Käytännön kokemusta toimistoon

Ajatuksia tulevaisuudesta on vaikea hahmottaa ja nuorempana ei voi aavistaa mitä itse kukin tulee tekemään. Itse myös, vanhempien veljieni tavoin kävin merikoulun siinä uskossa, että loppuelämän tulen olemaan puolet vuodesta laivanpäällä. Ideatasolla ja käytännössäkin hyvä idea, sillä työ laivanpäällä on mielenkiintoista ja oli työtehtävä mikä tahansa, niin se on tärkeää ja arvostettavaa. Yksilön tärkeys korostuu silloin, kun miehistön määrä on rajoitettu ja tarkkaan laskettu ja jokaisella on omat vastuualueensa. Sairastapauksen johdosta uutta kaveria ei heti saa paikalle ja uusi tuuraava henkilö on vieraassa ympäristössä, joten oma aika totutteluun menee siinäkin.

Omat oppini sain SAMKista, kun aloitin 2012 merenkulun opinnot. Koulutus on suhteellisen pitkä, reilut 4 vuotta ja oppimisen osa-alueita paljon. Koulutus on laajaa, sisältää käytännön opetusta ja teoriaa, sekä paljon tietoa mitä pitäisi omaksua. Ensimmäisenä päivänä kun menet harjoittelijaksi, huomaat nopeasti, että onneksi osaat käyttää levankiharjaa ja painepesuria entuudestaan, vaikka siitä ei opetusta niin hirveästi ollut…

Opetuksen merkitys ja opitut asiat tulivat itsellä enemmän esiin turvallisuuteen liittyvissä asioissa ja navigointiin, sekä vahdinpitoon liittyvissä tehtävissä. On selvää, että ilman koulutusta et voi tietää meriteiden sääntöjä, radio-oppia, karttakorjauksia, lastioppia, vakauslaskelmia jne. Sanoisin, että väite ’’töissä oppii parhaiten’’ on vain puolitotuus. Ainakin minun on paljon helpompi omaksua uutta, kun tietää teoriapohjaa, taustaa ja ymmärtää miksi tai miten teen asioita.

Olin töissä merellä koulun ohella ja pienemmillä lautoilla aloitin jo ennen koulua, teini-ikäisenä. Laivalla olin miehistötehtävissä ja perämiehenä. Maatöihin jäin toukokuussa 2021, toistaiseksi.

Olen projektikoordinaattorina Baltic Sea Action Groupilla, ja tehtävänäni on tietoisuuden lisääminen merenkulkijoiden, satamien ja yleisesti merenkulkuun liittyvien tahojen parissa. Erityisesti ’’No-Special Fee’’ -järjestelmä ja sen käytännön erot Itämerellä. BSAG on suomeksi Elävä Itämeri Säätiö ja kaikki työ mitä teemme on Itämeren puolesta. On selvää, että merenkulku ja laivat ovat meille elinehto ja niiden merkitystä ei pidä vähätellä tavaran liikkumisen ja ihmisten kuljetusten kannalta. Tälläkin hetkellä istun punavalkoisen laivanpäällä menossa Ahvenanmaalle, Sjofarts Dagen tapahtumaan.

Pidän työstäni paljon ja tässä saan yhdistettyä kaksi asiaa. Voin tehdä tärkeää työtä Itämeren puolesta ja samalla saada palkkaa siitä. Tehtävänäni ei missään nimessä ole tuputtaa viherideologiaa ihmisille tai yrittää kertoa eri organisaatioille ja tahoille, kuinka heidän pitäisi toimia. Koen asian niin, että työni on tietoisuuden lisääminen. Esimerkiksi käymälävesien laskeminen Itämereen tapahtuu vain sen takia, että ei olla tietoisia No-Special Fee järjestelmästä. Se on rahtilaivoilla vieläkin täysin laillista, mutta kun kerta alukset maksavat jätemaksun joka tapauksessa satamaan (joka sisältää myös käymäläjätevedet), niin olisiko se liian iso vaiva jättää ne myös sinne?

Täytyy myös mainita, että myös tässä työssä merenkulun lainsäädännön kurssit ovat auttaneet. Pohtiessa projekteja ja uusia ideoita saa jatkuvasti miettiä mitä lainsäädäntö sanoo. Meillä Baltic Sea Action Groupilla on loistava asiantuntijatiimi, mutta käytännön kokemusta alukselta ei juuri muilla ole.

