssina, jonka lopputulema oli opinnäytetyö ja tutkintotodistus. Voi olla, että palaan terapiaopintoihin myöhemmin, elämä näyttää. Jokainen elämänkokemus rakentaa minuutta. Jokainen teko muuttaa tulevaisuutta. Mitä teen tänään, on eilisen jatke. Väreilyä.

Tätä kirjoittaessani viimeistelen pian avautuvaa näyttelyä ”Puu puu pi duu – ihona puu” Loimaan taidemuseon ylläpitämän Alpo Jaakolan patsaspuiston yhteydessä olevaan Kuivurigalleriaan. Näyttely on improvisoitua dialogia puusta ja muusta. Puu toistuu näyttelyn kaikilla tasoilla. Joku kaatoi muinoin metsän pelloksi. Alpo Jaakola istutti pellolle metsän takaisin. Puusta rakennettu vanha kuivuri toimii galleriana. Puiden henget kiertävät orsia, korsia.

Puu on tuttua, se on ollut mukana teosteni aiheissa ja materiaaleissa aina. Olen painanut grafiikkaa puusta, puulta ja puulle. Nyt installoin yhteen vanhaa ja uutta. Vahva toistollinen ornamentiikka kohtaa yllättäviäkin kokeiluja. Vuosikymmeniä kauniit ja kummalliset kepit ovat matkustaneet laukuissani salaa mantereilta toisille. Työhuoneeni kerroksissa teoksiksi asti päätyneet laudat, kaarnat ja oksat ovat odottaneet tätä hetkeä. Tutkin ikuisuutta, toistoa ja aikaa, joten heittäydyn innolla tähän materiaaliseen tilalliseen improvisaatioleikkiin. Avaan oveni muutokselle.

Olen vieraillut viime vuosina kolmeen otteeseen Länsi-Afrikassa. Ensimmäisellä kerralla keräsin rantaan kulkeutuneita ajopuita ja veistelin niitä muun taiteellisen työskentelyn rinnalla. Toisella kertaa veistely yltyi. Huomasin taidegrafiikan praktiikkani toiston toistuvan puun työstössä. Vuollessa viestin käsieni kautta maailmankaikkeudelle, olin täysillä läsnä. Beniniläinen kollegani seurasi työskentelyäni ja käsitti heti mitä tein. Kutsuin hänet osallistumaan tähän näyttelyyn ja nyt jännitämme, ehtiikö hänen viisuminsa käsittelyyn ennen näyttelyn avajaisia.

Rytmi, toisto on luontaista taidegraafikoille. Sarjallisuus, saman kuvan painaminen uudelleen ja uudelleen luo liikkeet koreografikoiksi. Mikäli niihin uppoutuu syntyy käsien flow, kehon tasapaino, jopa meditatiivinen rituaali tai rukous. Olen tutkinut ilmiötä erityisesti rakastamani serigrafian saattelemana. Tähän näyttelyyn painan puuta. Paperille syntyy ihoa puunkuoren kuvioista. Käärme luo nahkansa ajoittain, samoin taiteilija.

Olen oppinut, että työssä toistettavan liikkeen on oltava tekijälleen luontaista. Halu painaa, halu kaivertaa – aineen ymmärtäminen, irrottaminen ja iholla tunteminen vastaa eksistentiaaliseen olemassaolon merkityksen tarpeeseen. Sormet kihelmöivät, ajatukset virtaavat kehossa käsien kautta puun ytimiin, paperin kuituihin, materia kuuntelee henkeä. Antonin Artaudia mukaellen, taide värisyttää ihoa. Teokset ovat näin elämän virran jakajia. Puu puu pi duu – Ihona puu. Ihana puu.

Halu kirjottaa. Sitä ei ole. Ajattelen muuta. Huomaatko, lainasin tulevan näyttelyni tekstiä? Käytän autoetnografista menetelmää, kuten opinnäytetyössänikin. Tämän autenttisen aineiston kautta kerron aidoimmin missä kuljen nyt. Tämä on vuoden takaisen jatkumoa.

Väreilyä.

Sirkku Ketola on nykytaidegraafikko, joka tutkii toistoa ja siitä syntyvää rituaalista variointia osana elämän koodia ja monimuotoisuuden kauneutta. Hän on sivistetty villi, joka hidastaa visuaalista kuvavirtaa käsityövaiheilla yrittäen ymmärtää ihmisen rytmiä suhteessa materiaan. Kehon vaikutus kuvaan, ja päinvastoin, ei lakkaa kiehtomasta häntä. Ketolan kymmenvuotinen teos A Body Called Paula (2017–2027) on tehnyt hänestä kansainvälisesti tunnetun taidegraafikon.

Sirkku Ketolan opinnäytetyö ””Väreilyä elämän ja kuoleman syleilyssä” : ”Surun rituaalisuudesta kuvan kantamana” palkittiin Osaaja 2025 -opinnäytetyökilpailussa.

