Tie ammattikorkeakouluun: ”kokeneen ammattilaisen” uusi alku

Valmistuttuani 2000-luvun alussa ammattikoulusta ajattelin: ”kai sitä joskus vielä ehtii opiskelemaan”. Linja, jolta valmistuin, osoittautui vääräksi valinnaksi ja sattumusten kautta ajauduin sähköalalle töihin. Alkuvuodesta 2021 seisoin elämäni risteyskohdassa. Takana oli noin 20 vuoden kokemus sähköalalta: käytännön työtä, projekteja, vastuuta ja ennen kaikkea oppimista työn ja kantapäiden kautta. Taustalla kyti kaukainen ajatus opiskelusta ja pieni unelma valkoisen kypärän kantamisesta. Sitten tuli hetki, kun vaimo sanoi sen ääneen. Hän oli kuullut tarpeeksi narinaani siitä, miksi en voi koskaan saada ”sitä valkoista kypärää”. ”Jos et enää jaksa itseäsi kuunnella, niin tee asialle jotain”, hän tokaisi, ihan hyväntahtoisesti, mutta napakasti. Päätin hakea ammattikorkeakouluun sähkö- ja automaatiotekniikan opintoihin.

Sain ensikosketukseni ammattikorkeakouluopintoihin, kun osallistuin kevään 2021 intensiiviselle, mutta antoisalle valintakurssille. Vaikka jäin lopuksi haussa varasijalle, yllätyin saadessani sähköpostin, jossa kerrottiin, että olinkin valittu opintoihin.

Ensimmäiset kuukaudet olivat vaativia, töiden ja opintojen yhdistäminen oli ajoittain haastavaa. Lisäksi esimerkiksi matematiikka tuntui ylipääsemättömältä. Ei ollut mitään, mitä voisi palauttaa mieleen, koska moni asia ei ollut sinne koskaan ehtinyt. Tehtävä kerrallaan oppiminen ja itsevarmuus matemaattisia asioita kohtaan kasvoi. Lisäksi tieto siitä, että kaikkea ei tarvitse osata heti, opetti olemaan sinnikäs tuoden uuden lähestymistavan oppimiseen. Olin tottunut tekemään asioita käytännössä, mutta nyt oli pakko ymmärtää teoriaa syvemmin. Kurssien läpäiseminen vaati aikaa ja vaivaa, mutta pystyin etenemään kohtalaisen hyvin.

Ammatilliset aineet toivat varmuutta ja rytmiä opintoihin. Moni asia oli tuttua sähköasentajan työuran ansiosta, mikä näkyi oppimisessa ja suorituksissa. Tuntumalla tehty sai tuekseen teorian. Oli palkitsevaa ymmärtää, miksi jokin toimii, ei vain miten se toimii. Opinnot eivät olleet pelkkää uuden oppimista, vaan myös aiemman tiedon jäsentämistä ja laajentamista. Ne pakottivat pysähtymään, purkamaan tuttua osiin ja katsomaan asioita uudesta näkökulmasta.

Opintojeni alkutaipaleella tiesin, mikä opinnäytetyö on, mutta sen kokonaisvaltaisuudesta en tiennyt tuon taivaallista. Tämän takia opinnäytetyöhön kannattaa varata aikaa jo hyvissä ajoin ennen viimeistä opiskeluvuotta. On tärkeää suunnitella toteutus ja kirjallinen osuus huolellisesti, erityisesti, jos työ liittyy käytännön projektiin tai työelämälähtöiseen kehitystehtävään. Aiheen valinta kannattaa tehdä omasta mielenkiinnosta ja kokemuksesta käsin. Silloin työ tuntuu mielekkäältä ja siihen on helpompi sitoutua. Ohjaajan kanssa säännöllinen yhteydenpito ja välitavoitteiden asettaminen auttavat pitämään työn hallinnassa koko prosessin ajan.

Opinnäytetyö kattoi lähes koko vuoden 2024 ja muodostui laajaksi ja haastavaksi kokonaisuudeksi. Koska opinnäytetyöni liittyi toteutettavaan hankkeeseen, projektin suunnitteluosuus ja kokonaisuudenhallinta vei merkittävästi aikaa työn alkuvaiheessa. Kirjallisen osion laatiminen painottui projektin loppupuolelle. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen saamastani ohjauksesta niin hankkeen projektivaiheessa kuin opinnäytetyön kirjallisen osuuden aikana. Ohjaajieni tuki oli korvaamatonta työn eri vaiheissa.

