Tietojenkäsittelyn opiskelijasta toiminnanjohtajaksi

Viime vuosina on säännöllisesti saanut lukea uutisia IT-alan osaajapulasta sekä siitä, miten erityisesti koodareille olisi työmarkkinoilla kovasti kysyntää. Olen valmistunut SAMKista tietojenkäsittelyn tradenomiksi, sovellustuotantoon erikoistuen. Vaikka omalla alalla riittäisikin töitä tekijöille, päädyin – ainakin toistaiseksi – erilaiselle urapolulle: järjestömaailmaan. Myös tästä saan osaltaan kiittää Satakunnan ammattikorkeakoulua.

Ammattikorkeakouluyhteisö tarjoaa halukkaille kosolti monipuolisia mahdollisuuksia. Opiskelija voi vaikuttaa korkeakoulunsa asioihin ja osallistua opetuksen kehittämiseen.

Ammattikorkeakouluyhteisö tarjoaa halukkaille kosolti monipuolisia mahdollisuuksia. Opiskelija voi vaikuttaa korkeakoulunsa asioihin ja osallistua opetuksen kehittämiseen. Helpoin tapa on antaa opintojaksopalautetta. Muita hieman enemmän sitoutumista edellyttäviä vaihtoehtoja on hakea tuutoriksi tai hallinnon opiskelijaedustajaksi – ehkä jopa opiskelijakunnan edustajistoon taikka hallitukseen. Mikä nyt tuntuu omimmalta tavalta osallistua oman korkeakoulun kehittämiseen. SAMK nimittäin aidosti arvostaa opiskelijoidensa mielipiteitä.

 

Opintojeni varrella sain muun muassa edustaa opiskelijoita vanhan ammattikorkeakoululain mukaisessa sisäisessä hallituksessa ja muissa päätöksentekoelimissä, visioida SAMKin strategiaa, suunnitella Porin modernia keskustakampusta (kuva), kehittää korkeakoulun laatujärjestelmää, testata tietojärjestelmiä, järjestää seminaarisarjan pelinkehityksestä, markkinoida opinahjoamme toisen asteen opiskelijoille sekä suorittaa harjoitteluni verkko-opetuksen parissa.

Valmistumispäivän iltana sain puhelun nykyiseltä työnantajaltani. Minulle tarjottiin töitä Haaga-Helian opiskelijakunta Helgasta. Pääsin hyödyntämään SAMMAKKOn luottamustoimijana hankittua kokemusta opiskelijakuntatoiminnasta, mutta näkemään sen toisen puolen – millaista on olla opiskelijoilla töissä. Samalla täytin omalta osaltani hyvinkin pikaisesti SAMKin vision: ”Jokainen opiskelijamme työllistyy”.

Monessa mukana oleminen korkeakoulutaipaleella valmensi ja antoi eväitä tähän työhön, jossa jokainen päivä on erilainen. Työpöydälle kuuluu laaja skaala kaikenlaisia tehtäviä. Toiminnanjohtajana toimin asiantuntijatiimin esimiehenä, johdan operatiivista toimintaa yhdessä hallituksen kanssa, vastaan hallinnon ja laatujärjestelmän ylläpidosta sekä strategisesta johtamisesta.

Kannustan ottamaan opiskeluajasta kaiken irti ja tarttumaan mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin.

Mielekkäintä on kuitenkin toiminnan kehittäminen ja tietohallinto. Olemme rakentaneet yhdessä kuuden muun organisaation kanssa yhteistä digitaalista palveluväylää. Tämän myötä olen päässyt määrittelemään, kilpailuttamaan, suunnittelemaan, testaamaan, kouluttamaan ja ylläpitämään uutta verkkokauppaa, CRM-pohjaista jäsenrekisteriä sekä digitaalista jäsentunnistetta rajapintoineen ristiin rastiin. Näin olen kyennyt myös hyödyntämään omaa koulutustaustaa ja digiosaamista.

Kannustan ottamaan opiskeluajasta kaiken irti ja tarttumaan mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin. Milloinkaan ei voi tietää, minkälaisia ovia ne tulevaisuudessa avaavat. Etsi, kokeile, löydä ja ennen kaikkea nauti.

