Ajatus opiskelusta
Yleensä kehotetaan suuntaamaan katse elämässä eteenpäin, mutta näin valmistumisen kynnyksellä haluan hetkeksi kääntää katseen taaksepäin. Se tuntuu tärkeältä asialta, kuin eräänlaiselta päätökseltä opiskeluprosessille, joka sai alkunsa vuonna 2018.
Ajatus opiskelusta kehittyi vähitellen sinä aikana, kun olin kotona esikoiseni kanssa. Kaipasin jotain uutta. Jotain, mikä antaisi minulle uusia eväitä työelämää ajatellen. Edellisestä opiskelukerrasta oli suunnilleen 10 vuotta aikaa ja oma elämäntilanteeni oli muuttunut valtavasti äidiksi tulemisen myötä. Poikani oli alle vuoden ikäinen, kun aloin miettiä opiskelun mahdollisuutta.
Uudet asiat ovat aina jännittäviä, ja tuttuun ja turvalliseen on helppoa jäädä. Jo ennen hakukaavakkeen täyttämistä mietin, että opiskelu pikkulapsiarjen keskellä ja myöhemmin vielä töiden ohella on varmaan vaikeaa, joten kannattaako edes hakeakaan. Onko minusta siihen? Entä, jos en jaksa? Rohkaistuin kuitenkin ja hain opiskelemaan.
Tein itselleni aikataulun pääsykokeisiin lukemisen suhteen. Onneksi lapsellani oli melko säännöllinen rytmi ja saatoin noudattaa aikataulua hyvin. Heräsin aamulla ennen lasta lukemaan ja tekemään muistiinpanoja, ja jatkoin lukemista päiväuniaikana sekä lapsen mentyä yöunille. Tavoite oli saada luettua 30 sivua päivässä. Hiljalleen myös vahvistui ajatus siitä, että opiskelemaan on kerta kaikkiaan päästävä. Mikä ilo olikaan lukea tieto opiskelupaikan saamisesta, kun oli tärisevin käsin ja kelloa vilkuillen kirjoittanut esseevastauksia pääsykokeissa!
Uuden edessä
Paluu koulunpenkille noin 10 vuoden jälkeen vaati kuitenkin jonkin verran totuttelua. Pääsykoe oli ainoa asia, mihin enää kynää ja kumia tarvittiin, sillä arvatenkin 10 vuodessa myös opiskelumaailma menee eteenpäin. YAMK-opinnot olivat pääasiassa verkossa, vaikka toki lähiopetuspäiviäkin oli. Myös ryhmätöiden merkitys opinnoissa oli suuri, ja jopa itseni kaltaisen, melko sosiaalisen ihmisen, oli hetki tarkkailtava tilannetta ennen siihen sukeltamista.
Aluksi mahdollisimman erilaisten ihmisten laittaminen samaan ryhmään tuntui melkoiselta ihmiskokeelta, vaikka luonnollisesti malli on hyvin perusteltu, sillä joudummehan työelämässäkin toimimaan monenlaisten ihmisten kanssa. Piti pysähtyä siihen, miksi joku toimii niin kuin toimii ja mitä oppia muilta voisi saada itselleen. Sitä voi helposti sortua kuittaamaan omasta toiminnasta eroavan toiminnan ärsyttäväksi ja jollain tavalla vääräksi. Toimimme erilaisista lähtökohdista ja meillä on persoonallemme ominaisia toimintatapoja. Tämä oli hyvä tilaisuus oppia paitsi muista, myös itsestään.
Omasta itsestä oppimisen matka
Itsestään oppimisen matkaa oli oikeastaan koko opiskeluaika. Sen aikana myös omaa osaamista ja omia kykyjä kyseenalaistava ääni pään sisällä vaimeni. Opiskelu, itsensä haastaminen ja itsensä ylittäminen toivat onnistumisen kokemuksia, joiden tiedän kantavan pitkälle. Opettajilta saatu palaute toimi myös äärimmäisen tärkeänä peilinä, jonka kautta omaa itseään saattoi tarkastella.
Suurin yksittäinen oppimiskokemus tapahtui opinnäytetyöprosessin aikana, ja sen tekeminen loi entistä enemmän uskoa omaan itseen tulevaisuuden työelämän kehittäjänä. Opinnot tarjosivat lisäksi lukuisia hetkiä opetella ja harjoittaa itsemyötätuntoa, sillä monen ison asian kanssa tasapainoilu ei aina ollut yksinkertaista. Tämän armollisemman suhtautumisen kasvaminen oli asia, joka opintojen aikana minua yllätti eniten.
Yksi tärkeä lupaus itselleni jo opintojen alussa oli se, että en tee koulutehtäviä öisin. Myös laiskojen hetkien salliminen oli tärkeää puhumattakaan perheen kanssa vietetyistä yhteisistä hetkistä. Toisinaan tehtävät palautuivat sen päätöksen siivittämänä, että tuotos on sillä hetkellä riittävän hyvä. Ei täydellinen, mutta riittävä. Tasapainon vaalimista pidän tärkeänä, kun lähtee opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja siihen haluan kannustaa muitakin.
Haluan kannustaa myös toteuttamaan omia unelmiaan silloinkin, kun se pieni ääni oman pään sisällä yrittää iskeä kapuloita rattaisiin. Ehkäpä juuri silloin niiden haaveiden toteuttaminen on erityisen tärkeää. Muistan törmänneeni ajatukseen, että sen oman potentiaalin saavuttaminen voi olla pelottavampi ajatus kuin ajatus epäonnistumisesta. Lienee siis hyvä istua hetkeksi alas omien henkisten hidasteidensa kanssa ja miettiä, mistä ne nousevat.
Opiskelujen alkuvaiheessa päätavoitteeni oli saada ylempi ammattikorkeakoulututkinto, joka avaisi uusia portteja työelämässä. En osannut ajatellakaan, kuinka paljon opiskelu avaisi portteja itsetuntemuksen kehittymiseen sekä itsensä johtamisen taitoon. Kiitollisin ja haikein mielin tein tutkintotodistushakemuksen. Uudet haasteet työelämässä antavat vielä odottaa itseään, mutta tämän opiskelu-urakan jälkeen olen paljon viisaampi sen suhteen, mihin pystyn, mitä osaan ja mitkä ovat minulle tärkeitä asioita.
Toivon YAMK-tutkinnon avaavan uusia ovia työelämässä. Lisäopinnotkaan eivät ole poissuljettu asia. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan, aion pitää mielen avoimena uudelle. Nyt on kuitenkin aika pysähtyä hetkeksi juhlimaan opintojen päättymistä ja uutta tutkintoa.
Eva-Maria Kiekkinen
Koulutus: tradenomi (YAMK), johtaminen ja palveluliiketoiminta
Työpaikka: Satakunnan sairaanhoitopiiri
Sari Kahri
