Tekijä: SAMK Viestintä

Tie ammattikorkeakouluun: ”kokeneen ammattilaisen” uusi alku

Julkaistu

Valmistuttuani 2000-luvun alussa ammattikoulusta ajattelin: ”kai sitä joskus vielä ehtii opiskelemaan”. Linja, jolta valmistuin, osoittautui vääräksi valinnaksi ja sattumusten kautta ajauduin sähköalalle töihin. Alkuvuodesta 2021 seisoin elämäni risteyskohdassa. Takana oli noin 20 vuoden kokemus sähköalalta: käytännön työtä, projekteja, vastuuta ja ennen kaikkea oppimista työn ja kantapäiden kautta. Taustalla kyti kaukainen ajatus opiskelusta ja pieni unelma valkoisen kypärän kantamisesta. Sitten tuli hetki, kun vaimo sanoi sen ääneen. Hän oli kuullut tarpeeksi narinaani siitä, miksi en voi koskaan saada ”sitä valkoista kypärää”. ”Jos et enää jaksa itseäsi kuunnella, niin tee asialle jotain”, hän tokaisi, ihan hyväntahtoisesti, mutta napakasti. Päätin hakea ammattikorkeakouluun sähkö- ja automaatiotekniikan opintoihin.

Sain ensikosketukseni ammattikorkeakouluopintoihin, kun osallistuin kevään 2021 intensiiviselle, mutta antoisalle valintakurssille. Vaikka jäin lopuksi haussa varasijalle, yllätyin saadessani sähköpostin, jossa kerrottiin, että olinkin valittu opintoihin.

Ensimmäiset kuukaudet olivat vaativia, töiden ja opintojen yhdistäminen oli ajoittain haastavaa. Lisäksi esimerkiksi matematiikka tuntui ylipääsemättömältä. Ei ollut mitään, mitä voisi palauttaa mieleen, koska moni asia ei ollut sinne koskaan ehtinyt. Tehtävä kerrallaan oppiminen ja itsevarmuus matemaattisia asioita kohtaan kasvoi. Lisäksi tieto siitä, että kaikkea ei tarvitse osata heti, opetti olemaan sinnikäs tuoden uuden lähestymistavan oppimiseen. Olin tottunut tekemään asioita käytännössä, mutta nyt oli pakko ymmärtää teoriaa syvemmin. Kurssien läpäiseminen vaati aikaa ja vaivaa, mutta pystyin etenemään kohtalaisen hyvin.

Ammatilliset aineet toivat varmuutta ja rytmiä opintoihin. Moni asia oli tuttua sähköasentajan työuran ansiosta, mikä näkyi oppimisessa ja suorituksissa. Tuntumalla tehty sai tuekseen teorian. Oli palkitsevaa ymmärtää, miksi jokin toimii, ei vain miten se toimii. Opinnot eivät olleet pelkkää uuden oppimista, vaan myös aiemman tiedon jäsentämistä ja laajentamista. Ne pakottivat pysähtymään, purkamaan tuttua osiin ja katsomaan asioita uudesta näkökulmasta.

Opintojeni alkutaipaleella tiesin, mikä opinnäytetyö on, mutta sen kokonaisvaltaisuudesta en tiennyt tuon taivaallista. Tämän takia opinnäytetyöhön kannattaa varata aikaa jo hyvissä ajoin ennen viimeistä opiskeluvuotta. On tärkeää suunnitella toteutus ja kirjallinen osuus huolellisesti, erityisesti, jos työ liittyy käytännön projektiin tai työelämälähtöiseen kehitystehtävään. Aiheen valinta kannattaa tehdä omasta mielenkiinnosta ja kokemuksesta käsin. Silloin työ tuntuu mielekkäältä ja siihen on helpompi sitoutua. Ohjaajan kanssa säännöllinen yhteydenpito ja välitavoitteiden asettaminen auttavat pitämään työn hallinnassa koko prosessin ajan.

Opinnäytetyö kattoi lähes koko vuoden 2024 ja muodostui laajaksi ja haastavaksi kokonaisuudeksi. Koska opinnäytetyöni liittyi toteutettavaan hankkeeseen, projektin suunnitteluosuus ja kokonaisuudenhallinta vei merkittävästi aikaa työn alkuvaiheessa. Kirjallisen osion laatiminen painottui projektin loppupuolelle. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen saamastani ohjauksesta niin hankkeen projektivaiheessa kuin opinnäytetyön kirjallisen osuuden aikana. Ohjaajieni tuki oli korvaamatonta työn eri vaiheissa.

Olin monta kertaa ennen korkeakouluopintoja kuullut lauseen: ”Elämähän on elinikäistä oppimista”. Lauseen, jonka olin sivuuttanut olankohautuksella ajatellen sen olevan lähinnä jonkinlaista päivitystä, jota tehdään pakon edessä. Todellisuudessa kyse oli asenteesta. Kun uskaltaa haastaa itseään, oppiminen ei ole iästä tai taustasta kiinni. Se vaatii vain päätöksen.

Opinnot ovat antaneet myös uutta itsevarmuutta. En tullut kouluun aloittelijana, mutta en myöskään kokenut itseäni valmiiksi ammattilaiseksi. Nyt voin sanoa olevani enemmän molempia: sekä oppija että osaaja. Tämä yhdistelmä on osoittautunut arvokkaaksi niin koulussa kuin työelämässäkin.

Tulevaisuudessa haluan hyödyntää koulutustani monipuolisemmin. En enää näe itseäni pelkästään asentajana tai kenttätyössä, vaan kehittämässä ja siirtämässä aiemmin hankittua kokemusta kenttätyöstä suunnitteluun. Ammattikorkeakoulu on antanut minulle tähän eväät ja ennen kaikkea uskon siihen, että osaamisellani on arvoa monella eri tasolla.

Jos jotain opin tämän matkan aikana, opin sen, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta tai haastaa itseään. Vaikka alku ei olisi helppo, se ei tarkoita, etteikö lopputulos voisi olla juuri sitä, mitä toivoi. Minulle tämä koulutus on ollut enemmän kuin tutkinto. Se on ollut uusi alku ja mahdollisuus rakentaa seuraavaa vaihetta urallani. Ehkä joku muukin tarvitsee lempeän, mutta tiukan tuuppauksen. Saman, jonka minä sain.

Jussi Tattari valmistui joulukuussa 2024 insinööriksi sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmasta. Hän työskentelee sähkösuunnittelijana SP-Suunnittelu Oy:ssä.

Tattarin opinnäytetyö Ravintolahankkeen sähkösuunnitelmaprosessi palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Vaikeuksien kautta voittoon – tarina opinnäytetyön takaa

Julkaistu

”Mikä minusta tulee isona?” on kysymys, johon en vieläkään osaa täysin vastata. Toisaalta minun ei ehkä tarvitsekaan. Olen ollut erityisen onnekas saadessani opiskella kaksi tutkintoa Satakunnan ammattikorkeakoulussa, ensin valmistuen liiketalouden tradenomiksi vuonna 2019 ja muutamaa vuotta myöhemmin sosionomiksi. Kaiken kaikkiaan nämä kuusi opiskeluvuotta ovat opettaneet minulle paljon niin opiskelluista aloista kuin minusta itsestänikin. Suurimmat haasteet korkeakoulutaipaleellani ovat kietoutuneet opinnäytetyöprosessien ympärille. Opintojen loppurutistus tuntui ensimmäisellä kerralla haastavalta, suorastaan ylitsepääsemättömältä. Vannoin tällöin, etten tulisi koskaan menemään uudestaan koulunpenkille, en ainakaan sellaisiin opintoihin, joiden lopussa odottaisi samanlainen vastus. Ja kuinkas kävikään, löysin itseni samasta pisteestä nopeammin kuin olisin arvannutkaan.