Olin monta kertaa ennen korkeakouluopintoja kuullut lauseen: ”Elämähän on elinikäistä oppimista”. Lauseen, jonka olin sivuuttanut olankohautuksella ajatellen sen olevan lähinnä jonkinlaista päivitystä, jota tehdään pakon edessä. Todellisuudessa kyse oli asenteesta. Kun uskaltaa haastaa itseään, oppiminen ei ole iästä tai taustasta kiinni. Se vaatii vain päätöksen.

Opinnot ovat antaneet myös uutta itsevarmuutta. En tullut kouluun aloittelijana, mutta en myöskään kokenut itseäni valmiiksi ammattilaiseksi. Nyt voin sanoa olevani enemmän molempia: sekä oppija että osaaja. Tämä yhdistelmä on osoittautunut arvokkaaksi niin koulussa kuin työelämässäkin.

Tulevaisuudessa haluan hyödyntää koulutustani monipuolisemmin. En enää näe itseäni pelkästään asentajana tai kenttätyössä, vaan kehittämässä ja siirtämässä aiemmin hankittua kokemusta kenttätyöstä suunnitteluun. Ammattikorkeakoulu on antanut minulle tähän eväät ja ennen kaikkea uskon siihen, että osaamisellani on arvoa monella eri tasolla.

Jos jotain opin tämän matkan aikana, opin sen, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta tai haastaa itseään. Vaikka alku ei olisi helppo, se ei tarkoita, etteikö lopputulos voisi olla juuri sitä, mitä toivoi. Minulle tämä koulutus on ollut enemmän kuin tutkinto. Se on ollut uusi alku ja mahdollisuus rakentaa seuraavaa vaihetta urallani. Ehkä joku muukin tarvitsee lempeän, mutta tiukan tuuppauksen. Saman, jonka minä sain.

Jussi Tattari valmistui joulukuussa 2024 insinööriksi sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmasta. Hän työskentelee sähkösuunnittelijana SP-Suunnittelu Oy:ssä.

Tattarin opinnäytetyö Ravintolahankkeen sähkösuunnitelmaprosessi palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Opintoja, töitä, nostureita ja yksi opinnäytetyö

Oma koulutuspolkuni ei vienyt minua tavanomaista reittiä pitkin armeijan kautta takaisin koulun penkille, vaan halusin viettää vähintään yhden välivuoden ja tehdä töitä. Muutamien sattumien kautta tuo välivuosi venähti viiden vuoden mittaiseksi. Näihin vuosiin mahtui kuitenkin ammattitutkinto oppisopimuksella ja muutama lukion kurssi. Samalla itselleni vahvistui tunne siitä, että haluan suorittaa AMK-tutkinnon jossain vaiheessa. Enää piti vain valita ala ja opiskelumuoto. Ammattini kautta olin rakentanut vankan pohjan metallinjalostuksen parissa ja halusin laajentaa osaamistani myös alan ulkopuolelle. Päädyin opiskelemaan työn ohella Satakunnan ammattikorkeakoulun tarjoamaa Industrial Management -tutkinto-ohjelmaa verkko-opintoina vuonna 2018. Opintojen edetessä siirryin sisäisellä siirrolla töihin toiseen tehtaaseen läheiselle paikkakunnalle, minkä myötä työnkuvani muuttui samalla enemmän hallinnolliseen suuntaan.

Opintojen loppuvaiheessa alkoi tuo kuuluisa opinnäytetyö kolkuttelemaan jo ovelle. Opinnäytetyön aiheen keksiminen tuntui aluksi haastavalta ja haastattelinkin useaa eri henkilöä organisaation sisältä aina tutkimus- ja kehitysosastolta hankintaosastoon. Minulle oli alusta asti selvää, että haluaisin tehdä työn, joka hyödyttäisi niin työnantajaani kuin omaa ammatillista kehittymistänikin. Lopulta sain aiheen opinnäytetyöhön oman esimieheni ehdotuksesta ja se liittyi investointiin, joka oli tulossa omalle vastuualueelleni.

Alkuun olin epävarma tutkimusmenetelmän valinnasta ja tutkimusaiheen rajauksesta. Lähtöasetelmana oli tutkia ja selvittää tulevan siltanosturin tietojärjestelmän hyötyjä tuotannolle valimossa. Aluksi aiheen rajaaminen oli vaikeaa, sillä aihe tuntui eri näkökulmista tarkasteltuna joko liian suppealta tai liian laajalta. Totesin kuitenkin aiheen istuvan tuotantotalouden opintoihini hyvin. Suunnittelin aluksi tekeväni kvantitatiivisen tutkimuksen, mutta opettajan ja työpaikan ohjaajan opastuksella päädyin tekemään kvalitatiivisen tutkimuksen. Menetelmäksi valitsin teemahaastattelun.