Jani Mäntysaari

 

Jani Mäntysaari

Koulutus: tradenomi (AMK), tietojenkäsittely
Työ: toiminnanjohtaja, Haaga-Helian opiskelijakunta Helga

Töiden ohessa Jani opiskelee tietojärjestelmätiedettä maisterivaiheessa Vaasan yliopistossa sekä järjestöjohtajille räätälöityä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa Omniassa.

Monta rautaa tulessa

Siitä alkaa olla jo vuosi kun valmistuin SAMKista. Nopeasti aika kuluu. Suoritin YAMK-tutkinnon Porissa ja samaan aikaan tein täysipäiväisesti töitä OP Tampereessa.

Opiskeluaika meni yllättävän nopeasti ja mielestäni ihan tavoiteajassa. Tunnetusti tykkään tehdä normaalin päivittäisen työni lisäksi jotain muutakin. No eipä ainakaan ole niitä kuuluisia ongelmia, mitä vapaa-aikanaan tekisi. YAMK-tutkintoa suorittaessani samalla muutimme omakotitaloon, työnkuvani muuttui täysin ja minut valittiin työpaikkani päätyösuojeluvaltuutetuksi. Työ valtuutetun roolissa on hyvin mielenkiintoinen ja vaihteleva, sillä siinä pitää pohtia erilaisia työsuojelullisia asioita, oli sitten kyse esimerkiksi henkisestä jaksamisesta, ilmanlaadusta tai työturvallisuudesta.

Työ Tampereella, opinnot Porissa

Miksi sitten hain opiskelemaan Poriin, vaikka asun Tampereella? Valmistuin vuonna 2009 SAMKista tradenomiksi, ja olen aina arvostanut suuresti porilaisuutta, Halusin Porissa myös opintojani jatkaa. Toki muutoinkin juureni ulottuvat Poriin ja Satakuntaan. Omista YAMK-opinnoistani pidin työpaikallani sen verran suurta ”meteliä”, että sain muutaman muunkin innostumaan jatko-opinnoista. Lisäksi suuri arvostus ja iso kiitos työnantajalleni OP Tampereelle, joka mukavasti kannusti minua opinnoissani. Näin sain työn, opiskelun ja muun henkilökohtaisen elämäni sopimaan hyvin yhteen. Aiemmin tradenomiksi opiskellessani työskentelin Fonectalla ja olin mukana opiskelijakunta Sammakon hallituksessa ja sittemmin edustajistossa. Olen aina kokenut, että monipuolinen tekeminen auttaa eteenpäin.

Omista YAMK-opinnoistani pidin työpaikallani sen verran suurta ”meteliä”, että sain muutaman muunkin innostumaan jatko-opinnoista.

Tampereella olenkin asunut nyt reilu 9 vuotta. OP Länsi-Suomessa aloitin vuonna 2008, samalla kun viimeistelin tradenomin opintojani. Sain sujuvasti siirryttyä OP Ryhmän sisällä Porista Tampereelle, kun kotiosoitteeksi muuttui Tampere. Tampereella olen nyt tehnyt henkilöasiakkaan rahoituksia 7 vuotta ja sen jälkeen viimeiset 1,5 vuotta taloyhtiöiden rahoituksia.

Työpäivä taloyhtiötiimissä on vaihteleva, mielenkiintoinen ja antoisa

Työpäiväni taloyhtiötiimissä on hyvin vaihteleva, mielenkiintoinen ja antoisa. Käyn isännöitsijöiden toimistoissa, taloyhtiöiden hallituksen kokouksissa sekä yhtiökokouksissa kertomassa viimeisimpiä tuulia taloyhtiörahoituksessa; puhumme niin taloyhtiöiden rahoituksista, osakkaan vastuista ja velvollisuuksista kuin korkomarkkinoistakin. Työssä pitää ymmärtää taloyhtiömaailmaa myös peruskorjauksien osalta. Tärkeää on ymmärtää osakkaan arkea ja elämää taloyhtiössä.

Annika esittelee taloyhtiölainaa
Taloyhtiöiden kokouksissa keskustellaan paljon erilaisista
rahoitukseen liittyvistä asioista osakkaan näkökulmasta.