Ensimmäisen opinnäytetyöni ”traumatisoimana” aloin miettiä tulevaa opinnäytetyöaihettani jo varhain saatuani tiedon uudesta opiskelupaikasta. Ajattelin kliseisesti, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Liika aiheen pohtiminen ja kirjoitusprosessin ajattelu kuitenkin johti siihen, että loin opinnäytetyön kirjoittamisesta mieleeni entistä suuremman mörön, joka tulisi aiheuttamaan ahdistusta ja kyseenalaistamaan koko sosionomitutkinnon loppuun viemisen. Aloitin viimeisimmän opinnäytetyöni työstämisen opintojen toisen vuoden kevättalvella. Kokonaisuudessaan projektin valmiiksi saattamiseen kului aikaa lähes puolitoista vuotta. Näihin kuukausiin mahtui viikkojen mittaisia kirjoitustaukoja sekä puoliksi valmiin työn heittäminen roskakoriin ja puhtaalta pöydältä uudelleen aloittaminen. En suosittele tätä lähtökohtaisesti kenellekään, mutta omalla kohdallani se kannatti. Tuskin muuten olisin kirjoittamassa tätä artikkelia.

Ainoa minulle ilmiselvä asia opinnäytetyöni suhteen oli aihepiirin valinta. Halusin ehdottomasti valita aiheen, joka liittyi jollain tavalla taloussosiaalityöhön. Koin, että näin saisin luotua sillan vanhan ja uuden osaamiseni välille. Jälkikäteen ajateltuna opinnäytetyöni kannattelevaksi voimaksi nousikin juuri itselleni mielekäs aihe, jonka parissa jaksoin viettää aikaa tunnista toiseen. Aloitellessani opinnäytetyösuunnitelmani kirjoittamista, koronapandemia oli tulossa tiensä päähän. Tähän aikaan mediassa kirjoitettiin paljon lapsiperheiden lisääntyvästä taloudellisesta ahdingosta. Tästä inspiroituneena halusin tutkia lapsiperheiden taloudellisia haasteita Suomessa 2020-luvulla. Aihe oli ajankohtainen, mutta haastava laajuutensa ja niukan käytettävissä olevan tieteellisen aineiston vuoksi. Päätin myös toteuttaa opinnäytetyön tutkimuksellisen osuuden kirjallisuuskatsauksena, vaikka en tiennyt alkuunkaan, miten sellainen tehdään. Olin hyväksilukenut eli ahotoinut liiketalouden opinnoistani kaikki opinnäytetyön kirjoittamiseen liittyvät opintojaksot, joten olin jo valmiiksi kirjoitusprosessin suhteen melko ruosteessa. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut fiksua käydä kertaamassa, miten hyvä tutkimus toteutetaan, eikä yrittää kulkea sieltä mistä aita on matalin. Tämä aita osoittautuikin lopulta niin korkeaksi, että jouduin rakentamaan tikapuut sen ylitystä varten, perehtymällä kirjallisuuskatsauksen periaatteisiin omin avuin. Toisaalta oman mukavuusalueensa ulkopuolelta saa usein mukaansa parhaimmat opit.

Lukuisista haasteista huolimatta lopulta sisukkuus palkittiin ja tämäkin opinnäytetyö tuli valmiiksi, vaikka monesti siltä tuntuikin, että haukkasin aivan liian suuren palan purtavaksi. Haluan lopuksi kiittää ohjaajaani Heliä, jonka neuvot viitoittivat suuntaani silloin, kun omat ideani olivat vähissä sekä perhettäni ja ystäviäni, jotka kuuntelivat turhautumistani kyllästymiseen asti ja tästä huolimatta jaksoivat tsempata minua viemään urakan kunnialla maaliin.

Opinnäytetyömatkaansa aloitteleville haluan antaa seuraavan neuvon: valmista tulee vain tekemällä, opinnäytetyöahdistukseen ainoa toimiva lääke on työn kirjoittaminen. Jokainen kirjoitettu sana vie opinnäytetyötä kohti sen valmistumista. Paras työ on valmis työ!

Karoliina Savolainen valmistui sosionomiksi (AMK) toukokuussa 2024, ja hänen opintonsa painottuivat aikuissosiaalityöhön. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt sosiaaliohjaajana vammaisten asumispalveluissa Satakunnan hyvinvointialueella.

Savolaisen opinnäytetyö Lapsiperheiden taloudelliset haasteet Suomessa 2020-luvulla: Narratiivinen kirjallisuuskatsaus palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Sisäsyntyinen mielenterveys – uudenlaista näkökulmaa mielenterveystyöhön

Julkaistu

Lukion jälkeen Heidi suunnisti jatko-opiskelemaan ulkomaille ja kiinnostui samalla mindfulnessista. Sitä kautta hän sattumalta löysi lähestymistavan sisäsyntyisestä mielenterveydestä, joka teki häneen vaikutuksen. Lähestymistapa muutti hänen käsitystään mielenterveydestä ja johdatti matkalle kohti oman sisäisen hyvinvoinnin löytämistä. Heidi kouluttautui valmentajaksi ammattilaisille suunnatuissa koulutuksissa, sillä hän koki kutsumusta jakaa mitä oli löytänyt myös muille. Yritystoiminta ei kuitenkaan ottanut tulta alleen ja perhettä perustaessaan Heidi totesi, että oli aika keksiä jotain uutta.

Hän haki SAMKiin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ajatuksena jatkokouluttautua terveydenhoitajaksi ja työllistyä neuvolaan. Opiskeluiden edetessä Heidi kuitenkin huomasi, että kliininen hoitotyö ei ollut se, mikä kiinnosti. Hän pohti jo opiskeluiden lopettamista, mutta jokin sai hänet kuitenkin jatkamaan. Toisen vuoden mielenterveystyöharjoittelua suorittaessaan Heidi ymmärsi miksi. Työharjoittelun jälkeen hän jäi vielä kesäksi sairaanhoitajan sijaiseksi harjoittelupaikkaan ja psykiatrisen sairaanhoitajan työ vei hänet mennessään. Mikä parasta, Heidi sai työssään hyödyntää oppimaansa sisäsyntyisestä mielenterveydestä. Asiakkaat, joiden kanssa hän työskenteli, kokivat lähestymistavan uutena, erilaisena ja voimaannuttavana.

Kun tuli aika aloittaa opinnäytetyö, Heidi tiesi heti mistä halusi kirjoittaa. Hän kertoi työn ideasta opinnäytetyöparilleen Saanalle. Molempia yhdisti kiinnostus ihmismielen toimintaan ja mielen hyvinvointiin. Aiheeseen tutustuttuaan myös Saana näki lähestymistavan potentiaalin mielenterveyshoitotyössä. Sitten lähdimme innokkaasti suunnittelemaan opinnäytetyön toteutusta.