Tutkimusaiheen rajauksen ja menetelmän määrittämisen jälkeen työ lähti liikkeelle teoriaosuuden kirjoittamisella. Tämä oli haastavin vaihe työn tekemisessä, sillä siltanostureiden tietojärjestelmistä ei löytynyt kovain paljon tutkimusta tai artikkeleita ja toisaalta vastaavat tietojärjestelmät räätälöidään usein asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Oli siis ensin selvitettävä, mihin järjestelmä periaatteen tasolla kykenisi, mihin se vaikuttaisi ja kuinka laajasti. Näiden tulosten pohjalta sain teoriaosuuden raamit kirjoitettua.

Seuraavana ohjelmassa oli itse haastatteluiden tekeminen. Tätä vaihetta varjosti haaste siitä, että tietojärjestelmän mahdolliset hyödyt tunnistettiin ylettyvän toimeksiantajan molempiin eri paikkakunnalla oleviin tehtaisiin. Omana etuna oli kokemus molemmista tehtaista, sillä tunsin molempien prosessit suhteellisen kattavasti ja tätä kautta pystyin päättämään työtä varten haastateltavat henkilöt.

Haastattelujen jälkeen vuorossa oli aineiston purkaminen ja analysointi tutkimusta varten. Ennalta odotettujen tulosten lisäksi haastatteluista nousi esille uusia soveltamis- ja vaikutuskohteita järjestelmälle, joten jouduin päivittämään teoriaosuutta muutamaan otteeseen. Vaikka teoriaosuuteen palaaminen tuntui syövän resursseja, oli se kuitenkin työn merkityksellisyyden kannalta ehdotonta.

Viimeisenä vaiheena oli tutkimustulosten yhteenveto ja mahdolliset jatkotutkimus- ja kehittämisehdotukset. Oma työni jatkui samassa virassa vielä opinnäytetyön jälkeenkin, ja tätä kirjoittaessa järjestelmää ei ole vielä saatu toimimaan siinä laajuudessa, mitä työssä päästiin tunnistamaan.

Koko opinnäytetyön prosessi kesti tammikuun alusta toukokuun alkuun. Huolimatta ennakko-odotuksista ja teoriaosuuteen palaamisesta, itse prosessi oli suhteellisen selkeäviivainen, ja koulun opettajan sekä työpaikan ohjaajan ansiosta työssä pysyi kuitenkin koko prosessin ajan hyvä flow. Myös täysiaikainen ja jokapäiväinen työskentely investoinnin parissa edesauttoi tutkimuksen tekemistä, sillä päivittäinen osallistuminen ja keskusteleminen asianosaisten kanssa toi arvokkaita näkökulmia, oivalluksia ja ideoita siihen, miten järjestelmää voisi hyödyntää.

Opinnäytetyön voisi ajatella olevan eräänlainen tutkinnon ”loppuvastus”, jota varten on prepattu kaikki aiemmat kurssit tutkinnossa. Itse kehotan näkemään opinnäytetyön enemmän itsensä kehittämis- ja haastamisprojektina, jossa pääsee näyttämään, mitä on oppinut. Ajattelen, että haastavaltakin tuntuviin aiheisiin kannattaa tarttua, sillä lopputulos on sen arvoinen.

Eero Siitari

Kirjoittaja valmistui toukokuussa 2022 insinööriksi Industrial Management -tutkinto-ohjelmasta. Hän jatkoi opintojaan seuraavana syksynä opintovapaalla Tampereen yliopistoon tuotantotalouden maisteriohjelmaan ja tavoitteena on saada parissa vuodessa diplomi-insinöörin tutkinto valmiiksi.

Hänen opinnäytetyönsä Crane’s information system in operations management palkittiin vuoden 2023 Osaaja-opinnäytetyökilpailussa.

Insinöörin arjen viestintähaasteet projektityössä

Me suomalaiset taas oletamme liikaa, että vastaanottaja on jo asiantuntija ja kysyy, jos jäi epäselvää.

Maanantai: lopetan vetämäni Skype-palaverin omalle suunnittelutiimillemme, osallistujina yksi turkulainen ja muutama intialainen suunnittelija. Luen vielä kertaalleen läpi palaverin aikana kirjoittamani muistion, tarkistan otsikon ja asiasisällön – onko se tarpeeksi lyhyt, ytimekäs ja mukana oleva kuvakaappaus selkeä. Seuraavaksi liityn lankoja pitkin mukaan projektimme suunnittelun vetäjien viikkopalaveriin, jota johtaa turkulainen suunnittelupäällikkö, Engineering manager. Käymme läpi alkaneen viikon ja lähitulevaisuuden työkuormaa, haasteita, aikataulua – aamulla olen tehnyt tätä palaveria varten oman osuuteni projektin seurantadokumenttiin, joka puolestaan löytyy dokumentinhallintajärjestelmästämme. Palaverin jälkeen luen uudestaan läpi ja lähetän aamun palaverin muistion eteenpäin sähköpostilla. Tässä vaiheessa ollaankin jo puolessa välissä työpäivää.