Kuvat: Sirkku Ketola

Tyhjä Word-tiedosto ja muita totuuksia opinnäytetyöstä

Julkaistu

On vaikea kuvitella, että opinnäytetyöni valmistumisesta on tätä kirjoittaessa kulunut jo lähes vuosi. Kun pysähdyn miettimään asiaa, tajuan, että paljon on ehtinyt tapahtua – vettä on virrannut Tammerkoskessa ja elämä muuttunut vajaassa vuodessa yllättävänkin paljon. Olen hiljattain aloittanut uudessa työssä, asuinpaikkakunta on vaihtunut, ja kesällä olemme saamassa kauan toivotun perheenlisäyksen. Toisaalta tuntuu kuin vasta eilen olisin yön pikkutunneilla asetellut viimeisiä pilkkuja opinnäytetyöhön.

Nyt istun saman vanhan tutun työpöydän ääressä, tehtävänä tämä artikkeli. Huone on eri, mutta kyllä tässä silti pienet flashbackit iskevät. Takana on pitkä työviikko, talo on siivottu ja lapsi nukkumassa. Sohvalla makoilu ja Netflix-elokuva houkuttelisivat, mutta takaraivossa jyskyttää tieto, että hieman kirjoitustöitä olisi tehtävänä. Täytyy tunnustaa, että en ole kirjoittanut melkein vuoteen sähköpostia tai tekstiviestiä pidempää tekstiä. Nyt edessäni on tyhjä Word-tiedosto, joka tuijottaa valkoisena takaisin. Mistä lähteä liikkeelle? Miten tiivistää kaikki opinnäytetyöprosessin aikana koettu – ilo, suru, onnistumiset, epäonnistumiset, väsymys, innostus ja koko tunteiden sekamelska – tekstiksi, joka voisi auttaa ja inspiroida muita?

Ei oikein lähde. Ehkä toisena iltana tekstiä syntyisi näppäimistö sauhuten. Kannattaisiko siirtää kirjoittaminen? Tiedän jo vastauksen: ei kannata. Tässä taitavatkin olla kaksi ensimmäistä neuvoa, kätevästi yhteen paketoituna. Kirjoittamisesta ei kannata tehdä itselleen mörköä. Valitettava tosiasia on, että opinnäytetyö ei kirjoita itse itseään. Ja kuten kaikki tiedämme, aloittaminen on aina se vaikein osuus – niin myös tässä.

Mitä kauemmin asiaa siirtää, sitä vaikeammaksi liikkeelle lähteminen muuttuu. Ja vaikka alkuun pääsisi, tunteet heittelevät matkan varrella suuntaan ja toiseen. Siksi neuvon toinen osa kuuluu: kaikki nämä tunteet ovat täysin normaali osa prosessia ja asia tulee hyväksyä. Jossain vaiheessa iskee väistämättä se kuuluisa kisaväsymys. Ajoittaisesta epätoivosta, ahdistuksesta ja väsymyksestä huolimatta tärkeintä on istuttaa itsensä alas ja käydä töihin – rutiininomaisesti. Omille tunteilleen ei voi mitään, mutta siihen voi vaikuttaa, miten niihin reagoi. Oma lääkkeeni oli yksinkertainen: kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa, vaikka ei aina huvittanut. Voin jo kuvitella, kuinka tässä kohtaa lukijoiden silmät pyörähtävät.

Ei se tietenkään ole niin helppoa. Mutta jokainen kirjoitettu virke vie työtä eteenpäin. Joskus matka taittuu vauhdilla ja tekstiä syntyy kuin itsestään. Toisinaan taas yksittäinen, huolella hiottu virke kuljettaa perille pitkän ja kuoppaisen sivupolun kautta. Tässä kohtaa tulee seuraava vinkki: kirjoittamisen lisäksi omaa tekstiä täytyy lukea ajatuksella, pitäen tutkimuskysymykset kirkkaana mielessä. Kirjoita ne vaikka post-it-lapuille näkyvälle paikalle. Silloin niihin on helppo palata ja punainen lanka pysyy käsissä.

Itselleni kävi useamman kerran niin, että olin kirjoittanut lähes kokonaisen luvun ennen kuin tajusin, ettei sisältö palvellut työn tavoitetta. Sen sijaan, että tämän näkisi epäonnistumisena, siihen kannattaa suhtautua voittona. Se, että huomaat poikkeavasi tutkimuskysymyksistä, kertoo siitä, että olet oikealla tiellä.

Vaikka korostin rutiinin merkitystä, yhtä tärkeää on ottaa välillä etäisyyttä. Tee jotain aivan muuta – jotain, mikä antaa energiaa ja siirtää ajatukset pois tekstistä. Jollekin se on metsäkävely, toiselle ystävien tapaaminen. Omalla kohdallani toimivat muutaman tunnin hikitreenit pari kertaa viikossa. Tuolista kannattaa nousta ylös. Aivot eivät tuota laadukasta tekstiä, jos olet istunut koko päivän ja olet valmiiksi väsynyt.