Opinnäytetyömme oli ensimmäinen suomenkielinen tieteellinen julkaisu aiheesta, mikä loi myös omat haasteensa työtä tehdessä. Opinnäytetyöohjaajamme Mari auttoikin meitä struktuurin luomisen lisäksi erityisesti jäsentämään tekstiä, joka pääsiassa koostui englanninkielisistä käsitteistä, niin että saimme luotua tekstistä lukijaystävällisen ja helpommin ymmärrettävän. Työn edetessä asiat loksahtelivat paikoilleen ja myös alun perin suunniteltu kirjallisuuskatsaus muuttui toiminnalliseksi opinnäytetyöksi. Kaiken lisäksi työllistyimme molemmat opinnäytetyön tilaajalle ja työssämme olemme päässeet hyödyntämään sisäsyntyisen mielenterveyden lähestymistapaa sekä yksilökeskusteluissa että ryhmämuotoisessa ohjauksessa. Toiveena ja tavoitteena meillä on edelleen viedä aihetta eteenpäin ja kasvattaa tietoutta sisäsyntyisestä mielenterveydestä alalla.

Niin elämässä kuin opinnäytetyötä tehdessäkin asiat eivät aina mene odottamallamme tavalla. Se voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että jotain parempaa saattaa olla odottamassa edessämme. Vinkiksi uusille opinnäytetyön tekijöille haluaisimmekin antaa seuraavan ohjeen: Ole rohkea ja valitse aihe joka sinua kiinnostaa ja inspiroi sekä on sinulle merkityksellinen. Tekijälleen tärkeä ja innostava aihe välittyy myös tilaajalle ja lukijoille, mikä lisää opinnäytetyön hyödynnettävyyttä. Opinnäytetyöohjaajan antamaa ammatillista ohjausta kannattaa hyödyntää, mutta myös oman sisimmän kuuntelu on tärkeää. Opinnäytetyöprosessi on pitkä ja oma aito kiinnostus aiheeseen auttaa jaksamaan prosessin loppuun viemisessä sekä voi parhaassa tapauksessa avata uusia juuri sinulle tarkoitettuja urapolkuja tulevaisuudessa. Tsemppiä!

Tutustu Heidi Paavilaisen ja Saana Lehtisen opinnäytetyöhön Sisäsyntyinen mielenterveys kolmen prinsiipin lähestymistapaan pohjautuen — Luento psykiatrian poliklinikan hoitohenkilöstölle. Opinnäytetyö palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Heidi Paavilainen valmistui kesäkuussa 2024 sairaanhoitajaksi (AMK). Hän on työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana sekä perustasolla että erikoissairaanhoidossa ja on tällä hetkellä töissä aikuispsykiatrian poliklinikalla.

Saana Lehtinen on valmistumassa syksyllä 2025 sairaanhoitaja (AMK) -tutkintoon. Hän on työskennellyt opintojen ohella erityistasoisessa lastensuojelussa yksityisellä sektorilla ja sairaanhoitajan sijaisena erikoissairaanhoidossa psykiatrian poliklinikalla.

Keskeneräisyys on osa prosessia

Julkaistu

Opiskelu on aina tuottanut minulle haasteita ja erityisesti asioiden loppuun saattaminen on ollut vaikeaa. Vuonna 2020 sain viettää perhevapaata esikoistyttäreni kanssa – koronapandemian vuosi oli minulle hienoa aikaa ja samalla myös kasvattavaa ja opettavaista. Kotona oleminen synnytti ajatuksen, että ehkä työelämällä voisi olla jotain uutta annettavaa. Ensitöikseni töihin palatessa otin yhteyttä ammattikorkeakouluun, sillä vanha tradenomitutkinto oli jäänyt kesken. Pari kurssia ja opinnäytetyö erottivat minut valmistumisesta. Sisäinen motivaatio saa ihmeitä aikaan, sillä saman vuoden joulukuussa opinnäytetyö oli palautettu kiitettävällä arvosanalla, yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Minulla oli vahva tahto jatkaa opintoja mahdollisimman nopeasti. SAMK-polkuopinnot tarjosivat siihen hyvän mahdollisuuden. Vaikka asun Rovaniemellä, niin hyvät opiskeluympäristöt ja luentotallenteet tekivät opiskelun, työn ja perhe-elämän yhdistämisestä mahdollista. YAMK-opinto-oikeutta ei voi saada kuin vasta kahden vuoden kulutta AMK-valmistumisen jälkeen, joten opintojen etenemisellä ei ollut kiire. Opinnot olivat sopivan haastavia ja valmistivat hyvin tulevaan opinnäytetyöurakkaan.

Opinnäytetyön sain tehdä nykyiselle työnantajalle, valtakunnalliselle vuokra-asuntoyhtiölle, jossa olin toiminut vuokrauksen parissa jo kymmenen vuoden ajan. Työn aiheeksi valikoitui vastuullisuusraportoinnin mallipohja vuokrataloyhtiössä. Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut käsitystä mihin olin ryhtymässä. Onneksi ohjaava opettaja oli kannustava ja kehotti perehtymään aiheeseen ja aloittamaan tutkimussuunnitelman tekemisen, sillä työ opettaa tekijäänsä.

Sain tutkimussuunnitelman valmiiksi ja esitettyä ennen kuin jäin perhevapaalle kuopuksen kanssa. Olin puoli vuotta kotona, ja tuona aikana kokosin pääasiassa teoriapohjaa aiheeseen liittyvistä lähteistä. Kirjasin viittaukset ja lainaukset ylös, mutta teksti oli hyvin jäsentelemätöntä ajatuksenvirtaa. Kirjoittaminen on ollut suurin kehityskohteeni näiden kahden opinnäytetyöprosessin aikana. Näin jälkikäteen tarkasteltuna nuo minun tuotokseni olivat täynnä kirjoitus-, yhdyssana- ja aikamuotovirheitä. Mutta kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla, joten kohti itsensä kehittämistä.

Kesällä 2024 palasin töihin ja kokosin aiemmin kerätyn teorian yhtenäiseksi teoriaksi – tai ainakin lähes – ohjaavan opettajan punakynän ansiosta siitä tuli valmista. Syksyllä tein haastattelut, osallistavat toimenpiteet ja kokosin varsinaisen tutkimuksen ehyeksi kokonaisuudeksi. Kuten sanottua, en oikein tiennyt alussa mihin olin lähdössä ja mitä työltä odottaa. En ole koskaan ollut mikään kympin oppilas, joten tavoitteena opinnäytetyössä oli sen kunniakas suorittaminen. Koska tein opinnäytetyön työnantajalleni, pelkkä ykkönen tai kakkonen ei olisi ollut riittävä suoritus. Ohjaavan opettajan tuki oli korvaamaton – sopivalla tavalla vaatimustason nostoa, kannustusta ja ohjausta tekivät työstä lopulta viitosen arvoisen.

On hassua ajatella, että nuorempana oli kaikki maailman aika opiskella ja kehittyä, mutta motivaatio puuttui. Nyt keski-ikäisyyden kynnyksellä elämässä on puoliso, perhe, työ ja asuntolaina eli ruuhkavuodet parhaimmillaan, mutta kun löytyi sisäinen motivaatio ja palo oppimiseen, löytyi myös aikaa opiskelulle. Uusien asioiden omaksuminen ei ehkä ole enää niin nopeaa, mutta toisaalta kokonaisuuksien hahmottaminen, ajankäytön hallinta ja työelämälähtöinen ajattelu tuovat omat vahvuutensa. Aikuisopiskelu onkin ollut yllättävän palkitsevaa.

