On vaikea kuvitella, että opinnäytetyöni valmistumisesta on tätä kirjoittaessa kulunut jo lähes vuosi. Kun pysähdyn miettimään asiaa, tajuan, että paljon on ehtinyt tapahtua – vettä on virrannut Tammerkoskessa ja elämä muuttunut vajaassa vuodessa yllättävänkin paljon. Olen hiljattain aloittanut uudessa työssä, asuinpaikkakunta on vaihtunut, ja kesällä olemme saamassa kauan toivotun perheenlisäyksen. Toisaalta tuntuu kuin vasta eilen olisin yön pikkutunneilla asetellut viimeisiä pilkkuja opinnäytetyöhön.
Nyt istun saman vanhan tutun työpöydän ääressä, tehtävänä tämä artikkeli. Huone on eri, mutta kyllä tässä silti pienet flashbackit iskevät. Takana on pitkä työviikko, talo on siivottu ja lapsi nukkumassa. Sohvalla makoilu ja Netflix-elokuva houkuttelisivat, mutta takaraivossa jyskyttää tieto, että hieman kirjoitustöitä olisi tehtävänä. Täytyy tunnustaa, että en ole kirjoittanut melkein vuoteen sähköpostia tai tekstiviestiä pidempää tekstiä. Nyt edessäni on tyhjä Word-tiedosto, joka tuijottaa valkoisena takaisin. Mistä lähteä liikkeelle? Miten tiivistää kaikki opinnäytetyöprosessin aikana koettu – ilo, suru, onnistumiset, epäonnistumiset, väsymys, innostus ja koko tunteiden sekamelska – tekstiksi, joka voisi auttaa ja inspiroida muita?
Ei oikein lähde. Ehkä toisena iltana tekstiä syntyisi näppäimistö sauhuten. Kannattaisiko siirtää kirjoittaminen? Tiedän jo vastauksen: ei kannata. Tässä taitavatkin olla kaksi ensimmäistä neuvoa, kätevästi yhteen paketoituna. Kirjoittamisesta ei kannata tehdä itselleen mörköä. Valitettava tosiasia on, että opinnäytetyö ei kirjoita itse itseään. Ja kuten kaikki tiedämme, aloittaminen on aina se vaikein osuus – niin myös tässä.
Mitä kauemmin asiaa siirtää, sitä vaikeammaksi liikkeelle lähteminen muuttuu. Ja vaikka alkuun pääsisi, tunteet heittelevät matkan varrella suuntaan ja toiseen. Siksi neuvon toinen osa kuuluu: kaikki nämä tunteet ovat täysin normaali osa prosessia ja asia tulee hyväksyä. Jossain vaiheessa iskee väistämättä se kuuluisa kisaväsymys. Ajoittaisesta epätoivosta, ahdistuksesta ja väsymyksestä huolimatta tärkeintä on istuttaa itsensä alas ja käydä töihin – rutiininomaisesti. Omille tunteilleen ei voi mitään, mutta siihen voi vaikuttaa, miten niihin reagoi. Oma lääkkeeni oli yksinkertainen: kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa, vaikka ei aina huvittanut. Voin jo kuvitella, kuinka tässä kohtaa lukijoiden silmät pyörähtävät.
Ei se tietenkään ole niin helppoa. Mutta jokainen kirjoitettu virke vie työtä eteenpäin. Joskus matka taittuu vauhdilla ja tekstiä syntyy kuin itsestään. Toisinaan taas yksittäinen, huolella hiottu virke kuljettaa perille pitkän ja kuoppaisen sivupolun kautta. Tässä kohtaa tulee seuraava vinkki: kirjoittamisen lisäksi omaa tekstiä täytyy lukea ajatuksella, pitäen tutkimuskysymykset kirkkaana mielessä. Kirjoita ne vaikka post-it-lapuille näkyvälle paikalle. Silloin niihin on helppo palata ja punainen lanka pysyy käsissä.
Itselleni kävi useamman kerran niin, että olin kirjoittanut lähes kokonaisen luvun ennen kuin tajusin, ettei sisältö palvellut työn tavoitetta. Sen sijaan, että tämän näkisi epäonnistumisena, siihen kannattaa suhtautua voittona. Se, että huomaat poikkeavasi tutkimuskysymyksistä, kertoo siitä, että olet oikealla tiellä.
Vaikka korostin rutiinin merkitystä, yhtä tärkeää on ottaa välillä etäisyyttä. Tee jotain aivan muuta – jotain, mikä antaa energiaa ja siirtää ajatukset pois tekstistä. Jollekin se on metsäkävely, toiselle ystävien tapaaminen. Omalla kohdallani toimivat muutaman tunnin hikitreenit pari kertaa viikossa. Tuolista kannattaa nousta ylös. Aivot eivät tuota laadukasta tekstiä, jos olet istunut koko päivän ja olet valmiiksi väsynyt.
Tasapainoa kirjoittamisen ja vapaa-ajan välille helpotti selkeä deadline. Kun tietää, milloin työn pitää olla valmis, on helpompi suunnitella aikataulu ja sitoutua siihen. Samalla tietää myös, milloin voi hyvällä omallatunnolla levätä ja ladata akkuja. Muista siis aikatauluttaa – ja pitää siitä kiinni.
Viimeinen pointti olisi kronologisesti kuulunut alkuun: Aiheen valintaan ja rajaamiseen kannattaa panostaa. Prosessi kannattaa aloittaa ajoissa, ja toimeksiantajan kanssa on hyvä keskustella aktiivisesti, jos aihe ei tunnu omalta. Kun aihe resonoi, kirjoittaminen on helpompaa ja mielekkäämpää. Sen ei tarvitse olla valmiiksi vahvinta osaamistasi – päinvastoin. Rohkeus ja uteliaisuus kantavat pitkälle, etenkin jos tavoitteena ovat parhaat mahdolliset arvosanat.
Lopuksi: opinnäytetyö on paljon enemmän kuin pelkkä pakollinen suoritus. Se on viimeinen näyte siitä, mitä osaat – ja samalla osoitus sitoutumisesta, pitkäjänteisyydestä ja kyvystä hallita isoja kokonaisuuksia. Siksi siihen kannattaa suhtautua vakavasti, mutta samalla pitäen pienen pilkkeen silmäkulmassa. Kun se päivä (tai yö) koittaa, kun viimeisiä pilkkuja asetellaan paikalleen, huomaat kyllä: kaikki työ oli sen arvoista.
Jussi Paakkinen valmistui syksyllä 2025 johtamisen ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelmasta tradenomiksi (YAMK). Opintojen aikana hän toimi päätoimisena yrittäjänä. Valmistumisen jälkeen hän on aloittanut Product Specialistin tehtävässä F9 Distributionissa.
Jussi Paakkisen opinnäytetyö Ammatillisen oppilaitoksen vastuullisuusraportoinnin mallipohja: case Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK palkittiin Osaaja 2025 -opinnäytetyökilpailussa.
Artikkelikuva: Pixabay/Goumbik
Sari Kahri