Aiemmin tehdessäni henkilöasiakkaan rahoitusratkaisuja kävin myös OP-Koti Pirkanmaan asuntoesittelyissä kiinteistönvälittäjien mukana. Pääsin mukavasti tutustumaan erilaisiin koteihin. Ja voitteko kuvitella, että tämä entinen porilainen on jopa oppinut täällä suunnistamaan autolla ilman navigaattoria?

Se kaikki esiintymisoppi, jota olen onnekseni saanut ollessani opiskelijakunta Sammakon riveissä, on auttanut näissä esiintymisissä todella paljon. Suurempi jännitys karisee pois, kun on tottunut heittäytymään ja menemään pelottomana erilaisiin esiintymistilanteisiin.

Annika Pöystin kuva

 

Annika Pöysti

asiakkuuspäällikkö, tradenomi (YAMK)
Taloyhtiötiimi, OP Tampere

Olen kova suunnittelemaan, mutta asiat saattavatkin mennä toisin – ja silti hyvin

Moikka! Olen Laura, 23-vuotias, muutama kuukausi sitten opintoni SAMKissa lopettanut nainen. Aloitin liiketalouden opinnot SAMKissa vuoden 2015 syksyllä. Tiesin, että tarkoituksenani oli jatkaa kauppakorkeaan maisteritutkintoon, joten tradenomitutkinnon arvosanojen tulisi olla lähes täydellisiä.

Ensimmäiset kuukaudet eivät alkaneet niin vahvasti kuin olisin toivonut. Tein yhtä aikaa kahta eri työtä aktiivisesti, yhteensä keskimäärin noin 25 tuntia viikossa. Sanomattakin selvää, että koulu kärsi.

Vuoden 2016 keväällä, muutaman burn outin jälkeen, päätin vähentää töitä ja keskittyä hyvien arvosanojen kauhomiseen. Järjestin aikaa pänttäämiselle, keskustelin opettajien kanssa ja korotin arvosanoja uusintatenteissä, jos en ollut niihin tyytyväinen. Sain kurssiarvosanoja paremmiksi ja keskiarvoni nousi. Yllätyin, koska en koskaan ole ollut millään tavalla erinomainen oppilas. SAMK ja kannustavat opettajat kuitenkin opettivat minulle, että mikään ei ole mahdotonta, kunhan ei vain anna periksi.

Yllätyin, koska en koskaan ole ollut millään tavalla erinomainen oppilas.

Olin miettinyt koko opintojeni ajan kv-vaihtoon lähtemistä, vaikkakin murehdin paljon sitä mitä kävisi ihmissuhteilleni ja uskaltaisinko lähteä. Laitoin hakemuksen, vaikka olinkin varma, että perun lähtemisen muutama kuukausi ennen deadlinea. Hieman ennen vaihtoon lähtöä parisuhteeni päättyi, ja olin henkisesti aika romuna. Vaihtoon lähtö tuollaisessa tilassa stressasi kovasti, mutta tiesin sen olevan paras vaihtoehto. Tulisi tarpeeseen vaihtaa maisemia ja tutustua itseensä uudestaan.

Vaihtoaika Madridissa opetti minulle muun muassa kärsivällisyyttä, joustavuutta ja ennen kaikkea uskoa itseeni.

Opiskelin noin puoli vuotta Madridissa taloushallintoa ja markkinointia. Vaihtoaika opetti minulle muun muassa kärsivällisyyttä, joustavuutta ja ennen kaikkea uskoa itseeni. Opin näkemään sekä hyviä että huonoja puolia eri asioissa. Sain käsittämättömän arvokkaita kokemuksia, uusia ystäviä ja rohkeutta. Maailma on loppujen lopuksi hyvin pieni. Ihmiset ovat hämmästyttävän samanlaisia, vaikka tulisivatkin täysin eri olosuhteista. Opin tuntemaan itseni paremmin ja tietämään, mitä elämältä haluan. Huomasin olevani vieläkin määrätietoisempi ja avoimempi uusille kokemuksille.