Keskeneräisyys kuuluu elämään, kukapa meistä olisi valmis tai täydellinen. Keskeneräisyys ei ole epäonnistumista – epäonnistuminen syntyy vasta, jos antaa periksi, eikä vie asioita loppuun asti. En väitä vieläkään olevani hyvä kirjoittamaan, mutta ihan varmasti olen nykyään parempi kirjoittaja, kuin vielä muutama vuosi sitten. AMK-tutkinnon suorittamisessa kului lähes 15 vuotta, keskeneräisyyden häpeää oli välillä raskasta kantaa, ja tekosyitä löytyi aina. Mutta nyt, jälkikäteen ajateltuna, ei ole ollut ollenkaan huono asia kulkea omia polkujaan ja aikatauluja. On parempi valmistua myöhemmin kuin ei ollenkaan. SAMK-polkuopinnot olivat oma polkuni: AMK:n jälkeen ja sain suoritettua vaaditun YAMK-tutkintolaajuuden avoimen AMK:n puolella ennen kuin pystyin hakemaan edes opinto-oikeutta.

Lopuksi haluan korostaa, että opinnäytetyön aiheen valintaan kannattaa panostaa. Kun aihe on merkityksellinen itselle ja hyödyllinen organisaatiolle, on työn tekeminen mielekästä ja se valmistuu ajallaan ja aikataulut pitävät paremmin. Ja mikä tärkeintä, opinnäytetyö voi avata uusia uramahdollisuuksia tai tuoda itselle kokonaan uuden osaamisalueen – näin kävi myös minulle.

Mika-Matti Koponen

Mika-Matti Koponen valmistui joulukuussa 2024 YAMK-tradenomiksi toimitusverkoston kehittäminen -tutkinto-ohjelmasta. Hän työskentelee vastuullisuuskoordinaattorina KAS asunnot Oy -konsernissa.

Koposen YAMK-opinnäytetyö ”Vastuullisuusraportoinnin mallipohja vuokrataloyhtiössä” palkittiin Osaaja 2024 -opinnäytetyökilpailussa.

Rakkaudesta verkko-opiskeluun

Julkaistu

Oma koulutaustani on vaiherikas. Kävin peruskoulun loppuun erityiskoulun erityisluokalla, koska nuoruuden vimmoissani en osannut käyttäytyä. Peruskoulun jälkeen kului useita vuosia ennen kuin lähdin opiskelemaan itselleni ammattia. Ammattikoulututkinnon suoritin oppisopimuksella. Liioittelematta voi sanoa, että kun vuonna 2019 aloitin Satakunnan ammattikorkeakoulussa liiketalouden monimuoto-opinnot, oli olo melko epätodellinen. Olin päässyt opiskelemaan ja olin toki innoissani, mutta aloituspäivänä minusta tuntui, että astuin vapaaehtoisesti kouluun ensi kertaa todella pitkään aikaan. Jännitti. Päällimmäisenä oli mielessä epävarmuus siitä, pärjäänkö minä koulussa ylipäätään. Onko minusta oppijaksi.

En osannut varautua siihen, miten mukanaan opiskelu minut vei. Vuosia olin tehnyt töitä, ja ollut äiti ja kumppani. Uudet taidot, tieto ja oppiminen oli aivan erilaista ja ihmeellistä maailmaa. Kirjoitin esseitä, joiden valmistumisen jälkeen avasin uuden tyhjän Word-dokumentin, ja jatkoin huvikseni ajatusten ylös kirjaamista, koska kirjoittaminen vain tuntui niin hyvältä. Yksi hienoimmista opiskelun ”sivuvaikutuksista” on ollut kirjallisen luovuuden lisääntyminen. Lähdin jo opiskelujen alussa kirjaamaan ylös verkko-opiskeluun liittyviä havaintoja ja erityispiirteitä. Pyrin myös suorittamaan opintojaksoja eri ammattikorkeakouluissa CampusOnlinen kautta – vertailemaan koulujen oppimisalustoja, ja sitä, miten opettajat ovat opintojaksonsa rakentaneet.

Opinnäytetyö verkko-opetuksen kehittämisestä

Hurahdin lopulta verkko-opiskeluun niin vahvasti, että tein opinnäytetyöni verkko-opetuksen kehittämisestä ammattikoulussa. Opinnäytetyötä varten lukemani tutkimukset ja materiaalit avasivat silmiä erityisesti opettajien kokemille haasteille verkko-opetukseen siirryttäessä, mutta syvensivät myös näkemystä niistä asioista, joiden parissa opiskelijat joutuvat painimaan. Ensimmäinen AMK-tutkintoni tuli valmiiksi keväällä 2022. Huomasin opiskelujen jälkeen, että siirryin suorittamaan Avoimen AMKin opintojaksoja, eikä opiskelu noin vain loppunutkaan. Oppimisen tarve jäi päälle. Heti, kun SAMKin sivuille ilmestyi tieto tuotantotalouden insinöörin tulevista verkko-opinnoista, tein päätöksen, että yritän päästä suorittamaan tutkintoa. Syksyllä 2023 aloitin insinööriopinnot uuden luokan kanssa.

Toinen kierros on jo näin alkuun opettanut sen, että opiskelukavereilla voi olla suuri merkitys myös verkko-opiskelussa. Meidän luokkamme yhteishenki on hyvä, ja keskustelut ovat aktiivisia ja vuolaita. Tekeminen on yhä itsenäistä ja vaatii hyvän motivaation, mutta kanssakulkijoita löytyy. Tämä on luultavasti viimeinen AMK-tutkinto jonka suoritan. Haaveet ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta ovat olemassa, mutta nyt on aika nauttia tämä kierros loppuun ensin.

Mielettömiä uusia maisemia

Verkko-opintojen tarjoama vapaus on minulle tärkeää. Olen terävimmilläni heti herättyäni, ja eniten saan irti luennoista varhain viikonloppuaamuisin. Uskon, että tämä sama vapaus omien opintojen aikatauluttamiseen houkuttelee monia hakeutumaan verkossa tapahtuvan opiskelun pariin. Itsenäinen opiskelu vaatii opiskelijalta erityisesti vastuunottoa, motivaatiota ja itseohjautuvuutta. Verkkoon siirtymisen trendi asettaa haasteita myös kouluille ja opettajille. Opettaminen oppimisalustan kautta poikkeaa huomattavasti luokkaopetuksesta. Tarvittavien resurssien tarjoaminen, opettajien kouluttaminen ja muu uudelleen järjestäytymiseen tarvittava aika saattaa yllättää. Opettajien ja oppilaiden välisen aktiivisen vuorovaikutuksen, yhteistyön ja palautteen kautta kokemusta kertyy kuitenkin jatkuvasti.

Ylös kirjoittamistani kokemuksista ja havainnoista on matkan aikana muodostunut kokonaisuus jossa on rakennetta. Syntyi ”I survived 210 op! Vinkkejä ammattikorkeakoulun monimuoto- ja verkko-opintoihin”. Opas alkaa Sydney J. Harrisin lauseella: “The whole purpose of education is to turn mirrors into windows”. Itse tulkitsen tämän vertauskuvana siitä, miten mielettömiä uusia maisemia (näkökulmia ja oivalluksia) oppiminen voi meille avata.

Mikäli harkitset verkko-opintoihin hakeutumista, haluaisin kannustaa sinua kliseisen kuuloisella ”Päästä irti. Hyppää. Lennä” -fraasilla. Minä hurahdin. Sinä voit olla seuraava.

Päästä irti. Hyppää. Lennä.

Hilla Nummila, tradenomi (AMK)

Kirjoittaja on verkko-opintointoilija ja talous- ja henkilöstöjohtamiseen tradenomi. Hän opiskelee tällä hetkellä toista ammattikorkeakoulututkintoaan SAMKissa ja tekee töitä teollisuudessa sisäisenä auditoijana. Vapaa-ajallaan hän harrastaa taidemaalausta ja permakulttuurin mukaista puutarhanhoitoa.