En tiedä olenko maatöissä jäädäkseni vai haluanko ehkä joskus takaisin laivanpäälle, riippuu monesta tekijästä. Täytyykin kumppanilta kotona aika ajoin kysyä, että mitä mieltä minä olen.

Daniel Jespars

Merikapteeni (AMK)

Project coordinator

Maritime Affairs
Baltic Sea Action Group 

Back to school

Avasin jälleen kerran SAMKin Merenkulun kampuksen ovea 4.11. aamulla Rauman meriverkostopäivän merkeissä. Valmistuin SAMKista 2005 merikapteeniksi, mutta se ei todellakaan ole tarkoittanut sitä, että SAMK olisi jäänyt taakse. Ei – olen availlut kampuksen ovea sen jälkeen lukuisia kertoja. Milloin lisäkoulutuksen merkeissä, milloin on ollut kyse yhteistyöprojektista tai vain tarpeesta hyödyntää SAMKin fasiliteetteja oman työn tueksi.

Sitähän se parhaimmillaan on: koulu ei jää taakse, vaan se kulkee valmistumisen jälkeen rinnalla koko työuran ajan. Eikä vain niin, että koulu olisi se, joka ainoastaan opettaa ja antaa entiselle opiskelijalle. Kyseessä on symbioosi. Myös eräänlainen koulun ankkuri työelämään. Syntyy vuoropuhelu. Voi tarvittaessa soittaa Koiviston Heikille tai Lahtisen Jannelle ja kysyä, että miten te koette tämän ja tämän asian. Tai että meillä olisi nyt tarvetta järjestää tällainen juttu, voitteko auttaa? Ja on se puhelin pirahdellut toiseenkin suuntaan. Aina ei asia ole ollut edes niin tärkeä, kunhan on rupateltu.

En ole oikein perillä, missä mittakaavassa tätä tapahtuu yleisesti. Ovatko korkeakoulut entisten opiskelijoiden mukana työuran aikana muutenkin kuin ammateissa, joissa vuoropuhelu tulee esim. täydennyskoulutustoiminnan myötä aika luonnollisesti? Tätä sietää hetken pohtia. Vaikka opinnoissa on jo asetustenkin mukaan tietyt raamit ja kriteerit, jotka koulutuksen tulee täyttää, se ei ole koko totuus. Hienosäätö ja kerma kakun päälle tulee verkostoitumisella ja jatkuvalla vuoropuhelulla. Luotsina joudun koko ajan pitämään mielessä, että toinen osapuoli tietää jotain, mitä itse ei tiedä. Ja päinvastoin.

Merenkulun verkostot Suomessa ovat aika pienet. Raumalta valmistuneita merikapteeneja toimii joka puolella tätä verkostoa niin hallinnollisissa tehtävissä kuin operatiivisella puolella aluksilla. Pienuus voi olla vahvuus, jos niin halutaan. Pieni on myös yleensä ketterä.  Pidetään yhdessä huolta siitä, että kuljemme yhtä matkaa vastakin. Käy aluksen päällikkönä moikkaamassa entistä opettajaasi. Soita entiselle opiskelijallesi, joka vastaa hallinnossa merenkulun asioista. Pyydä tutustumaan uuteen simulaattoriin.

Pieniä asioita, joista monesti lähtee liikkeelle jotain paljon isompaa.

Olli Taipale

Koulutus: Merikapteeni (AMK)

Työpaikka: Luotsivanhin, Saaristomeren luotsiasema Finnpilot Pilotage Oy

Yhteinen horisontti
– Miten rakennetaan dialogi tekijöiden ja tavoitteiden tekijöiden välille?

Keskeytyksiä ja epätoivoa toimistossa. Työn määrä on suuri, mutta sen epämäärä vielä suurempi. Palaverilinjat hehkuvat, kuva nykii ja viiveen takia puhutaan päälle. Pikaviestimet laulavat. Palaat ajassa taaksepäin, opintoihisi. Tehdessäsi harjoitustöitä sait keskittyä ratkaisemaan määriteltyä haastetta hallituissa olosuhteissa. Oli aikaa, kunhan jaksoi panostaa. Työelämässä monesti jaksaisi panostaa, mutta ei ole aikaa.