Turusta Poriin, Madridista Tallinnaan

Vaihto antoi rohkeutta hakea töihin Suomen ulkopuolelta. Olin aina halunnut työskennellä pankki- ja rahoitusalalla, ja Nordea Bank Oyj tuntui oikealta vaihtoehdolta ollessaan Pohjoismaiden suurin pankki. Hain monta eri kesätyöpaikkaa. Ensisijaisesti toivoin pääseväni Turun Kauppatorin Nordeaan, sillä ajattelin kotiseudulle paluun olevan järkevä ratkaisu puolen vuoden Espanjassa asumisen jälkeen. Olin jo pitkään ikävöinyt perhettäni ja ystäviäni.

Kesätyöpaikkahaastattelu Turkuun sujui hyvin, mutta koska olin hakenut myös Tallinnan Nordeaan, olin sinne etusijalla. Muutaman viikon kuluttua sain kuulla, että olin saanut vakituisen työpaikan Tallinnan Nordeasta, Suomen Nordean Back Officesta, Yritysluotot-tiimistä ja se alkaisi viikon kuluttua vaihdosta palattuani. Aluksi en oikein tiennyt, miten reagoida. Olen kova tyttö suunnittelemaan elämääni, eikä tämä ihan natsannut alkuperäisten suunnitelmieni kanssa. Kuitenkin päätin ottaa työn vastaan, rohkaista itseni ja lähteä kohti uusia haasteita.

Olen kova tyttö suunnittelemaan elämääni, eikä tämä ihan natsannut alkuperäisten suunnitelmieni kanssa.

Aloitin työt Tallinnan Nordeassa kesäkuun 2018 alussa ja huomasin välittömästi iloisen ja energisen tiimihengen, joka välittyi työntekijöistä. Porukka selkeästi nautti työnteosta. Näin kahdeksan kuukauden jälkeen voin todeta, että en missään nimessä kadu päätöstäni ottaa työ vastaan Tallinnasta. Itseasiassa se on ollut yksi tähänastisen elämäni parhaista päätöksistä. Tämä työ on antanut minulle mahdollisuuden päästä sisälle yhteen Pohjoismaiden suurimmista yrityksistä ja huikeat etenemismahdollisuudet.

Aloitin viime syksynä opiskelemaan Master of International Business -koulutusohjelmassa Estonian Business Schoolissa. Opiskelu on toteutettu täysin englanniksi, mikä antaa vahvuutta englannin kielen osaamiseeni ja myös erinomaisen etulyöntiaseman kaupan alalla. Ihan ehdottomasti suosittelen kaikille SAMKin tarjoamaa mahdollisuutta lähteä kansainväliseen vaihtoon. Vaihto avasi minulle sellaisia ovia, joiden olemassa olosta en uskaltanut edes haaveilla. Toivon koko sydämestäni, että jokainen SAMKin opiskelija hyödyntäisi tämän mahdollisuuden.

Laura Kaunisto SAMK alumniblogi

 

 

Laura Kaunisto

Customer Production Officer, tradenomi (AMK)

Yritysluotot-tiimi,
Suomen Nordean Back Office, Tallinna

Ryhdy työpaikkasi johtajaksi

Työsuojelun näkökulmasta on vuosikausia ollut tärkeää, että työ voidaan suorittaa fyysisesti turvallisesti ja terveellisesti. Nykyään yhä harvempi tekee ruumiillisesti rasittavaa työtä, ja riski työtapaturmille on matalahko. Sen sijaan monen tämän päivän työntekijän työpaikka on ensisijaisesti omassa päässä, jossa kellokortin leimaaminen ja oven sulkeminen eivät välttämättä saa työpäivää päättymään. Kiireisinä aikoina itselläni esimerkiksi työtehtävät pyörivät mielessä ympäri vuorokauden, pahimmassa tapauksessa jopa valvottavat yöllä. Eila Kallio ja Sirkku Kivistö puhuvatkin Mieli työssä -kirjassaan työn tekemisestä henkisin työkaluin ja voimavaroin.

Kuva: Sari Kahri
Luonto on erinomainen paikka rentoutumiselle ja rauhoittumiselle.

Useimmat kokevat olevansa työssään parhaimmillaan, kun asiat ovat järjestyksessä ja asioita voi saattaa loppuun yksi kerrallaan. Tämä on kuitenkin nykypäivän asiantuntijatyössä harvinainen tilanne, ja erilaiset keskeytykset katkovat keskittymistä. Kallion ja Kivistön mukaan mielen toimintakyky rasittuu jatkuvista asiasta toiseen hyppäämisistä. Voi tuntua, että pää on puuroa, jossa tehtävät muodostavat epämääräisen massan. Siitä tunteesta on asiantuntijuus kaukana.