Lue Hilla Nummilan kirjoittama opas ”I survived 210 op! Vinkkejä ammattikorkeakoulun monimuoto- ja verkko-opintoihin”

Uusi suunta – Opinnäytetyöni tarina

Julkaistu

Opinnäytetyön alusta asti minulle oli selvää, että haluaisin tehdä opinnäytetyön, jossa kehitettäisiin jotain uutta, ja josta olisi hyötyä myös toimimeksiantajalle. Pyörittelin joitakin ehdotuksia mielessäni, mutta yksittäistä aihetta ylitse muiden niistä ei noussut esiin. Sain ehdotuksen aiheesta opinnäytetyön toimeksiantajalta, sillä aiheessa voisin kenties yhdistää aiempia ja nykyisiä opintojani. Aihe sopi hyvin tuotantotalouden opinnäytetyöksi, onhan virheiden ennakoiminen tärkeässä osassa, kun ajatellaan työtyytyväisyyttä, tehokkuutta ja turvallisuutta.

Olin tehnyt jo aiemmin toisen tutkinnon lopputyön, joten opinnäytetyön tekeminen oli tuttua. Päänvaivaa tuottivat erilaiset menetelmät ja oman opinnäytetyön sijoittaminen niihin. Sain kuitenkin ohjaavalta opettajalta tutkimusmenetelmäksi ja opinnäytetyön rajaamiseen hyviä ehdotuksia, joiden avulla kirjoittaminen pääsi hyvään vauhtiin.

Ensimmäiseksi minun piti perehtyä tarkemmin aiheeseen, sillä opinnoissa oli vain sivuttu aihetta. Oli haastavampaa lähteä tutkimaan asiaa, jota ei oltu opinnoissa suoraan käsitelty, mutta mitenkään mahdotonta se ei ollut. Jotakin kirjallisuutta aiheesta löytyi suomeksi, mutta päälähteet olivat englanniksi. Ja jossain kohtaa löytyivät ne olennaisimmat hakusanat, joilla hakea tietoa kirjaston e-kirjoista ja tutkimuksista. Vähitellen minulle myös valkeni, että opinnäytetyöni oli hyvin lähellä joskus haaveilemaani käytettävyysasiantuntijan työtä.

Teorian tutkiminen ja muotoilu kestivät ylivoimaisesti pisimpään opinnäytetyöni tekemisessä. Jostain löytyi aina lisää mielenkiintoista luettavaa aiheesta. Mitä enemmän aiheeseeni tutustuin, sitä enemmän aihe tuntui juuri minun jutultani. Jossain teoriakirjallisuuden pyörteissä päätin, että haluan jatkaa aiheen parissa myös valmistumisen jälkeen.

Käytännön tutkimuksen toteutus tuntui helpolta sen jälkeen, kun olin perehtynyt teoriaan tarpeeksi. Löysin teoriasta menetelmän, jota testasin opinnäytetyössäni ja sovelsin toimeksiantajan ympäristöön. Soveltamista helpotti, että olin ollut samassa paikassa töissä aikaisempina kesinä, joten minulle oli kertynyt tarkempaa tietoa toimintaympäristöstä. Voin käyttää valittua menetelmää nykyisessä työssäni, joten opinnäytetyötä varten hankkimistani tiedoista on ollut hyötyä myös opinnäytetyön jälkeen.

Oma opinnäytetyöpolkuni aloitusluvasta opinnäytetyön palauttamiseen ja arvosteluun kesti kymmenen kuukautta. Tein toki opinnäytetyön ohella muitakin töitä, ja viikonloput varasin perheelle. Toisaalta opinnäytetyön venyminen ei haitannut minua yhtään, koska sain rauhassa perehtyä aiheeseen. Opinnäytetyön valmistumisen lähestyessä halu hakeutua aiheen pariin vain syveni.

Opinnäytetyön aikana tutustuin työpaikallani ihmisiin, jotka työskentelevät saman aihepiirin parissa. Kun sain opinnäytetyöni valmiiksi, sparrauskumppanini työpaikalta vinkkasi opinnäytetyöstäni nykyiseen työpaikkaani. Opinnäytetyöni toimi hakemuksena ja pääsin haastatteluun. Nykyään pääsen joka päivä miettimään asioita käytettävyyden näkökulmasta useissa erilaisissa projekteissa.

Toisille opinnäytetyö on tehtävä muiden joukossa. Joidenkin kohdalla se herättää uusia kiinnostuksen kohteita ja toisille se on väylä tulevaan työpaikkaan. Joskus käy onni, että sinulle ehdotetaan aihetta, jota et itse osaa ajatella, mutta johon uppoudut täysillä. Oli opinnäytetyö sinulle näistä mikä tahansa, toivon, että tutustut avoimin mielin aiheeseesi, sillä se voi auttaa sinua uuteen suuntaan urallasi!

Tytti Niemi, insinööri (AMK)

Kirjoittaja valmistui huhtikuussa 2021 tuotantotalouden ja -tekniikan insinööriksi. Hän toimii nykyään Human Factors Engineering -asiantuntijana Teollisuuden Voimalla ja nauttii siitä, että saa tutustua päivä päivältä enemmän kiinnostavaan aihealueeseen. Niemen opinnäytetyö Inhimillisten tekijöiden ennakointi ydinjätteen loppusijoituksessa palkittiin vuoden 2022 Osaaja-opinnäytetyökilpailussa.

Kuva: Pixabay/Saint-D ja Tytti Niemi

YAMK-opinnoilla tietopääoman päivitystä

Julkaistu

Oppiminen on meille suotu etuoikeus. Opiskelu on mahdollista ja myös tarpeellista kaikissa elämän eri vaiheissa. Oma lähtökohtani jatko-opintoihin oli kokemuksieni valossa hyvin keskimääräinen. Aikaa useammissa erilaisissa työtehtävissä ja työnantajien palveluksessa oli vierähtänyt ammattikorkeakoulun liiketalouden tutkinnon suorittamisen jälkeen jo pitkälle yli kymmenen vuotta.

Ammattitaidon ylläpitoon tarkoitetut koulutukset olivat liittyneet lähinnä työtehtävien substanssiasioiden täydennyskoulutuksiin ja huomasin ajatteluni urautuvan. Viimeistään kun uhkakuvana oli sammaloituminen työurakehityksessä, nostin prioriteettilistallani jatko-opintojen suorittamisen varsin korkealle. Halusin myös verkostoitua ja tavata uusia ihmisiä eri toimialoilta, joilla oli samanlaisia tavoitteita kuin itselläni. Jo ensimmäisen tutkinnon suorittamisen jälkeen olin asettanut tavoitteeksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen mahdollisimman pian, mutta kuten moni perhe- ja työelämää yhdistelevä ruuhkavuosien turbulenssissa pyörähtelevä tietää, asiat eivät aina mene suunnitellusti ja aikaa kului.

Lopulta oli kuitenkin todettava, ettei sitä oikeaa aikaa kenties tule, jos sitä ei itse tee. Laitoin opiskelupaikan haun vireille 2019 kevään yhteishaussa Johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-opintoihin.

Hyvä paha opinnäyte

Saadessani tiedon myönnetystä opiskelupaikasta, olin valtavan iloinen ja innostunut, mutta myös kauhuissani. Olin ensimmäisten opintojen opinnäytetyöprosessin traumatisoima ja päättänyt, etten vastaavaan urakkaan enää uudelleen ryhtyisi. Toisin kävi. Aloitin opinnäytetyöprosessin ollessani työsuhteessa kunta-alan työnantajalla. Aihe kumpusi omaankin toimenkuvaani kuuluneiden tukipalveluprosessien kehittämistarpeista ja aihe tunnistettiin tarpeelliseksi kehittämiskohteeksi organisaatiossa. Aiheeseen tarttuminen oli motivoivaa ja sen vuoksi sen tutkiminen oli mielekästä ja eteni aluksi hyvää vauhtia.