Putkiston asennusta putkisillalle Kuva Niilo Italinna SAMK alumniblogi
Putkiston asennusta putkisillalle

Voi kuulostaa hektiseltä ja sitä se paikoin onkin, mutta olen valitsemallani polulla. Voisin olla mukana myös hitaammin edistyvässä kotimaisessa projektissa, mutta se ei olisi yhtä mielenkiintoista. Ai niin, työkseni toimin pääsuunnittelijana, projektimme asiakas on saksalainen, tiimissäni on suomalaisia ja intialaisia suunnittelijoita. Teen töitä etänä kotoa Porista. Projektissamme on mukana lähes 10 kansalaisuutta. Kohtaan siis viestintähaasteita päivittäin.

Vuonna 2009 valmistuin SAMKin Porin yksiköstä kemiantekniikan insinööriksi. Edes valmistuttuani en voinut kuvitella millaista työni tulisi olemaan vajaan 10 vuoden kuluttua. Niin paljon se erosi opiskelijan tyypillisestä arjesta. Insinöörin koulutuksesta on moneksi: sekä suunnittelun, asiantuntijan että myynnin tekniset ammattilaiset saavat hyvän lähtökohdan työelämään.

Työskentelen pääosin projekteissa. Nyt on menossa urani kolmas isompi projekti ja ensimmäinen, jossa vedän suunnittelua. Kommunikointi on siis erittäin tärkeässä asemassa.

Työpäivinä voi välilla nauttia maisemistakin Kuva Niilo Italinna SAMK alumniblogi
Työpäivinä voi välilla nauttia maisemistakin

Yrityksemme sisäinen viestintä projektissa toimii sekä suoraan että epäsuorasti. Tutuille työkavereille on luonnollista soittaa tai laittaa epämuodollista pikaviestiä. Haasteita tuovatkin eri kulttuurit saman työpaikan sisällä. Intiassa asia pitää esittää selkeästi, yksityiskohtaisesti ja hierarkia huomioon ottaen. Ruotsissa halutaan vielä tämänkin jälkeen mahdollisesti miettiä muita vaihtoehtoja ja perusteiden keksiminen on haastavaa. Me suomalaiset taas oletamme liikaa, että vastaanottaja on jo asiantuntija ja kysyy, jos jäi epäselvää. Näitä kaikkia asioita ei oteta esille opiskelun aikana tai edes työhön perehdytettäessä.

Oma ohjenuorani selkeään insinöörin viestintään

Oma ohjenuorani selkeään insinöörin viestintään: Tarkista ja vielä kerran tarkista. Tiedä itse, missä mennään eli ole ajan tasalla. Sähköpostin otsikko, piirustuksen tuorein revisio, vastaanotetun lähtötiedon tulkinta – kaikki nämä ovat yksityiskohtia ja voivat pahimmillaan johtaa pahasti harhaan, jos ne kaikki eivät ole kunnossa. Vastuu on siis viestijällä. Entä vastaanottaja? Parhaimmillaan sinua huomautetaan virheistä, mutta jos näin ei tapahdu, voit olla pulassa.

Parhaimmillaan sinua huomautetaan virheistä, mutta jos näin ei tapahdu, voit olla pulassa.

Asiakkaan kanssa työskentely on puolestaan oma maailmansa ja haastavuudessaan kiinnostavaa. Kulttuuri pitää aina ottaa huomioon tässäkin vuorovaikutuksessa. Olen myös saanut oppia kokemuksen kautta: tarkista, ole rehellinen ja selkeä viestijä, tarvittaessa tarkista uudestaan. Kysyminen on viisautta. Aina asiakkaan asiaosaaminen ei ole samalla tasolla ja tällöin on tärkeää olla ystävällinen, korrekti, mutta edelleen rehellinen. Jos toimit itse asiantuntijana, sinun tehtäväsi on auttaa ymmärtämään.

Aina viesti ei mene perille. Silloin vaaditaan hyviä hermoja. Ja taas kerrataan mistä asiassa oli kysymys…

Niilo Itälinna SAMK alumniblogi

 

 

Niilo Itälinna

Pääsuunnittelija, insinööri (AMK), kemiantekniikka

Neste