Nykyiset työkalut mahdollistavat työnteon vuorokauden ympäri. Kun työpaikka sijaitsee omassa päässä, rajojen asettaminen työnteolle on pitkälti itsestä kiinni. Tämän päivän hyvinvoiva työntekijä onkin aiemman fyysisesti kestävän puurtajan sijaan sellainen, joka osaa pitää kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan huolta. Hyvinvoinnin saavuttamiseksi tarvitaan itsensä johtamisen taitoja.
Itsensä johtamisessa on Pentti Sydänmaalakan mukaan kyse oman toiminnan kriittisestä tarkastelusta ja arvioinnista sekä toiminnan kehittämisestä kaikilla elämän osa-alueilla, niin fyysisellä, psyykkisellä, emotionaalisella, sosiaalisella kuin ammatillisellakin. Itseään ja jokapäiväistä toimintaansa on opittava tarkkailemaan objektiivisesti, eräänlaisesta lintuperspektiivistä. On tehtävä itse parhaansa oman hyvinvointinsa eteen.

Lyhytkin hetki luonnossa rauhoittaa. Kuva: Sari Kahri
Lyhytkin hetki luonnossa rauhoittaa.

Koska tiedän, että jatkuva työasioiden murehtiminen ei ole hyväksi terveydelle, olen halunnut opetella siitä eroon hallitakseni haitallista stressiä. Koska työelämän stressaavuus todennäköisesti ei tulevaisuudessa vähene, olen todennut, että minun on muututtava jaksaakseni. Olen havainnut hyväksi keinoksi esimerkiksi erilaiset rentoutus- ja mindfulness-harjoitukset, joissa oleellista on keskittyä nykyhetkeen menneestä tai tulevaisuudesta murehtimisen sijaan. Käytettyäni aamulla 10–15 minuuttia rauhoittumiseen voin aloittaa työpäivän rentoutuneella mielellä, sen sijaan, että säntäisin työpaikalle päivän kiireistä valmiiksi stressaantuneena.

Hyväksi itsensä johtajaksi ei tulla yhdessä yössä, se vaatii työtä, kuten mikä tahansa opettelua vaativa asia. Itsensä johtamisessa ongelma ei useinkaan ole se, etteikö aiheesta olisi tietoa, vaan miten soveltaa tietoa pitkäjänteisesti käytäntöön. Harjoitusten tekeminen on otettava osaksi arkea. Toiminnan on muututtava, jotta tulokset muuttuvat.

Pentti Sydänmaanlakan mukaan vain hyvinvoivat työntekijät pystyvät vastaamaan nykypäivän työelämän haasteisiin. Ammatillisen osaamisen lisäksi itsensä johtamisen taitoja voidaankin pitää oleellisina työnteon taitoina nykypäivän asiantuntijatyössä.

Lähteinä käytetty
Kallio, E. ja Kivistö, S. 2013. Mieli työssä. Helsinki: Työterveyslaitos.
Sydänmaalakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum Media Oy.

Kahri SariSari Kahri

tiedottaja, tradenomi

Opiskelee parhaillaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Johtamisen ja palveluliiketoiminnan koulutusohjelmassa ja suunnittelee tekevänsä opintoihin kuuluvan kehittämistehtävän itsensä johtamisen teemasta.

Curiosity didn’t kill the cat – Complacency did

I’ll start by taking a moment to talk about something I know extremely well: Marketing.

If you ask a modern marketer what is one of the biggest challenges they face, most of them will list the following: Keeping up with latest trends and technologies.

See, already today, the tech stack is endless; And more platforms are born every day. At the same time, the buying process is changing from linear to non-linear. From logical to jumpy, messy, and unpredictable.

The power has been shifted from companies to consumers as the internet serves as the ultimate catalog to self-serve and to self-educate. For us, marketers, all of this means that we have to find new and more efficient ways to cater to the customers in whatever platforms or devices they are on, at any particular time.

We have to be able to serve customers on their terms and not ours.

What’s this have to do with learning?