Asemani kehittämiskohdeympäristön keskiössä oli sekä haaste että rikkaus. Alussa kamppailin aiheympäristöön riittävän etäisyyden ottamisen suhteen, mutta huomasin pian, että kirjoittamalla ja lukemalla tämä tapahtui lopulta kuin itsestään. Etäisyys syntyi kirjallisuusnäkökulmien ja todellisuuden eroista, mikä vapautti ajattelemaan laajemmin ja analyyttisemmin kuin aikaisemmin.

Opinnäytetyön kirjoittamisen aikaan vaihdoin myös toisen työnantajan palvelukseen, joka lopulta varmasti myös paransi työni laatua, mutta johti myös väistämättä siihen, etten ole päässyt osallistumaan käytännön kehittämistoimintaan kohdeorganisaatiossa työni valmistuttua. Työpaikan vaihtumisella ja opinnäytetyön kirjoittamisella on myös yllättävä yhteys. Pohdin sopivaa benchmarking-kohdetta tutkimukseni tarpeeseen ja lopulta päädyin valituksi tulleen benchmarking-organisaatioon palvelukseen. Kirjoittamisprosessi hidastui työpaikan vaihtumisen vuoksi, sillä uuteen työhön orientoituminen vei paljon voimavaroja.

Kaikille opinnäytettään kirjoittaville haluaisinkin muistuttaa, että opinnäytetyö ei edisty, jos sille ei varaa aikaa ja huolehdi kokonaisvaltaisesta jaksamisestaan. Erityisesti kokoaikatyötä prosessin aikana tekevät joutuvat tekemään tietoisia valintoja ajankäytön suhteen, aivan itsestään suuritöinen kirjoittamisprosessi ei etene. Kun opinnäytetyön tekemiseen on varattu korvamerkittyä aikaa kalenterista, se tulee käytettyä tarkoitukseensa suuremmalla todennäköisyydellä.

Mietin useampaan kertaan prosessin aikana, miten opinnäytetyössä lopulta voi onnistua? Epäilykset omasta kyvykkyydestäni tutkijana ja kirjoittajana hidastivat kirjoitusprosessia. Koko prosessin tärkeimmät oivallukset olivat luottaa omaan kertyneeseen kokemukseeni ja kykyyni ajatella laaja-alaisesti sekä antaa tilaa asian ajattelulle myös kirjoittamisen ulkopuolella.

Opinnäytetyöprosessia on usein kuvailtu myös yksinäiseksi puurtamiseksi, mutta sen ei tarvitse olla. Tuen saaminen vertaisilta on tärkeää ja siksi yhteyttä opiskeluryhmää kannattaa pitää yllä. Omalta osaltani onnistumiseen vaikutti myös työni ohjaajalta saatu tuki. Kannustankin opiskelijoita vaivaamaan ohjaajaansa mieluummin liian usein kuin liian harvoin.

Joskus kirjoittamisen edistyminen saattaa olla kiinni vain kannustuksen ja palautteen puutteesta ja maalin karkaamisesta pois näköpiiristä. Erityisesti YAMK-opinnoissa opinnäytetyötä tehdään useimmiten, kun aktiivista yhteyttä opiskeluyhteisöön ei enää ole. Ohjaajallani oli kykyä palauttaa tavoite kirkkaaksi sellaisilla hetkillä, kun oma usko työn valmistumiseen oli kadoksissa. Ohjauksen tavoite on pitää opiskelija oikealla uralla, ei antaa oikeita vastauksia tai ohjailla tarpeettomasti lopputulosten suhteen. Neuvoisin kuuntelemaan ohjaajaa tarkasti, ottamaan vastaan kritiikkiä ja oppimaan siitä, mutta tekemään työtä koskevat päätökset lopulta itsenäisesti.

Loputtomalta tuntuva viimeistelytyökin tulee jossain kohtaa päätökseensä. Minun ja varmasti myös useimpien opinnäytetyön kirjoittajien kohdalla käy niin, ettei tule tunnetta, että työ on valmis. Se johtuu varmasti siitä, että on vaikea päästää irti työstä, jota on useimmiten kuukausia hionut sopivaan muotoonsa ja lopulta se on vapautettava arvioitavaksi. Jossain kohtaa on kuitenkin laitettava työhön se viimeinen pilkun siirto ja tehtävä päätös, tämä on nyt riittävän hyvä.

Miten kävi tavoitteille?

Lopulta opinnäytetyöni tuli valmiiksi ja opinnot valmistuivat. Miten kävi niille odotuksille, joita olin ladannut opiskeluihin liittyen? Sain opinnoilta kaiken sen mitä odotin ja vielä paljon sellaista mitä en osannut odottaakaan. Opinnot itsessään laajensivat ja tuoreuttivat näkemyksiäni tämän päivän johtamisen eri osa-alueista. Kaikkein aktiivisimmin arkikäyttöön tulivat itsensä johtamisen taidot sekä tapa pohtia asioiden syitä ja seurauksia laajemmin. Opinnäytetyöprosessi opetti sitkeyttä pitkäaikaiseen sitoutumiseen ja abstraktilta ja vaikealta tuntuvien asioiden käsitteellistämiseen ja yhdistämiseen realistisiin tosielämän ongelmatilanteisiin. Se opetti myös järjestelmällistä tapaa lähestyä haasteita ja ratkaista ne osa kerrallaan. Toivottua työurakehitystä on tapahtunut.

Opinnäytetyöprosessin aikana avautunut työpaikka on pysynyt samana, mutta tehtävät ovat muuttuneet jo kahteen otteeseen. Henkilökohtaisen työmarkkina-arvon kehittyminen on yksi suurimmista voitoista. Vähintään yhtä merkittävän arvon antaisin ammatillisen itsevarmuuden kehittymiselle kannustavassa ja vertaisessa opiskeluympäristössä. Henkilökohtaisesti arvostan korkeimmalle kuitenkin sitä kokemusta, jonka opintojen valmistuminen itselleni antoi. Kun on riittävästi tahtoa, haasteet muuttuvat saavutuksiksi yksi toisensa perään.

Ensimmäistä opinnäytetyötään kirjoittavaa haluan kannustaa luottamaan itseensä ja oppimaansa sekä pitämään mielessä jatkuvan oppimisen ja itsensä kehittämisen myös tulevaisuudessa.

Anna Isoheiko

2021 valmistunut tradenomi (ylempi AMK)

Johtaminen ja palveluliiketoiminta

ICT-suunnittelija valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa Palkeissa

Isoheikon opinnäytetyö Palkanlaskennan tukipalveluprosessien kehittäminen kuntaorganisaatiossa sai kunniamaininnan vuoden 2022 Osaaja-opinnäytetyökilpailussa.

Kuvat: Pixabay/StockSnap ja Anna Isoheiko

Ammattikorkeakoulu on hyvä ponnahduslauta tohtoriopintoihin

Julkaistu

Tätä kirjoittaessani korkeakoulukentällä mietitään vakavissaan ylemmän amk-tutkinnon nimen muuttamista maisterin tutkinnoksi. Kuulostaa mielestäni hyvältä! Kuitenkaan amk-tohtorin tutkintoa ei ole vielä olemassa. Tie tohtoriksi voi kuitenkin vallan hyvin kulkea myös ammattikorkeakoulun kautta, vaikka tämä väylävaihtoehto usein unohdetaankin.