Tullaan itsensä johtamisen ja etäjohtamisen alueelle. Näihin itse sain hyviä eväitä SAMKin ylemmän AMKin opinnoista viime vuosikymmenen alkupuolella. Oli johdettavana sitten minä, sinä tai kokonainen yritys, on onnistumisen edellytyksenä selkeä ja johdonmukainen kommunikaatio. Oman itsensä kohdalla pitää pystyä selkeyttämään tavoitteet, jotta osaa fokusoida käytössä olevat resurssit oikein. Tärkeät ja kiireelliset työt ensin, sitten tärkeät ei-kiireelliset. Muut kiireelliset delegoidaan. Turhat työt deletoidaan. Tämä ajatusmalli ohjasi jo 80 vuotta sitten erään viiden tähden kenraalin toimintaa. Jälkipolville siitä jalostui oiva johtamisen työkalu, Eisenhowerin matriisi. Näinhän priorisointi menee, teoriassa.

Aika ajoin on nostettava katsetta konepellin alta vilkuilemaan horisonttia. Edistääkö tämä viritys matkantekoa tavoitteen mukaiseen suuntaan? Itse muusikkona luen pienet, ei-tärkeät viritykset osastolle “ei vaikuta levymyyntiin”. Ne siis voidaan jättää tekemättä ja keskittyä vaikkapa kansitaiteeseen, joka todellakin vaikuttaa. Suoraan sävelkulkulaitokselta ponnistavan soolokitaristin on tässä nöyrryttävä ja annettava aikaa soolon virittämiseltä kokonaisuuden sovittamiselle. Mainitsemaani horisonttia kutsutaan yritysmaailmassa strategiaksi – sovittamista voisi kai verrata pyrkimykseen toimia strategian mukaisesti. Sormet otelaudalla mutta katse yleisössä. Näin näet, resonoiko muualla kuin omissa sormenpäissä.

Aika ajoin on nostettava katsetta konepellin alta vilkuilemaan horisonttia. Edistääkö tämä viritys matkantekoa tavoitteen mukaiseen suuntaan?

Itsensä johtamista auttaa riittävä itsetuntemus ja ymmärrys omasta kommunikaatiosta. Se, että tulee juttuun itsensä kanssa, on hyvä pohja rakentaa johtajuutta. Tiimin johtaminen vaatii etenkin korvalihasten harjoittamista. On syytä panostaa oppimaan tiimin jäsenten persoonista ja kommunikaatiotyylistä. Aihe on monelle tuttu DISC-testeistä ja vastaavista persoonallisuusprofiloinneista. Punainen haluaa tuloksia, sininen taas reunaehtoja. Laadukas johtamistyö on paljolti erilaisten ihmisten kuuntelemista, myös sanattoman viestinnän tulkitsemista. Se on ymmärryksen rakentamista molempiin suuntiin sekä tiimin voimavarojen optimointia. Etänä johtamisessa korostuvat kärsivällisyys, tilannekatsaukset ja systemaattinen asioiden peilaus vasten isoa kuvaa. Näin vältetään turhien virityspajojen syntyminen. Motivaatio on avainasemassa – koeta löytää tapa motivoida tiimisi jäseniä. Itselleni motivaatio syntyy siitä, että on jotain, jota odottaa tai tavoitella. Mieti, mitä tiimisi jäsenet odottavat. Onko heillä mahdollisuus edetä sitä kohti?

Itselleni motivaatio syntyy siitä, että on jotain, jota odottaa tai tavoitella. Mieti, mitä tiimisi jäsenet odottavat.

Kun suorittaa AMK-tutkinnon, saa laajan tietopohjan mukaan viemisiksi työelämään. Monesti uudesta organisaatiosta löytyy paljon kohteita, joihin voisi omalla osaamisellaan tehdä parannuksia. Kouluoppeja ei ole mahdollista tai järkevää alkaa heti tuputtamaan koko tiimille, mutta omalla esimerkillä tehty hyvä tulos usein kiinnostaa. Siitä voi seurata kysymys “Miten sen oikein teit? Siinä on paikka paaluttaa pari hyvää oppia työyhteisöön. Nykypäivän työntekijältä vaaditaan jatkuvan oppimisen mentaliteettia, jotta pysyy kartalla. Koulun teoriapohja mahdollistaa ponnistuksen työelämään, jossa oppiminen jatkuu entistä kiivaampana.

Ylempi AMK tarjosi itselleni perspektiiviä esimies- ja strategiatyöhön. Se oli eräänlainen sanakirja kääntämään johdon toimintaa duunarikielelle. Siinä missä johdon on tärkeä kuunnella ja ymmärtää alaisiaan, on nykyajan organisaatiossa työntekijän opittava ymmärtämään organisaation strategiaa. Horisontti kirkastuu ja se oma biisi saadaan sovitettua täyttämään sille mietitty paikka albumilla. Strategia oikein viestittynä ja perusteltuna voi antaa työntekijälle paljon. Se voi ohjata silloin, kun itse ei osaa päättää. Ennen kaikkea, se auttaa sanomaan “ei” silloin kun ollaan menossa virittämisen puolelle.