Tasapainoa kirjoittamisen ja vapaa-ajan välille helpotti selkeä deadline. Kun tietää, milloin työn pitää olla valmis, on helpompi suunnitella aikataulu ja sitoutua siihen. Samalla tietää myös, milloin voi hyvällä omallatunnolla levätä ja ladata akkuja. Muista siis aikatauluttaa – ja pitää siitä kiinni.

Viimeinen pointti olisi kronologisesti kuulunut alkuun: Aiheen valintaan ja rajaamiseen kannattaa panostaa. Prosessi kannattaa aloittaa ajoissa, ja toimeksiantajan kanssa on hyvä keskustella aktiivisesti, jos aihe ei tunnu omalta. Kun aihe resonoi, kirjoittaminen on helpompaa ja mielekkäämpää. Sen ei tarvitse olla valmiiksi vahvinta osaamistasi – päinvastoin. Rohkeus ja uteliaisuus kantavat pitkälle, etenkin jos tavoitteena ovat parhaat mahdolliset arvosanat.

Lopuksi: opinnäytetyö on paljon enemmän kuin pelkkä pakollinen suoritus. Se on viimeinen näyte siitä, mitä osaat – ja samalla osoitus sitoutumisesta, pitkäjänteisyydestä ja kyvystä hallita isoja kokonaisuuksia. Siksi siihen kannattaa suhtautua vakavasti, mutta samalla pitäen pienen pilkkeen silmäkulmassa. Kun se päivä (tai yö) koittaa, kun viimeisiä pilkkuja asetellaan paikalleen, huomaat kyllä: kaikki työ oli sen arvoista.

Jussi Paakkinen valmistui syksyllä 2025 johtamisen ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelmasta tradenomiksi (YAMK). Opintojen aikana hän toimi päätoimisena yrittäjänä. Valmistumisen jälkeen hän on aloittanut Product Specialistin tehtävässä F9 Distributionissa.

Jussi Paakkisen opinnäytetyö Ammatillisen oppilaitoksen vastuullisuusraportoinnin mallipohja: case Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK palkittiin Osaaja 2025 -opinnäytetyökilpailussa.

Artikkelikuva: Pixabay/Goumbik

Tie ammattikorkeakouluun: ”kokeneen ammattilaisen” uusi alku

Julkaistu

Valmistuttuani 2000-luvun alussa ammattikoulusta ajattelin: ”kai sitä joskus vielä ehtii opiskelemaan”. Linja, jolta valmistuin, osoittautui vääräksi valinnaksi ja sattumusten kautta ajauduin sähköalalle töihin. Alkuvuodesta 2021 seisoin elämäni risteyskohdassa. Takana oli noin 20 vuoden kokemus sähköalalta: käytännön työtä, projekteja, vastuuta ja ennen kaikkea oppimista työn ja kantapäiden kautta. Taustalla kyti kaukainen ajatus opiskelusta ja pieni unelma valkoisen kypärän kantamisesta. Sitten tuli hetki, kun vaimo sanoi sen ääneen. Hän oli kuullut tarpeeksi narinaani siitä, miksi en voi koskaan saada ”sitä valkoista kypärää”. ”Jos et enää jaksa itseäsi kuunnella, niin tee asialle jotain”, hän tokaisi, ihan hyväntahtoisesti, mutta napakasti. Päätin hakea ammattikorkeakouluun sähkö- ja automaatiotekniikan opintoihin.

Sain ensikosketukseni ammattikorkeakouluopintoihin, kun osallistuin kevään 2021 intensiiviselle, mutta antoisalle valintakurssille. Vaikka jäin lopuksi haussa varasijalle, yllätyin saadessani sähköpostin, jossa kerrottiin, että olinkin valittu opintoihin.

Ensimmäiset kuukaudet olivat vaativia, töiden ja opintojen yhdistäminen oli ajoittain haastavaa. Lisäksi esimerkiksi matematiikka tuntui ylipääsemättömältä. Ei ollut mitään, mitä voisi palauttaa mieleen, koska moni asia ei ollut sinne koskaan ehtinyt. Tehtävä kerrallaan oppiminen ja itsevarmuus matemaattisia asioita kohtaan kasvoi. Lisäksi tieto siitä, että kaikkea ei tarvitse osata heti, opetti olemaan sinnikäs tuoden uuden lähestymistavan oppimiseen. Olin tottunut tekemään asioita käytännössä, mutta nyt oli pakko ymmärtää teoriaa syvemmin. Kurssien läpäiseminen vaati aikaa ja vaivaa, mutta pystyin etenemään kohtalaisen hyvin.

Ammatilliset aineet toivat varmuutta ja rytmiä opintoihin. Moni asia oli tuttua sähköasentajan työuran ansiosta, mikä näkyi oppimisessa ja suorituksissa. Tuntumalla tehty sai tuekseen teorian. Oli palkitsevaa ymmärtää, miksi jokin toimii, ei vain miten se toimii. Opinnot eivät olleet pelkkää uuden oppimista, vaan myös aiemman tiedon jäsentämistä ja laajentamista. Ne pakottivat pysähtymään, purkamaan tuttua osiin ja katsomaan asioita uudesta näkökulmasta.