Suomen koulutusjärjestelmä on upea keksintö! Se on joustava eikä johda umpikujiin. Opiskelit mitä tahansa ei oppi ojaan kaada, päinvastoin. Kun puhutaan tohtorin tutkinnosta ja siihen johtavasta opintopolusta usein puhutaan siitä, että väylä kulkee vain yliopisto-opintojen kautta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä koululutusjärjestelmän kaavion oikea kaista, eli niin sanottu ”ammatillinen väylä” on myös täysin mahdollinen. Väylä voi alkaa aina toiseen asteen ammatillisista opinnoista alkaen.

Onko tämä oikeasti mahdollista ja jos on, niin onko joku muka näin tehnyt?! Kyllä on, nimittäin ainakin allekirjoittanut ja noin 40 muuta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tohtoriksi valmistuu vuosittain noin vajaa 2000 ihmistä ja näistä vain yksittäisiä tapauksia ammatillisen väylän kautta. Tämä on mielestäni todella sääli, sillä ammatillinen väylä toimii oikeasti. Seuraavassa on oma tarinani.

Valmistuin Satakunnan ammattikorkeakoulusta logistiikan insinööriksi vuonna 2008. Muutaman välivaiheen kautta päädyin opettajan uralle (joka sinänsä on jo harvinainen valinta insinöörille) syksystä 2009 alkaen. Opettajan uran alussa pakolliseksi tuli suorittaa ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot, jotka sain valmiiksi vuonna 2012. Tästä jatkoin vielä ylempään amk-tutkintoon, josta valmistuin vuonna 2014. Eli yhteensä siis ammattikorkeakoulutäytteinen opiskelu minulla osui 10 vuoden ajanjaksoon 2004-2014. Tosin ihan joka vuosi en ollut opiskelija, mutta joka tapauksessa olen suorittanut 10 vuoden aikana 3 eri tasoista amk-tutkintoa.

Tohtoriopinnot ovat aina kiinnostaneet minua yamk-tutkinnosta valmistuttuani, joten päätin kokeilla onneani kaksi vuotta sitten ja lähetin hakemuksen Aalto-yliopiston konetekniikan laitokselle. Suureksi yllätyksekseni pääsin heittämällä sisälle heti ensimmäisellä kerralla. Väitöskirjatutkimukseni liittyy simulaatioihin, joita olen ollut aktiivisesti kehittämässä koko opettajan urani.

Matkaa minulla on vielä tohtoriksi asti, mutta voin olla todella tyytyväinen tähänastisesta työ- ja opiskelu-urani kehityksestä. Ennen kaikkea koen suurta ylpeyttä siitä, että olen kulkenut ammatillista väylää aivan päätyyn asti. Pieni kuriositeetti toki on se, että minulla on lukiopohja. Tosin lukion arvosanani eivät kestä päivänvaloa. Jos pääsisin aikakoneella reilu 20 vuotta taaksepäin, valitsisin ehdottomasti kaksoistutkinnon ammatillisessa oppilaitoksessa.

En itse ole koskaan kokenut yliopistomaailmaa omakseni. Itse asiassa tähän mennessä en ole vielä jalallakaan astunut yliopiston luentosaliin. Tähän on osaltaan vaikuttanut korona ja etäopiskelu. Olen suorittanut tohtoritutkintooni liittyvät perusopinnot tähän mennessä täysin etänä. Olisinkohan Suomen ensimmäinen tohtori, joka ei ole fyysisesti käynyt yhdelläkään yliopiston kurssilla?!

Ammattikorkeakoulu on sopinut itselleni kuin se kuuluisa nenä päähän. Opintojen luonne ja soveltavan käytännönläheinen ote on toiminut itselläni todella hyvin. Aloitin 12,5 vuoden ammatillisen opettajan työuran jälkeen amk-lehtorina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:ssa joulukuussa 2021. Ikää minulla on nyt 38, joten työvuosia on vielä rutkasti jäljellä. Mitä kaikkea kerkeänkään vielä tehdä?!

Kiitos ammattikorkeakoulutaustan!!

Anssi Salmi

Lehtori, merenkulku ja logistiikka, XAMK

Lue lisää Anssi Salmesta ja hänen väitöskirjatutkimuksestaan:

www.simulaattori.fi

www.linkedin.com/in/simulationwizard

Kuvat: Piaxabay/Sambeetarts ja Anssi Salmi

Kaikki irti opinnoista – Sosionomin näkökulmia opiskeluun (AMK/YAMK)

Julkaistu

Valmistuin sosionomi AMK-opinnoista vuonna 2017. Kahlasin sosionomi AMK-opinnot kovaa vauhtia läpi, ryhmätyöt tulivat tutuksi, tutustuin moneen ihmiseen, ja sain hyviä, tärkeitä ystäviä. Tavoitteenani oli saada lastentarhanopettajan pätevyys (nykyään varhaiskasvatuksen opettaja) ja pääsinkin opintojen jälkeen päiväkotiin töihin. Sosionomin tulevaisuudesta varhaiskasvatuksessa keskusteltiin paljon jo silloin opintojen aikana, ja itseä huolestutti oma tulevaisuus varhaiskasvatuksen parissa: olenko turhaan hakeutunut opiskelemaan, jos tutkinnolla ei pääse päiväkotiin töihin, onko se turhaa, jos koulutusta ei arvosteta työelämässä.

Tämä on edelleen kuuma puheenaihe: yliopistopohjaisten ja sosionomitaustaisten varhaiskasvatuksen opettajien status ja tehtävät herättävät tunteita, mutta koen että varhaiskasvatuksen sosionomilla on todellakin paikkansa. Toivottavasti varhaiskasvatuksen sosionomin työnkuva ja tehtävät selkiytyvät, molemmilla koulutustaustoilla on omat vahvuutensa varhaiskasvatuksessa, eikä kenenkään osaaminen pitäisi olla pois toiselta.

Omaa opinnäytetyötä pohtiessa kannattaa miettiä tarkkaan, mitä haluaa oppia, mistä aiheesta haluaa syventää omaa osaamistaan. Itselle se oli opintojen kohokohta, opin omasta aiheestani todella paljon, ja olen voinut käyttää oppimistani laajalti hyödyksi työelämässä. Ja kun aihe oli itseä kiinnostava­, sen tekeminenkään ei tuntunut ylivoimaiselta.

Valmistumisen jälkeisten työvuosien aikana takaraivossa on ollut ajatus seuraavista opinnoista. Hyvät muistot SAMKista, itseni kehittäminen ja osaamisen vahvistaminen sekä varhaiskasvatuksessa että muun sosiaalialan työtehtävissä olivat niitä asioita, jotka suuntasivat ajatukseni YAMK-opintoihin.

”YAMK tutkinto on ihan turha. Eihän päiväkodissa voi edes yletä, jos ei halua johtajaksi, mitä hyötyä on lukea sosionomi YAMK -tutkinto? Niin siis miksi lähdet taas opiskelemaan?”

Näillä saatesanoin, tai niistä huolimatta, hain opintoihin keväällä 2021 ja pääsin opiskelemaan sosionomi YAMK -tutkintoa. Omana ajatuksena oli siis syventää omaa osaamista ja mahdollisesti tutkinnon kautta hakeutua muualle kuin varhaiskasvatukseen töihin.