Simply put: If you want to stay relevant, you have to be willing to put in the work and learn whatever comes your way. And that, my friend, has been my biggest realization – Continuous learning and self-development is the key to sustainable success.

Not knowing is ok, too.

Don’t be fooled by the “read it and repeat it” concept. It is not impressive to sound like your source of knowledge is coming directly from Google or Wikipedia. There are times that Google comes in handy – but many, including myself, find it refreshing to hear someone admit, “Hey, I don’t know the answer to that, but I am willing to find out for you!”.

Don’t be afraid to admit not knowing all things. Admitting actually empowers you; It gives you the permission to move forward, to pursue the right answer by creating, testing, learning, and adapting.

Admission is power, because one day a strategy works, and tomorrow something new comes along. We are in constant flux, so to say, and there is no room to remain stagnant.

If we live in a world where information drives what we do, the information we get becomes the most important thing. The person who chooses that information has power. – Seth Godin

Curiosity is a superpower

In all this, I am glad to say that I have always had a curious mind. I just never realized how big of an advantage it gives me, until now, of course.

I never thought learning could be a superpower, but here I am, enjoying the ride of never ending self-education. It took me a while to realize my passion for learning, but today, I treat every moment and every meeting as an opportunity to listen and learn.

”Most of the successful people I have known are the ones who do more listening than talking.” ― Bernard M. Baruch

Taking action

Understanding the need for learning and acting on that need are very different. Which is why I want to give a couple of ideas on how to keep on learning while being busy building a career. Here are my favorite things to do to keep me up to date with the latest tech and tactics.

I listen

I am OBSESSED with podcasts. I am also obsessed with learning from others (this requires listening… just saying).

I fill any “downtime moments” with valuable content. Podcasts are great because I can listen to an episode or two while driving from one meeting to another. Another reason why they’re so great is that they vary in length – You can choose one that fits with your travel schedule. Oh, how convenient!

I read

When I say I read, I don’t necessarily mean books.

The Internet is filled with in-depth articles and blogs. You can become an expert on any topic by searching and consuming online materials. It is all out there for you. All you need to do is get it!

Pro tip: If you really want to be on your A-game, then choose the best magazines and content providers in your field and make sure you see their posts first. Almost all social media platforms allow you to give priority access to your newsfeed.´

I network

I seek out exciting events and seminars. Seminars, for one, offer great content. Secondly, they offer an excellent opportunity to connect face to face with other influencers. The key is to have a clear strategy: Are you going there to learn or to connect or, perhaps, do both?

Networking can also mean active participation in various social media groups. Actively commenting and asking helps you to build a personal brand. It helps you to make your name known, and the next time you approach a prospective client, they just might remember you from a conversation you had earlier on Twitter.

I build and test on my own

I have always upheld a website or two. Fiddling with sites has allowed me to test and try all the newest tools before offering to use them in client’s project.

I’ve also learned many crucial skills by diving deep into a challenge, testing solutions, and building the final solution by myself.

For me, the best way to approach this is to read a few articles about a certain theory, like growing your blog audience. Then, I’ll just repeat and adjust the steps mentioned. Sometimes I have to reverse-engineer something. This way, I’m able to check if it actually works.

Conquering new ground boosts your confidence and, most often, you get to be the first to pitch new solutions to clients… Which leads to my next point.

I pitch beyond my comfort zone and rise to the challenge

There will be a time when you have to face a client asking you “if you can deliver” on your promise. Those are the times to take a breather and deliver a confident “absolutely” topped with a smile. To fulfill big promises might take up a bit more of your time, but what a way to grow, am I right?!

In conclusion, the sooner you consider learning as a life skill, the sooner you start finding success in whatever you do.

Just one more thing. I listed my favorite podcasts for learning below. They offer inspiration, lessons from life and, most importantly, they offer valuable information. Enjoy the short video I made for you!

PS. If you want to get to know me a bit better, visit joonasvillanen.com for more insight.