Opintojeni alkutaipaleella tiesin, mikä opinnäytetyö on, mutta sen kokonaisvaltaisuudesta en tiennyt tuon taivaallista. Tämän takia opinnäytetyöhön kannattaa varata aikaa jo hyvissä ajoin ennen viimeistä opiskeluvuotta. On tärkeää suunnitella toteutus ja kirjallinen osuus huolellisesti, erityisesti, jos työ liittyy käytännön projektiin tai työelämälähtöiseen kehitystehtävään. Aiheen valinta kannattaa tehdä omasta mielenkiinnosta ja kokemuksesta käsin. Silloin työ tuntuu mielekkäältä ja siihen on helpompi sitoutua. Ohjaajan kanssa säännöllinen yhteydenpito ja välitavoitteiden asettaminen auttavat pitämään työn hallinnassa koko prosessin ajan.

Opinnäytetyö kattoi lähes koko vuoden 2024 ja muodostui laajaksi ja haastavaksi kokonaisuudeksi. Koska opinnäytetyöni liittyi toteutettavaan hankkeeseen, projektin suunnitteluosuus ja kokonaisuudenhallinta vei merkittävästi aikaa työn alkuvaiheessa. Kirjallisen osion laatiminen painottui projektin loppupuolelle. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen saamastani ohjauksesta niin hankkeen projektivaiheessa kuin opinnäytetyön kirjallisen osuuden aikana. Ohjaajieni tuki oli korvaamatonta työn eri vaiheissa.

Olin monta kertaa ennen korkeakouluopintoja kuullut lauseen: ”Elämähän on elinikäistä oppimista”. Lauseen, jonka olin sivuuttanut olankohautuksella ajatellen sen olevan lähinnä jonkinlaista päivitystä, jota tehdään pakon edessä. Todellisuudessa kyse oli asenteesta. Kun uskaltaa haastaa itseään, oppiminen ei ole iästä tai taustasta kiinni. Se vaatii vain päätöksen.

Opinnot ovat antaneet myös uutta itsevarmuutta. En tullut kouluun aloittelijana, mutta en myöskään kokenut itseäni valmiiksi ammattilaiseksi. Nyt voin sanoa olevani enemmän molempia: sekä oppija että osaaja. Tämä yhdistelmä on osoittautunut arvokkaaksi niin koulussa kuin työelämässäkin.

Tulevaisuudessa haluan hyödyntää koulutustani monipuolisemmin. En enää näe itseäni pelkästään asentajana tai kenttätyössä, vaan kehittämässä ja siirtämässä aiemmin hankittua kokemusta kenttätyöstä suunnitteluun. Ammattikorkeakoulu on antanut minulle tähän eväät ja ennen kaikkea uskon siihen, että osaamisellani on arvoa monella eri tasolla.

Jos jotain opin tämän matkan aikana, opin sen, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta tai haastaa itseään. Vaikka alku ei olisi helppo, se ei tarkoita, etteikö lopputulos voisi olla juuri sitä, mitä toivoi. Minulle tämä koulutus on ollut enemmän kuin tutkinto. Se on ollut uusi alku ja mahdollisuus rakentaa seuraavaa vaihetta urallani. Ehkä joku muukin tarvitsee lempeän, mutta tiukan tuuppauksen. Saman, jonka minä sain.

Jussi Tattari valmistui joulukuussa 2024 insinööriksi sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmasta. Hän työskentelee sähkösuunnittelijana SP-Suunnittelu Oy:ssä.

Tattarin opinnäytetyö Ravintolahankkeen sähkösuunnitelmaprosessi palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Vaikeuksien kautta voittoon – tarina opinnäytetyön takaa

Julkaistu

”Mikä minusta tulee isona?” on kysymys, johon en vieläkään osaa täysin vastata. Toisaalta minun ei ehkä tarvitsekaan. Olen ollut erityisen onnekas saadessani opiskella kaksi tutkintoa Satakunnan ammattikorkeakoulussa, ensin valmistuen liiketalouden tradenomiksi vuonna 2019 ja muutamaa vuotta myöhemmin sosionomiksi. Kaiken kaikkiaan nämä kuusi opiskeluvuotta ovat opettaneet minulle paljon niin opiskelluista aloista kuin minusta itsestänikin. Suurimmat haasteet korkeakoulutaipaleellani ovat kietoutuneet opinnäytetyöprosessien ympärille. Opintojen loppurutistus tuntui ensimmäisellä kerralla haastavalta, suorastaan ylitsepääsemättömältä. Vannoin tällöin, etten tulisi koskaan menemään uudestaan koulunpenkille, en ainakaan sellaisiin opintoihin, joiden lopussa odottaisi samanlainen vastus. Ja kuinkas kävikään, löysin itseni samasta pisteestä nopeammin kuin olisin arvannutkaan.