Piilevään sarkasmiin ja sen tunnistamiseen kykenee edelleen paremmin laadukas esimies kuin laadukas tekoäly.

Viestintätaidot loistavat monien tulevaisuuden tärkeitä työelämätaitoja penkovien tutkimusten kärjessä. Tunneäly, tiimityöskentelytaidot, ns. soft skillit tulevat olemaan entistä kovempaa valuuttaa. Rutiinitöitä automatisoidaan jo tietotyönkin puolella, mutta piilevään sarkasmiin ja sen tunnistamiseen kykenee edelleen paremmin laadukas esimies kuin laadukas tekoäly. Kannustan ottamaan neuvosta vaarin ja pitämään yllä omia viestintätaitoja. Hyvä tapa aloittaa on treenaamalla kuuntelemista. Oikein keskittyä, mitä tiimin jäsenet sanovat ja miettiä, miksi he niin sanovat. Takaa voi paljastua motiiveja, motivaatiota tai sen puutetta, ennakko-oletuksia, stressiä, monenlaista. Esimiehelle kuuntelu on yksi tärkeimmistä työkaluista, koska se opettaa ja luo pohjan viestimiseen. Se kartoittaa maaperän, jolle organisaatio voi yhdessä luoda strategian mukaista toimintaa.

Eero Hammais

Viestintäpäällikkö, Headai Oy
Koulutus: Tradenomi (YAMK), yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen, Medianomi, vuorovaikutteinen viestintä

Eerolla on yli 10 vuoden kokemus monialustaisesta viestinnästä ja asiakasprojektien johtamisesta. Hän on toiminut opetustehtävissä ja kehittänyt opetusmateriaaleja mm. AV-tuotantojen ja massiivikurssien muodossa. Vapaa-ajallaan hän viihtyy mm. biljardisalilla, lenkkipolulla ja soittamassa Nintendo-melodioita kitaralla.

Kuvat: Pexels ja Eero Hammais

YAMK-opinnot antoivat muutakin kuin tutkinnon

Ajatus opiskelusta

Yleensä kehotetaan suuntaamaan katse elämässä eteenpäin, mutta näin valmistumisen kynnyksellä haluan hetkeksi kääntää katseen taaksepäin. Se tuntuu tärkeältä asialta, kuin eräänlaiselta päätökseltä opiskeluprosessille, joka sai alkunsa vuonna 2018.

Ajatus opiskelusta kehittyi vähitellen sinä aikana, kun olin kotona esikoiseni kanssa. Kaipasin jotain uutta. Jotain, mikä antaisi minulle uusia eväitä työelämää ajatellen. Edellisestä opiskelukerrasta oli suunnilleen 10 vuotta aikaa ja oma elämäntilanteeni oli muuttunut valtavasti äidiksi tulemisen myötä. Poikani oli alle vuoden ikäinen, kun aloin miettiä opiskelun mahdollisuutta.

Uudet asiat ovat aina jännittäviä, ja tuttuun ja turvalliseen on helppoa jäädä. Jo ennen hakukaavakkeen täyttämistä mietin, että opiskelu pikkulapsiarjen keskellä ja myöhemmin vielä töiden ohella on varmaan vaikeaa, joten kannattaako edes hakeakaan. Onko minusta siihen? Entä, jos en jaksa? Rohkaistuin kuitenkin ja hain opiskelemaan.

Tein itselleni aikataulun pääsykokeisiin lukemisen suhteen. Onneksi lapsellani oli melko säännöllinen rytmi ja saatoin noudattaa aikataulua hyvin. Heräsin aamulla ennen lasta lukemaan ja tekemään muistiinpanoja, ja jatkoin lukemista päiväuniaikana sekä lapsen mentyä yöunille. Tavoite oli saada luettua 30 sivua päivässä. Hiljalleen myös vahvistui ajatus siitä, että opiskelemaan on kerta kaikkiaan päästävä. Mikä ilo olikaan lukea tieto opiskelupaikan saamisesta, kun oli tärisevin käsin ja kelloa vilkuillen kirjoittanut esseevastauksia pääsykokeissa!