Opintojen alettua olen välillä kieltämättä pohtinut sitä, mitä järkeä oli lisätä henkistä kuormaa opiskelulla. Tehtäviä on paljon ja opiskelen työn ohessa, samalla kun kotona odottaa oma perhe. Mutta lähiopiskelupäivinä tämä kaikki unohtuu.

Syksyllä 2021, kun olimme Porin kampuksella lähiopetuksessa viimeistä kertaa ennen joulua, kävimme läpi YAMK-kasvuryhmien kanssa kaikkea sitä, mitä kukin oli saanut irti syksyn kasvuryhmistä ja opinnoista yleensä. Huone oli täynnä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ammatillista kasvua: ammatillisen itsetunnon ja rohkeuden lisääntyminen, sosiaalisen osaamisen ymmärtäminen, kehittämisen halu ja vaikka mitä muuta tuli esille, kun yhdessä pohdimme syksyn antia. Ja mikä valtava määrä osaamista yhdessä huoneessa! Meillä on upea ryhmä, jonka kanssa jaetaan ajatuksia ja osaamista, sekä opitaan ja kehitytään yhdessä. Kurssit syventävät osaamista, työkokemusta ja aiemmin opittua, ja opimme paitsi opettajilta myös toisiltamme.

Korkeampi koulutus ei näy päiväkodin työntekijän tilipäivänä, mutta se ei poista sitä kaikkea mitä olen omaan ammatilliseen reppuuni jo nyt kerännyt, vaikka opinnot eivät ole edes puolessa välissä. Koen myös, että jos joskus hakeudun muualle kuin varhaiskasvatuksen työtehtäviin, minulla on siihen YAMK-opintojen kautta paremmat edellytykset sekä osaamisen että ammatillisen itsetunnon kannalta.

Edessä on vielä iso työ opinnäytetyön eli oman kehittämistehtäväni kanssa. Samoin kuin AMK-opinnäytetyön kanssa, tärkein tehtäväni on oppia ja kehittyä mutta nyt myös kehittää omaa työtäni.

Jos aiemmin olinkin ehkä sitä mieltä, että haluan olla varhaiskasvatuksen opettaja, kun minulla kerran sellainen pätevyys on, niin YAMK-opintojen myötä olen kasvanut siihen ajatukseen, että haluan olla varhaiskasvatuksen sosionomi ja vielä ylpeä koulutuksestani.

Riikka Ilander

Varhaiskasvatuksen opettaja, BSS Daghemmet
Koulutus: Sosionomi (AMK) v. 2017, Filosofian maisteri (Pohjoismaiset kielet) v. 2005

Riikka on ollut töissä Porin ruotsinkielisessä päiväkodissa 4,5 vuotta. Ennen sosionomin (AMK) tutkintoa hän on tehnyt töitä kääntäjänä ja hankeneuvojana. Vapaa-ajalla Riikka viettää aikaansa perheensä kanssa ja tekee käsitöitä ja penkkiurheilee.

Käytännön kokemusta toimistoon

Julkaistu

Ajatuksia tulevaisuudesta on vaikea hahmottaa ja nuorempana ei voi aavistaa mitä itse kukin tulee tekemään. Itse myös, vanhempien veljieni tavoin kävin merikoulun siinä uskossa, että loppuelämän tulen olemaan puolet vuodesta laivanpäällä. Ideatasolla ja käytännössäkin hyvä idea, sillä työ laivanpäällä on mielenkiintoista ja oli työtehtävä mikä tahansa, niin se on tärkeää ja arvostettavaa. Yksilön tärkeys korostuu silloin, kun miehistön määrä on rajoitettu ja tarkkaan laskettu ja jokaisella on omat vastuualueensa. Sairastapauksen johdosta uutta kaveria ei heti saa paikalle ja uusi tuuraava henkilö on vieraassa ympäristössä, joten oma aika totutteluun menee siinäkin.

Omat oppini sain SAMKista, kun aloitin 2012 merenkulun opinnot. Koulutus on suhteellisen pitkä, reilut 4 vuotta ja oppimisen osa-alueita paljon. Koulutus on laajaa, sisältää käytännön opetusta ja teoriaa, sekä paljon tietoa mitä pitäisi omaksua. Ensimmäisenä päivänä kun menet harjoittelijaksi, huomaat nopeasti, että onneksi osaat käyttää levankiharjaa ja painepesuria entuudestaan, vaikka siitä ei opetusta niin hirveästi ollut…

Opetuksen merkitys ja opitut asiat tulivat itsellä enemmän esiin turvallisuuteen liittyvissä asioissa ja navigointiin, sekä vahdinpitoon liittyvissä tehtävissä. On selvää, että ilman koulutusta et voi tietää meriteiden sääntöjä, radio-oppia, karttakorjauksia, lastioppia, vakauslaskelmia jne. Sanoisin, että väite ’’töissä oppii parhaiten’’ on vain puolitotuus. Ainakin minun on paljon helpompi omaksua uutta, kun tietää teoriapohjaa, taustaa ja ymmärtää miksi tai miten teen asioita.

Olin töissä merellä koulun ohella ja pienemmillä lautoilla aloitin jo ennen koulua, teini-ikäisenä. Laivalla olin miehistötehtävissä ja perämiehenä. Maatöihin jäin toukokuussa 2021, toistaiseksi.

Olen projektikoordinaattorina Baltic Sea Action Groupilla, ja tehtävänäni on tietoisuuden lisääminen merenkulkijoiden, satamien ja yleisesti merenkulkuun liittyvien tahojen parissa. Erityisesti ’’No-Special Fee’’ -järjestelmä ja sen käytännön erot Itämerellä. BSAG on suomeksi Elävä Itämeri Säätiö ja kaikki työ mitä teemme on Itämeren puolesta. On selvää, että merenkulku ja laivat ovat meille elinehto ja niiden merkitystä ei pidä vähätellä tavaran liikkumisen ja ihmisten kuljetusten kannalta. Tälläkin hetkellä istun punavalkoisen laivanpäällä menossa Ahvenanmaalle, Sjofarts Dagen tapahtumaan.

Pidän työstäni paljon ja tässä saan yhdistettyä kaksi asiaa. Voin tehdä tärkeää työtä Itämeren puolesta ja samalla saada palkkaa siitä. Tehtävänäni ei missään nimessä ole tuputtaa viherideologiaa ihmisille tai yrittää kertoa eri organisaatioille ja tahoille, kuinka heidän pitäisi toimia. Koen asian niin, että työni on tietoisuuden lisääminen. Esimerkiksi käymälävesien laskeminen Itämereen tapahtuu vain sen takia, että ei olla tietoisia No-Special Fee järjestelmästä. Se on rahtilaivoilla vieläkin täysin laillista, mutta kun kerta alukset maksavat jätemaksun joka tapauksessa satamaan (joka sisältää myös käymäläjätevedet), niin olisiko se liian iso vaiva jättää ne myös sinne?

Täytyy myös mainita, että myös tässä työssä merenkulun lainsäädännön kurssit ovat auttaneet. Pohtiessa projekteja ja uusia ideoita saa jatkuvasti miettiä mitä lainsäädäntö sanoo. Meillä Baltic Sea Action Groupilla on loistava asiantuntijatiimi, mutta käytännön kokemusta alukselta ei juuri muilla ole.

En tiedä olenko maatöissä jäädäkseni vai haluanko ehkä joskus takaisin laivanpäälle, riippuu monesta tekijästä. Täytyykin kumppanilta kotona aika ajoin kysyä, että mitä mieltä minä olen.

Daniel Jespars

Merikapteeni (AMK)

Project coordinator

Maritime Affairs
Baltic Sea Action Group