Ensimmäisen opinnäytetyöni ”traumatisoimana” aloin miettiä tulevaa opinnäytetyöaihettani jo varhain saatuani tiedon uudesta opiskelupaikasta. Ajattelin kliseisesti, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Liika aiheen pohtiminen ja kirjoitusprosessin ajattelu kuitenkin johti siihen, että loin opinnäytetyön kirjoittamisesta mieleeni entistä suuremman mörön, joka tulisi aiheuttamaan ahdistusta ja kyseenalaistamaan koko sosionomitutkinnon loppuun viemisen. Aloitin viimeisimmän opinnäytetyöni työstämisen opintojen toisen vuoden kevättalvella. Kokonaisuudessaan projektin valmiiksi saattamiseen kului aikaa lähes puolitoista vuotta. Näihin kuukausiin mahtui viikkojen mittaisia kirjoitustaukoja sekä puoliksi valmiin työn heittäminen roskakoriin ja puhtaalta pöydältä uudelleen aloittaminen. En suosittele tätä lähtökohtaisesti kenellekään, mutta omalla kohdallani se kannatti. Tuskin muuten olisin kirjoittamassa tätä artikkelia.

Ainoa minulle ilmiselvä asia opinnäytetyöni suhteen oli aihepiirin valinta. Halusin ehdottomasti valita aiheen, joka liittyi jollain tavalla taloussosiaalityöhön. Koin, että näin saisin luotua sillan vanhan ja uuden osaamiseni välille. Jälkikäteen ajateltuna opinnäytetyöni kannattelevaksi voimaksi nousikin juuri itselleni mielekäs aihe, jonka parissa jaksoin viettää aikaa tunnista toiseen. Aloitellessani opinnäytetyösuunnitelmani kirjoittamista, koronapandemia oli tulossa tiensä päähän. Tähän aikaan mediassa kirjoitettiin paljon lapsiperheiden lisääntyvästä taloudellisesta ahdingosta. Tästä inspiroituneena halusin tutkia lapsiperheiden taloudellisia haasteita Suomessa 2020-luvulla. Aihe oli ajankohtainen, mutta haastava laajuutensa ja niukan käytettävissä olevan tieteellisen aineiston vuoksi. Päätin myös toteuttaa opinnäytetyön tutkimuksellisen osuuden kirjallisuuskatsauksena, vaikka en tiennyt alkuunkaan, miten sellainen tehdään. Olin hyväksilukenut eli ahotoinut liiketalouden opinnoistani kaikki opinnäytetyön kirjoittamiseen liittyvät opintojaksot, joten olin jo valmiiksi kirjoitusprosessin suhteen melko ruosteessa. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut fiksua käydä kertaamassa, miten hyvä tutkimus toteutetaan, eikä yrittää kulkea sieltä mistä aita on matalin. Tämä aita osoittautuikin lopulta niin korkeaksi, että jouduin rakentamaan tikapuut sen ylitystä varten, perehtymällä kirjallisuuskatsauksen periaatteisiin omin avuin. Toisaalta oman mukavuusalueensa ulkopuolelta saa usein mukaansa parhaimmat opit.

Lukuisista haasteista huolimatta lopulta sisukkuus palkittiin ja tämäkin opinnäytetyö tuli valmiiksi, vaikka monesti siltä tuntuikin, että haukkasin aivan liian suuren palan purtavaksi. Haluan lopuksi kiittää ohjaajaani Heliä, jonka neuvot viitoittivat suuntaani silloin, kun omat ideani olivat vähissä sekä perhettäni ja ystäviäni, jotka kuuntelivat turhautumistani kyllästymiseen asti ja tästä huolimatta jaksoivat tsempata minua viemään urakan kunnialla maaliin.

Opinnäytetyömatkaansa aloitteleville haluan antaa seuraavan neuvon: valmista tulee vain tekemällä, opinnäytetyöahdistukseen ainoa toimiva lääke on työn kirjoittaminen. Jokainen kirjoitettu sana vie opinnäytetyötä kohti sen valmistumista. Paras työ on valmis työ!

Karoliina Savolainen valmistui sosionomiksi (AMK) toukokuussa 2024, ja hänen opintonsa painottuivat aikuissosiaalityöhön. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt sosiaaliohjaajana vammaisten asumispalveluissa Satakunnan hyvinvointialueella.

Savolaisen opinnäytetyö Lapsiperheiden taloudelliset haasteet Suomessa 2020-luvulla: Narratiivinen kirjallisuuskatsaus palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Sisäsyntyinen mielenterveys – uudenlaista näkökulmaa mielenterveystyöhön

Julkaistu

Lukion jälkeen Heidi suunnisti jatko-opiskelemaan ulkomaille ja kiinnostui samalla mindfulnessista. Sitä kautta hän sattumalta löysi lähestymistavan sisäsyntyisestä mielenterveydestä, joka teki häneen vaikutuksen. Lähestymistapa muutti hänen käsitystään mielenterveydestä ja johdatti matkalle kohti oman sisäisen hyvinvoinnin löytämistä. Heidi kouluttautui valmentajaksi ammattilaisille suunnatuissa koulutuksissa, sillä hän koki kutsumusta jakaa mitä oli löytänyt myös muille. Yritystoiminta ei kuitenkaan ottanut tulta alleen ja perhettä perustaessaan Heidi totesi, että oli aika keksiä jotain uutta.