Uuden edessä

Paluu koulunpenkille noin 10 vuoden jälkeen vaati kuitenkin jonkin verran totuttelua. Pääsykoe oli ainoa asia, mihin enää kynää ja kumia tarvittiin, sillä arvatenkin 10 vuodessa myös opiskelumaailma menee eteenpäin. YAMK-opinnot olivat pääasiassa verkossa, vaikka toki lähiopetuspäiviäkin oli. Myös ryhmätöiden merkitys opinnoissa oli suuri, ja jopa itseni kaltaisen, melko sosiaalisen ihmisen, oli hetki tarkkailtava tilannetta ennen siihen sukeltamista.

Aluksi mahdollisimman erilaisten ihmisten laittaminen samaan ryhmään tuntui melkoiselta ihmiskokeelta, vaikka luonnollisesti malli on hyvin perusteltu, sillä joudummehan työelämässäkin toimimaan monenlaisten ihmisten kanssa. Piti pysähtyä siihen, miksi joku toimii niin kuin toimii ja mitä oppia muilta voisi saada itselleen. Sitä voi helposti sortua kuittaamaan omasta toiminnasta eroavan toiminnan ärsyttäväksi ja jollain tavalla vääräksi. Toimimme erilaisista lähtökohdista ja meillä on persoonallemme ominaisia toimintatapoja. Tämä oli hyvä tilaisuus oppia paitsi muista, myös itsestään.

Omasta itsestä oppimisen matka

Itsestään oppimisen matkaa oli oikeastaan koko opiskeluaika. Sen aikana myös omaa osaamista ja omia kykyjä kyseenalaistava ääni pään sisällä vaimeni. Opiskelu, itsensä haastaminen ja itsensä ylittäminen toivat onnistumisen kokemuksia, joiden tiedän kantavan pitkälle. Opettajilta saatu palaute toimi myös äärimmäisen tärkeänä peilinä, jonka kautta omaa itseään saattoi tarkastella.

Suurin yksittäinen oppimiskokemus tapahtui opinnäytetyöprosessin aikana, ja sen tekeminen loi entistä enemmän uskoa omaan itseen tulevaisuuden työelämän kehittäjänä. Opinnot tarjosivat lisäksi lukuisia hetkiä opetella ja harjoittaa itsemyötätuntoa, sillä monen ison asian kanssa tasapainoilu ei aina ollut yksinkertaista. Tämän armollisemman suhtautumisen kasvaminen oli asia, joka opintojen aikana minua yllätti eniten.  

Yksi tärkeä lupaus itselleni jo opintojen alussa oli se, että en tee koulutehtäviä öisin. Myös laiskojen hetkien salliminen oli tärkeää puhumattakaan perheen kanssa vietetyistä yhteisistä hetkistä. Toisinaan tehtävät palautuivat sen päätöksen siivittämänä, että tuotos on sillä hetkellä riittävän hyvä. Ei täydellinen, mutta riittävä. Tasapainon vaalimista pidän tärkeänä, kun lähtee opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja siihen haluan kannustaa muitakin.

Haluan kannustaa myös toteuttamaan omia unelmiaan silloinkin, kun se pieni ääni oman pään sisällä yrittää iskeä kapuloita rattaisiin. Ehkäpä juuri silloin niiden haaveiden toteuttaminen on erityisen tärkeää. Muistan törmänneeni ajatukseen, että sen oman potentiaalin saavuttaminen voi olla pelottavampi ajatus kuin ajatus epäonnistumisesta. Lienee siis hyvä istua hetkeksi alas omien henkisten hidasteidensa kanssa ja miettiä, mistä ne nousevat.

Opiskelujen alkuvaiheessa päätavoitteeni oli saada ylempi ammattikorkeakoulututkinto, joka avaisi uusia portteja työelämässä. En osannut ajatellakaan, kuinka paljon opiskelu avaisi portteja itsetuntemuksen kehittymiseen sekä itsensä johtamisen taitoon. Kiitollisin ja haikein mielin tein tutkintotodistushakemuksen. Uudet haasteet työelämässä antavat vielä odottaa itseään, mutta tämän opiskelu-urakan jälkeen olen paljon viisaampi sen suhteen, mihin pystyn, mitä osaan ja mitkä ovat minulle tärkeitä asioita.

Toivon YAMK-tutkinnon avaavan uusia ovia työelämässä. Lisäopinnotkaan eivät ole poissuljettu asia. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan, aion pitää mielen avoimena uudelle. Nyt on kuitenkin aika pysähtyä hetkeksi juhlimaan opintojen päättymistä ja uutta tutkintoa.

Eva-Maria Kiekkinen

Koulutus: tradenomi (YAMK), johtaminen ja palveluliiketoiminta

Työpaikka: Satakunnan sairaanhoitopiiri