Joonas Villanen SAMK alumni Joonas Villanen
Entrepreneur
Bachelor of Business Administration (degree programme in Innovative Business Services)

Oman osaamisen huoltosopimus

Media tykittää uutisia siitä, miten olemme keskellä kaikkien aikojen mullistusta. Teknologia kehittyy eksponentiaalisesti, globaalit megatrendit vaikuttavat kaikkialla ja kaikessa. Tulee mullistuksia, joihin ei osattu millään tavalla varautua. Pitää osata silti toimia, vaikka ei ole olemassa valmiiksi testattuja malleja.

Tulevaisuuden työpaikoista voidaan varmuudella sanoa, että ammatteja katoaa ja työpaikkoja kuolee. Uusia tulee tilalle, mutta emme vielä tiedä millaisia. Palveluammattien luonne ja arvostus muuttuu. Ammattikunnat ja yritykset etsivät uutta tapaa määrittää merkitystään yhteiskunnalle. Eri ammattien huippuosaajille tullaan maksamaan moninkertaisesti enemmän kuin hyville.

Työ jaetaan uudelleen tietokoneiden, itsepalveluasiakkaiden ja halpatyövoiman kesken.

Työpaikat muuttuvat, työntekijät muuttuvat, koulutusvaatimukset muuttuvat. Perinteinen, opiskelun kautta tapahtuva omien taitojen jalostaminen ammatiksi ei enää riitä. Keskimäärin yhteiskunnassamme koulutustason on noustava, koska suoritustasovaatimukset nousevat. Työ jaetaan uudelleen tietokoneiden, itsepalveluasiakkaiden ja halpatyövoiman kesken. Käynnissä on jo uusien työaikamuotojen rantautuminen ja on myös todennäköistä, että suomalaisten normaalityöaika lyhenee. Työn fyysinen kuormitus vähenee ja henkinen kuormitus kasvaa. Suurimmat muutokset nähdään julkisella sektorilla. Kaikki tämä kehitys asettaa erittäin suuria vaatimuksia koulutukselle ja esimiestyölle.

Koulutettu väestö on ollut Suomen etu. Myllerryksessä ei kuitenkaan enää voi nojata siihen, että plakkarissa on suoritettu tutkinto. Se on monesti suorituksena nykyään vain oletusarvo kisassa työpaikoista ja uralla etenemisestä.

Tässä rytäkässä kaikkien meidän kannattaa keskittyä siihen, että oma osaamisemme on aina ajantasaista. Parasta olisi, jos voisi lukea itsensä oman alan edelläkävijöiden joukkoon. Pidä huolta siitä, että itselläsi on vähintäänkin digitaalisen yhteiskunnan perustaidot. Uuden oppiminen, luovat ongelmanratkaisutaidot, tiimityöskentelytaidot, innovatiivisuus ja sosiaaliset taidot ovat työpaikoilla jatkossa entistäkin tärkeämpiä, suorastaan olennaisia työssä menestymisen kannalta. Näitä asioita ei välttämättä tule sparrattua seminaarissa istumalla, vaan oman asenteen aktiivisen kehittämisen myötä.

Meidän jokaisen on syytä miettiä, mihin suuntaan omaa uraa on viemässä ja mitä taitoja sekä osaamista uraa kehittäessään tarvitsee. Kyseessä on yksinkertainen tavoitetilan asetanta ja siihen pohjautuen välietappien laadinta. Tähän pohjautuen jokaisen kannattaisi solmia itsensä kanssa oman osaamisen huoltosopimus, jossa sitoutuu pitämään osaamisestaan huolta ja osallistumaan aktiivisesti määräaikaishuoltoihin tavoitteen mukaisessa aikataulussa. Tavoitetila kannattaa asettaa, vaikka olisi parhaillaan työssä mahtavassa ammatissa, jossa pääsee käyttämään omaa osaamistaan monipuolisesti. Paraskin ammattitaito vanhenee, jos huollot jäävät tekemättä.

Norman Vincent Peale on osuvasti lausahtanut: ”Voit saavuttaa tavoitteesi, toteuttaa parhaat unelmasi ja päästä sinne minne haluat, vain silloin, kun tiedät, mikä tavoitteesi on.” Mieti siis, mihin olet urallasi menossa ja miksi. Sitten vain tavoitteita kohti!

Agora Alumnikolumni Maaria Silvius

Maaria Silvius

Rehtori, tradenomi (AMK)

Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä

 

Kirjoitus on julkaistu Agorassa 1/2016