Hän haki SAMKiin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ajatuksena jatkokouluttautua terveydenhoitajaksi ja työllistyä neuvolaan. Opiskeluiden edetessä Heidi kuitenkin huomasi, että kliininen hoitotyö ei ollut se, mikä kiinnosti. Hän pohti jo opiskeluiden lopettamista, mutta jokin sai hänet kuitenkin jatkamaan. Toisen vuoden mielenterveystyöharjoittelua suorittaessaan Heidi ymmärsi miksi. Työharjoittelun jälkeen hän jäi vielä kesäksi sairaanhoitajan sijaiseksi harjoittelupaikkaan ja psykiatrisen sairaanhoitajan työ vei hänet mennessään. Mikä parasta, Heidi sai työssään hyödyntää oppimaansa sisäsyntyisestä mielenterveydestä. Asiakkaat, joiden kanssa hän työskenteli, kokivat lähestymistavan uutena, erilaisena ja voimaannuttavana.

Kun tuli aika aloittaa opinnäytetyö, Heidi tiesi heti mistä halusi kirjoittaa. Hän kertoi työn ideasta opinnäytetyöparilleen Saanalle. Molempia yhdisti kiinnostus ihmismielen toimintaan ja mielen hyvinvointiin. Aiheeseen tutustuttuaan myös Saana näki lähestymistavan potentiaalin mielenterveyshoitotyössä. Sitten lähdimme innokkaasti suunnittelemaan opinnäytetyön toteutusta.

Opinnäytetyömme oli ensimmäinen suomenkielinen tieteellinen julkaisu aiheesta, mikä loi myös omat haasteensa työtä tehdessä. Opinnäytetyöohjaajamme Mari auttoikin meitä struktuurin luomisen lisäksi erityisesti jäsentämään tekstiä, joka pääsiassa koostui englanninkielisistä käsitteistä, niin että saimme luotua tekstistä lukijaystävällisen ja helpommin ymmärrettävän. Työn edetessä asiat loksahtelivat paikoilleen ja myös alun perin suunniteltu kirjallisuuskatsaus muuttui toiminnalliseksi opinnäytetyöksi. Kaiken lisäksi työllistyimme molemmat opinnäytetyön tilaajalle ja työssämme olemme päässeet hyödyntämään sisäsyntyisen mielenterveyden lähestymistapaa sekä yksilökeskusteluissa että ryhmämuotoisessa ohjauksessa. Toiveena ja tavoitteena meillä on edelleen viedä aihetta eteenpäin ja kasvattaa tietoutta sisäsyntyisestä mielenterveydestä alalla.

Niin elämässä kuin opinnäytetyötä tehdessäkin asiat eivät aina mene odottamallamme tavalla. Se voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että jotain parempaa saattaa olla odottamassa edessämme. Vinkiksi uusille opinnäytetyön tekijöille haluaisimmekin antaa seuraavan ohjeen: Ole rohkea ja valitse aihe joka sinua kiinnostaa ja inspiroi sekä on sinulle merkityksellinen. Tekijälleen tärkeä ja innostava aihe välittyy myös tilaajalle ja lukijoille, mikä lisää opinnäytetyön hyödynnettävyyttä. Opinnäytetyöohjaajan antamaa ammatillista ohjausta kannattaa hyödyntää, mutta myös oman sisimmän kuuntelu on tärkeää. Opinnäytetyöprosessi on pitkä ja oma aito kiinnostus aiheeseen auttaa jaksamaan prosessin loppuun viemisessä sekä voi parhaassa tapauksessa avata uusia juuri sinulle tarkoitettuja urapolkuja tulevaisuudessa. Tsemppiä!

Tutustu Heidi Paavilaisen ja Saana Lehtisen opinnäytetyöhön Sisäsyntyinen mielenterveys kolmen prinsiipin lähestymistapaan pohjautuen — Luento psykiatrian poliklinikan hoitohenkilöstölle. Opinnäytetyö palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Heidi Paavilainen valmistui kesäkuussa 2024 sairaanhoitajaksi (AMK). Hän on työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana sekä perustasolla että erikoissairaanhoidossa ja on tällä hetkellä töissä aikuispsykiatrian poliklinikalla.

Saana Lehtinen on valmistumassa syksyllä 2025 sairaanhoitaja (AMK) -tutkintoon. Hän on työskennellyt opintojen ohella erityistasoisessa lastensuojelussa yksityisellä sektorilla ja sairaanhoitajan sijaisena erikoissairaanhoidossa psykiatrian poliklinikalla.

Keskeneräisyys on osa prosessia

Julkaistu

Opiskelu on aina tuottanut minulle haasteita ja erityisesti asioiden loppuun saattaminen on ollut vaikeaa. Vuonna 2020 sain viettää perhevapaata esikoistyttäreni kanssa – koronapandemian vuosi oli minulle hienoa aikaa ja samalla myös kasvattavaa ja opettavaista. Kotona oleminen synnytti ajatuksen, että ehkä työelämällä voisi olla jotain uutta annettavaa. Ensitöikseni töihin palatessa otin yhteyttä ammattikorkeakouluun, sillä vanha tradenomitutkinto oli jäänyt kesken. Pari kurssia ja opinnäytetyö erottivat minut valmistumisesta. Sisäinen motivaatio saa ihmeitä aikaan, sillä saman vuoden joulukuussa opinnäytetyö oli palautettu kiitettävällä arvosanalla, yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Minulla oli vahva tahto jatkaa opintoja mahdollisimman nopeasti. SAMK-polkuopinnot tarjosivat siihen hyvän mahdollisuuden. Vaikka asun Rovaniemellä, niin hyvät opiskeluympäristöt ja luentotallenteet tekivät opiskelun, työn ja perhe-elämän yhdistämisestä mahdollista. YAMK-opinto-oikeutta ei voi saada kuin vasta kahden vuoden kulutta AMK-valmistumisen jälkeen, joten opintojen etenemisellä ei ollut kiire. Opinnot olivat sopivan haastavia ja valmistivat hyvin tulevaan opinnäytetyöurakkaan.

Opinnäytetyön sain tehdä nykyiselle työnantajalle, valtakunnalliselle vuokra-asuntoyhtiölle, jossa olin toiminut vuokrauksen parissa jo kymmenen vuoden ajan. Työn aiheeksi valikoitui vastuullisuusraportoinnin mallipohja vuokrataloyhtiössä. Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut käsitystä mihin olin ryhtymässä. Onneksi ohjaava opettaja oli kannustava ja kehotti perehtymään aiheeseen ja aloittamaan tutkimussuunnitelman tekemisen, sillä työ opettaa tekijäänsä.

Sain tutkimussuunnitelman valmiiksi ja esitettyä ennen kuin jäin perhevapaalle kuopuksen kanssa. Olin puoli vuotta kotona, ja tuona aikana kokosin pääasiassa teoriapohjaa aiheeseen liittyvistä lähteistä. Kirjasin viittaukset ja lainaukset ylös, mutta teksti oli hyvin jäsentelemätöntä ajatuksenvirtaa. Kirjoittaminen on ollut suurin kehityskohteeni näiden kahden opinnäytetyöprosessin aikana. Näin jälkikäteen tarkasteltuna nuo minun tuotokseni olivat täynnä kirjoitus-, yhdyssana- ja aikamuotovirheitä. Mutta kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla, joten kohti itsensä kehittämistä.

Kesällä 2024 palasin töihin ja kokosin aiemmin kerätyn teorian yhtenäiseksi teoriaksi – tai ainakin lähes – ohjaavan opettajan punakynän ansiosta siitä tuli valmista. Syksyllä tein haastattelut, osallistavat toimenpiteet ja kokosin varsinaisen tutkimuksen ehyeksi kokonaisuudeksi. Kuten sanottua, en oikein tiennyt alussa mihin olin lähdössä ja mitä työltä odottaa. En ole koskaan ollut mikään kympin oppilas, joten tavoitteena opinnäytetyössä oli sen kunniakas suorittaminen. Koska tein opinnäytetyön työnantajalleni, pelkkä ykkönen tai kakkonen ei olisi ollut riittävä suoritus. Ohjaavan opettajan tuki oli korvaamaton – sopivalla tavalla vaatimustason nostoa, kannustusta ja ohjausta tekivät työstä lopulta viitosen arvoisen.

On hassua ajatella, että nuorempana oli kaikki maailman aika opiskella ja kehittyä, mutta motivaatio puuttui. Nyt keski-ikäisyyden kynnyksellä elämässä on puoliso, perhe, työ ja asuntolaina eli ruuhkavuodet parhaimmillaan, mutta kun löytyi sisäinen motivaatio ja palo oppimiseen, löytyi myös aikaa opiskelulle. Uusien asioiden omaksuminen ei ehkä ole enää niin nopeaa, mutta toisaalta kokonaisuuksien hahmottaminen, ajankäytön hallinta ja työelämälähtöinen ajattelu tuovat omat vahvuutensa. Aikuisopiskelu onkin ollut yllättävän palkitsevaa.

Keskeneräisyys kuuluu elämään, kukapa meistä olisi valmis tai täydellinen. Keskeneräisyys ei ole epäonnistumista – epäonnistuminen syntyy vasta, jos antaa periksi, eikä vie asioita loppuun asti. En väitä vieläkään olevani hyvä kirjoittamaan, mutta ihan varmasti olen nykyään parempi kirjoittaja, kuin vielä muutama vuosi sitten. AMK-tutkinnon suorittamisessa kului lähes 15 vuotta, keskeneräisyyden häpeää oli välillä raskasta kantaa, ja tekosyitä löytyi aina. Mutta nyt, jälkikäteen ajateltuna, ei ole ollut ollenkaan huono asia kulkea omia polkujaan ja aikatauluja. On parempi valmistua myöhemmin kuin ei ollenkaan. SAMK-polkuopinnot olivat oma polkuni: AMK:n jälkeen ja sain suoritettua vaaditun YAMK-tutkintolaajuuden avoimen AMK:n puolella ennen kuin pystyin hakemaan edes opinto-oikeutta.

Lopuksi haluan korostaa, että opinnäytetyön aiheen valintaan kannattaa panostaa. Kun aihe on merkityksellinen itselle ja hyödyllinen organisaatiolle, on työn tekeminen mielekästä ja se valmistuu ajallaan ja aikataulut pitävät paremmin. Ja mikä tärkeintä, opinnäytetyö voi avata uusia uramahdollisuuksia tai tuoda itselle kokonaan uuden osaamisalueen – näin kävi myös minulle.

Mika-Matti Koponen

Mika-Matti Koponen valmistui joulukuussa 2024 YAMK-tradenomiksi toimitusverkoston kehittäminen -tutkinto-ohjelmasta. Hän työskentelee vastuullisuuskoordinaattorina KAS asunnot Oy -konsernissa.

Koposen YAMK-opinnäytetyö ”Vastuullisuusraportoinnin mallipohja vuokrataloyhtiössä” palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Family, full-time work and Master’s degree – mission impossible?

Julkaistu

Studying for a master’s degree was a dream of mine for several years. Years passed and I waited for the right time to apply – which ironically occurred when I was a mother of a one-year-old. Now, with hindsight, I would ask myself again whether it is a good idea to start studying while suffering from severe sleep deprivation. During the entrance examination interview, I was asked how I was going to combine a balanced family life, a demanding full-time occupation and master level studies. Optimistically I said that “when there is a will, there is a way”. I was admitted to SAMK, and the studies started nicely with a great group of fellow students. Then life happened; unexpected illness, changes in private life and suddenly I struggled to find the time and energy to follow the planned pace of the studies. Eventually, I had to enroll absent and apply for more study time. It definitely was not how I planned my own studies to go.

When I finally felt like my life and health were back in balance, I decided to continue my studies. While working full time, and all of a sudden having a family of six, it again felt impossible to find the time to focus on my master’s thesis and finish it before the end of my study period. During 2022 Christmas break, I made one of the best decisions so far and asked my manager for a four-month study leave to write my thesis. My employer and colleagues were incredibly supportive and a month later I found myself writing an out of the office message to my Outlook. The adult education allowance made it possible for me to take a clear break from my work and focus purely on my thesis.

Knowing that the schedule was tight and that I had no other choice than to finalize everything by the summer holidays, I made myself an ambitious schedule – which by the way did not take into consideration possible covid or stomach flues which of course visited our family during my study leave. Almost every morning, I headed to the campus and worked in the library for six to eight hours. For me it was the best place to write as pertinent books were close by, and there were no distractions such as undone domestic chores tempting me to procrastinate. My thesis was my full-time work for four months. Establishing good study routines helped with time management.

I thought I had a clear plan for my thesis, but I soon understood that I needed to re-evaluate the objectives. First, it felt pointless and a waste of time but soon I noticed how crucial it was to have a proper plan. My thesis allowed me to explore topics which were not directly related to my own daily work. When doing the literature review, I realised that the topic was timely. I became thirsty for knowledge. There were days when I felt like I was drowning in the abundance of information, and I struggled to narrow down the topic. It was important for me to clarify what was actually relevant to the study, and what was only interesting to myself and had to be excluded from the thesis. Even on the very last weeks of my study leave, I had not found the common thread to tie all the information together and the thesis seemed like an unfinished puzzle. Once I found it, I started critically narrowing down and removing irrelevant text. While it at first felt terrible to press delete and remove text to which I had put so much time and effort, my master’s thesis finally started to make sense and develop its final shape.

I was happy to return to my daily work after my study leave. During the spring of 2023, I had learned so much about the thesis topic that I was inspired to look at supply chain challenges with a new perspective. In 2024, we have read a lot about the political strikes which have caused significant supply chain disruptions or how the Red Sea crisis has forced companies to reorganise their logistics. Now, I immediately evaluate the impact of these events and whether companies are resilient enough. My level of curiosity – and knowledge – has increased.

When I received the email informing me that my master’s thesis was given a certificate of honour in the Osaaja 2023 competition and I was asked to do this writing, I felt emotional, grateful and honoured. My studies did not go ideally according to the planned schedule, but I did not quit. Instead, I rose to the challenge and with hard work succeeded. To me, my thesis symbolizes perseverance and determination. I am thankful for all the support and guidance throughout this journey. If you are in the middle of writing your thesis and feel lost, take a deep breath and ask for guidance, do not despair.

Pauliina Peltomäki, kasvokuva

The author Pauliina Peltomäki graduated in June 2023 (MBA) from Business Management and Entrepreneurship programme. She works as a Strategic Buyer (indirect procurement) for Kongsberg Maritime Finland OY. After saying “this is it, no more studies”, she found herself googling “doctoral studies” on her graduation day.

Pauliina Peltomäki’s thesis Enabling Growth through Improved Forecasting and Collaboration was awarded in the Osaaja 2023 thesis competition. See the thesis.

Article photo: Pixabay/JessBaileyDesign